lauantai 21. joulukuuta 2013

Pörri tuli taloon

Käytiin eilen Jannen töiden jälkeen hakemassa Pörri meille. Automatkan aluksi Pörri hetken vähän ulisi ja itki, mutta rauhallinen jutustelu ja silittely auttoivat sitä rauhoittumaan. Pidettiin Pörriä automatkan ajan apukuskin jalkatilassa, kuten Kaimion kirjassa neuvottiin. Sylissä oleva pentu olisi onnettomuuden sattuessa turvallisuusriski niin itselleen kuin muille autossa olijoille. Alkukankeuksien jälkeen Pörri asettui istumaan nätisti jalkaani vasten. Silittelin sitä hellästi koko matkan. Tampereelle päästessämme jumituimme 3 tien ruuhkaan, sillä rekka oli kyntänyt alumiiniaitoja kumoon ja tämän jälkeen kaatunut tielle. Moottoritiellä oli käytössä vain toinen ajokaista. Jouduttiin pysähtymään ruuhkaan, jolloin Pörri laittoi makuulle ja nukahti. Kun auto nytkähti liikkeelle, uninen pää nousi ihmetyksissään.

Kotiin päästyämme menimme ensin takapihallemme. Unenpöpperöinen Pörri ei ulkoilusta innostunut. Pörri haisteli hieman kasvimaan reunakiviä ja istuskeli jalkoni juuressa. Menimme sitten nopeasti sisään. Aluksi Pörri lähinnä tutustui paikkoihin.  Lelut eivät kiinnostaneet, eikä ruokakaan oikein maistunut. Se kuljeskeli orvonnäköisenä pitkin asuntoa. Parin tunnin kuluessa Pörri selvästi rentoutui ja sitten jo ruokakin maistui hyvin ja lelut kiinnostivat. Nopeasti Pörri jo leikki Jannen kanssa, kuten se olisi aina ollut meidän koira. Leikkimisen ja syömisen jälkeen maittoi uni. Aluksi Pörriltä pääsi tulemaan sisälle pari kakkaa ja pari pissaa. Loppuillasta Pörri onnistui kuitenkin tekemään tarpeensa ulos.


Illalla menimme kaikki yhdessä yläkerran makuuhuoneeseen. Toinen piti Pörrille seuraa sillä aikaa, kun toinen teki iltatoimiansa. Pörri tutustui makuuhuoneeseen nopeasti ja laittoi makuulle lattialle sängyn päähän. Loppujen lopuksi päädyimme Jannen kanssa nukkumaan omassa sängyssämme. Janne nukkui aivan sängyn reunalla käsi lattialla. Itse annoin Pörrille oman vanhan yöpaitani, jota olin käyttänyt edellisen viikon. Pörri tykkäsi nuuhkia sitä ja nukkua sen päällä. Aamuyöstä Pörri kiipesi omaan petiinsä nukkumaan. Kävimme molemmat vessassa viiden aikaan. Janne vei Pörrin samalla ulos. Pissa tosin tuli lattialle sillä aikaa, kun Janne puki takkia. Aamuyön/aamun aikana Pörri oli kakannut petinsä viereen.


Aamulla Pörri sai pienen aamuhepulin. Vinkuva orava sai melkoista kyytiä pienien naskalihampaiden toimesta. Siitä video alla. Ruoka maistui aamulla hyvin ja kaikki tarpeet tulivat nätisti ulos.



Tähän mennessä ollaan harjoiteltu istumista, luoksetuloa, kontaktia, pannan laittoa ja pois ottamista sekä harjaamista. Lisäksi tehtiin käsittelyharjoitus, jossa tutkittiin Pörrin tassuja ja korvia. Tänään on tarkoitus harjoitella vielä vähän yksinjäämistä. Huomenna jatketaan yksinjäämisharjoittelua ja ajateltiin kokeilla hihnakävelyä. Tähän asti ollaan ulkoilutettu Pörriä vapaana aidatulla takapihalla. Pariin naapuriinkin ehdittiin tänään jo tutustumaan. Toinen naapuri kävi jo rapsuttelemaankin Pörriä. Kun naapuri kyykistyi, Pörri tepsutteli oma-aloitteisesti naapurin luokse rapsuteltavaksi.

1 kommentti: