Pulmankijärvi ja Suomen pohjoisin piste

Mun on pakko jakaa Nuorgam-postaukset kahteen osaan, sillä muuten yhdestä postauksesta tulee liian pitkä. Erämaajutut tulevat siis vasta seuraavassa postauksessa ja tässä keskitytään Pulmankijärveen. 

Utsjoen kirkonkylältä on Nuorgamiin matkaa noin 40 kilometriä, joten Nuorgamiin tekee kätevästi päiväreissun, jos yöpaikka on Utsjoella. Meidän Nuorgamin reissu alkoi vähän huonoissa merkeissä, sillä edellispäivän retkien jälkeen tulin illalla huonovointiseksi ja meninkin jo seiskan aikohin nukkumaan. Janne herätti mut illalla vielä saunaan ja syömään. Kurkkukipu yltyi ja loppujen lopuksi mulle nousi yöllä kuume. Kurkkukipu yltyi niin kovaksi, etten saanut yöllä nukuttua oikeastaan ollenkaan. Yritin vetää kaksin käsin särkylääkkeitä, mutta paremman olon sijaan onnistuin saamaan vielä vatsanikin sekaisin. Pörri seurasi huolestuneen oloisena mun hoiperteluja vessan, keittiön vesihanan ja sängyn välillä. Aamulla olo oli todella voimaton ja heikko, mutta aamupalan jälkeen virkistyin sen verran, että lähdettiin ajelemaan kohti Nuorgamia. 

Saatiin edellispäivänä meidän mökkinaapureilta vinkki, että kannattaa mennä käymään Pulmankijärvellä. Pulmankijärvi Suomen pohjoisin järvi. Järvestä tekee ainutlaatuisen se, että se on muodostunut vanhasta Jäämeren vuonosta. Järvi on muodoltaan pitkulainen ja sen pituus on yli 10 kilometriä. Järvi on tunnettu siitä, että siellä elää kampelaa. Järvelle pääsee Pulmankijärven tietä pitkin. Tie on aluksi asfalttipäällysteinen, mutta muuttuu myöhemmin hiekkatieksi. Tie on kuitenkin koko matkaltaan ihan hyvässä kunnossa. Järven päästä lähtee Sevettijärvi - Pulmanki -vaellusreitti, jonka pituus on 60-70 km.

Pulmankijärven tie on yhteensä noin 20 km pitkä ja se kannattaa ehdottomasti ajaa päästä päähän, sillä tie kulkee ihan törkeän komeissa maisemissa. Jos ei pysty itse retkeilemään esim. ajanpuutteen tai terveydellisten syiden takia, on tie oiva mahdollisuus saada kokea pieni ripaus Kaldoaivin seuduista. Tie ylittää monta pientä Pulmankijärveen virtaavaa tunturipuroa, joita kannattaa pysähtyä ihailemaan hetkeksi. Tien varresta pääsee kätevästi poikkeamaan myös Pulmankijärven rannassa.

Pulmankijärven tie

Tunturipuro

Pulmankijärvi

Äiti kato mä tarjoan seuraamista! Eikös kaikilla hiekkakentillä kuulu tokoilla?!

Pulmankijärven loputtoman pitkä hiekkaranta oli kyllä kaunis. Hiekka oli huomattavasti normaalia karkeampaa ja tuntui hauskalta kädessä. Olisi tehnyt mieli tepastella paljan varpain hiekalla ja pulahtaa kristallin kirkkaaseen Pulmankijärveen uimaan. Uimahalut tosin katosivat totaalisesti siinä vaiheessa, kun koitin kädellä järven veden lämpötilaa.

Pulmankijärven kierroksen jälkeen käytiin kiertämässä Skaidijärven polku, josta tulee oma postaus. Erämaaretkeilyn jälkeen palattiin sivistyksen pariin Nuorgamin keskustaan ja ajeltiin Suomen pohjoisimpaan pisteeseen. Paikalla on kivi, jonka kanssa turistit voi kuvauttaa itsensä. Pakollisen turistikierroksen jälkeen poikettiin ostoksilla Nuorgamin K-kaupassa. Nuorgamissahan on jopa kaksi ruokakauppaa ja tämän lisäksi sieltä löytyy mm. vaateliike. Norjalaiset käyvät paljon Nuorgamissa ostoksilla, sillä monet tavarat ovat Suomen puolella Norjaa halvempia. K-kaupan kassa palveli sujuvasti monella eri kielellä ja kaupan pihassa olleista autoista suurinosa oli Norjan kilvissä. Käytiin pyörähtämässä nopeasti myös GamiTex-vaateliikkeessä, jossa oli sekä käyttövaatteita että retkeily- ja moottorikelkkavaatteita. Hyllyistä löytyi myös kenkiä, lankoja yms.

Minä olen Suomen pohjoisin sheltti

Utsjoki

Oltiin etukäteen kotona perehdytty jonkin verran Utsjoen retkeilymaastoihin. Lähdettiin reissulle asenteella, että tehdään vain päiväretkiä ja yöt vietetään mukavuudenhaluisesti mökissä. Tähän päätökseen oli useita syitä. Ensinnäkin yksi oli se, ettei meillä ole yöpymiseen soveltuvia välineitä: meillä ei ole retkeilyyn sopivaa telttaa, Jannella ei ole tarpeeksi lämmintä makuupussia, meillä ei ole kahta rinkkaa yms. Toisekseen meillä oli niin vähän aikaa käytettävissä, että millekkään pidemmälle vaellusreissulle ei ollut aikaa. Ensi vuonna olisi tarkoitus lähteä ruska-aikaan Lappiin pidemmäksi aikaa ja myös vaeltaa siellä joku pidempi reissu. Tämän reissun tarkoitus olikin vähän katsella sopivia seutuja ja saada yleiskuvaa tästä osasta Lappia. Näin osaa paremmin tulevaisuudessa arvioida sitä, mitä edessä on.

Meidän ensimmäinen päiväreissukohde oli Ellin polku, joka lähti aivan meidän mökkien vierestä. Ellin polku kuljetaan opastukseen mukaan edestakaisin ja luultiin, että polun edestakainen pituus olisi 7,6 km, mutta se olikin 3,8 km. Lähdettiinkin matkaan vähän turhan varustautuneesti ja eväät jäivät syömättä.

"Ellin polku kulkee läpi Kuolleidenkuolpunan (Jámežiid guolb­ba) ja noin kilometrin päässä saapuu jyrkänteelle, josta avautuu näköala Ellinkuolpunaan (Elleguolbba) ja lähi­tuntureille aina Norjan Rastikaisalle (Rástegáisá) asti. Törmällä sijaitsee näköalatasanne, josta reitti jatkuu por­taita pitkin alas Ellinkuolpunaan. Tämän jälkeen reitti kul­kee Ellinkuolpunan läpi Tenon Aittikosken (Áiteguoika) rannalle, jossa sijaitsee Metsähallituksen ylläpitämä päivä­kota, tulistelupaikka, ulkokäymälä ja halkovaja."

Polku kulki todella kauniissa maisemissa ja oli leveä ja helppokulkuinen. Myös korkeuseroja oli aika maltillisesti. Reitti sopisi hyvin myös lapsiperheille pieneksi eväsretkeksi. Ollaan Jannen kanssa vähän tällaisia eräjoonaksia ja jo heti ensimmäisellä retkellä oli pakko poiketa pois merkityltä reitiltä. Tultiin takaisin toista reittiä, sillä löydettiin polku, joka johti suoraan meidän mökin pihaan. Endomondoon kertyi kilometrejä 4,5 km.

Näköalatasanne

Lomakylä Vallen kota

Ellin polun seikkailuiden jälkeen käytiin kaupassa Uulan säästössä. Uulan säästö on Utsjoen kirkonkylän ainoa kauppa, mutta iso ja mukavan monipuolinen. Kaupasta löysi aikailla kaiken, mitä ihminen peruselämään tarvitsee. Meillä oli jotain ruokia vielä jäljellä Rovaniemeltä, mutta esim. lihat yms. pilaantuvat tuotteet oli pakko ostaa vasta Utsjoelta. Oltiin Lapissa ruskaretkellä viimeksi v. 2011 ja silloin ei meinattu löytää mistään maitorahkaa, jota edelliskerrasta viisastuneena hamstrattiin Rovaniemeltä. Nyt tosin rahkabuumi oli saavuttanut jo Pohjois-Suomenkin ja Skyriä tuntui löytyvän joka kaupasta.

Kaupalla tavattiin myös vanha poromies, joka intoutui tarinoimaan meille muistojaan poronhoidosta. Tarinat kuulosti siltä, että aika oli tainnut vähän kullata muistoja. Oli silti kiva jutella paikallisen kanssa ja oli ilo huomata, miten paljon vanha poromieskin ilahtui siitä, että kaupalla näkyi alle 30-vuotiaita nuoria. Kauppareissun jälkeen palattiin mökille laittamaan ruokaa ja valmistuduttiin päivän toiseen retkeen.

Utsjoen kirkonkylältä lähtee useampikin reitti: Utsjoen retkeilyreitti 25 ja 35 km, Kalkujoenlammen polku 5,9 km ja Utsjoen geologinen luontopolku 3,5 km. Haluaisin joskus käydä kiertämässä Utsjoen retkeilyreitin, mutta nyt meillä ei ollut aikaa. Sen sijaan kierrettiin Kalkujoenlammen polku ja geologinen luontopolku. Yhteensä lenkille tuli mittaa Endomondon mukaan 8,9 km. Näillä reiteillä oli selvästi enemmän jyrkiä korkeuseroja kuin Ellin polulla.

Netissä reittiä kuvaillaan näin:
"Reitin alkuosa on jyrkkää kivistä nousua, mutta muuttuu sitten helpommaksi tunturiylängöksi. Reitin loppuosa, jossa polku kulkee Annakurua pitkin alas koululle, on jyrkkää kivistä laskua. Reitti on vaikeahko." 

Olin viimeisen viikon kärsinyt kurkkukivusta ja ylämäissä vihloi ikävästi keuhkoissa ja hiki virtasi. Reitti oli puolikuntoisena aika raskas, mutta peruskuntoiselle terveelle ihmiselle se on ihan jees. Jokaikinen nousumetri palkittiin tuntereiden laella, sillä maisemat olivat aika mahtavat. Ei nähty reiteillä ketään muuta kuin yksi poro, joka rapisteli tunturikoivikossa.

Tenojoki

Poroaita

Kalkujoenlammen kota

Saamen silta, jota pitkin pääsee Tenojoen ylitse Norjaan.

Geologisen luontopolun varrella on kuusi opastaulua, joissa kerrotaan Utsjoen kallioperästä, jääkauden jättämistä jäljistä ja roudan vaikutuksista. Polku oli mielenkiitoinen ja opin opastauluista uutta asiaa. Itselleni mielenkiintoisin opastaulu oli tietenkin roudasta kertova taulu. Olen tehnyt diplomityöni routaan liittyen ja työskentelen routa-asioiden kanssa töissä. Routataulussa kerrottiin ilmiöstä, jossa routa nostaa pikku hiljaa kiviä maan sisältä ja kivet kerääntyvät painanteisiin ja notkelmiin muodostaen kivi- ja lohkarekuoppia.

Seuraavassa osassa juttua Kaldoaivin erämäästä ja Nuorgamista. Lisää Utsjoen retkeilyreiteistä voi lukea täältä.

Tampere-Utsjoki

Vihdoinkin se eka reissupostaus!

Taitettiin matka Tampereelta Utsjoelle kahtena päivänä. Lähdettiin matkaan lauantaiaamuna ja ajettiin ensin Jämille, jossa Janne juoksi puolimaratonin. Jämiltä ajettiin vielä samana iltana Ouluun. Ouluun saavuttiin myöhään illalla. Majoituimme Finlandia Hotel Airport Oulu nimisessä hotellissa. Löysin hotellin sivustolta, jonne oli listattu koiraystävällisiä majoituspaikkoja Suomessa. Päädyttiin tähän hotelliin sen vuoksi, että sinne oli helppo saapua autolla ja sen ympäristössä oli hyvät lenkkimaastot. Oli turha lähteä seikkailemaan Oulun keskustaan, kun kuitenkin tarkoituksena oli jatkaa matkaa heti aamulla. Voin suositella hotellia kyllä lämpimästi. Huoneet olivat rauhalliset, niissä oli hyvät pimennysverhot ja aamupala oli runsas, monipuolinen ja maukas. Lenkkimaastot olivat hyvät, sillä hotellin pihasta lähti sopivan pituinen luontopolku hienoissa merenrantamaisemissa. Saatiin vieläpä lemmilisästä alennusta jostain syystä. Ehkä Pörri oli niin hurmuri (tai sitten me saavuttiin myöhään, etteivät kehdanneet ottaa täyttä hintaa).

Sunnuntaiaamuna lähdettiin ajelemaan kohti Utsjokea. Pysähdyttiin Rovaniemen Citymarkettiin ostoksille ja käytiin Hesessä syömässä. Seuraava pysähdys tehtiin Saariselällä. Oltiin aiemmalla Lapin reissulla Saariselällä pari päivää, joten paikka oli tuttu ja tiesin siellä olevan paljon kivoja lenkkimaastoja. Käytiin vajaan tunnin päivälenkillä. Olin täysin häkeltynyt siitä, miten paljon Saariselällä oli turisteja. Niitä oli PALJON. Ilmeisesti joku kuuma ruskasesonki käynnissä. Tulin tosi iloiseksi, kun niin monet retkeilijät halusivat rapsutella Pörriä. Pörri nautti tilanteesta kovasti ja meni iloisesti häntä heiluen kaikkien halukkaiden rapsuteltavaksi.

Saariselältä jatkettiin matkaa kohti Utsjokea. Tässä vaiheessa alkoi jo matkustusinto lopahtaa. Automatka tuntui loputtoman pitkältä, mutta onneksi maisemat komistuvat mitä pidemmäksi mentiin ja tiet olivat hyvässä kunnossa. Nähtiin tosi vähän poroja koko menomatkalla, mutta hyvä niin, sillä viime reissulla ajettiin porokolari. Inarin keskustan jälkeen sitä alkoi vihdoin tajuta, että miten harvaanasutulle seudulle me ollaan oikein menossa. Kahta erämaata (Kaldoaivi ja Paistunturi) halkova tie maisemineen oli vaikuttava kokemus. Näin jotain niin kaunista, etten ole koskaan nähnyt. Erämaiden jälkeen alkoi avautua Utsjoen keskusta. Laskeva aurinko värjäsi kaikki maisemat kullan keltaisiksi ja totesin, että olin keskellä kauneinta ikinä näkemääni ruskaa. Ajomatkan jälkeen seisoimme pitkään Tenojoen rannassa ja vain katsoimme maisemaa. Jotain niin kaunista!

Majoituimme Utsjoella Aittisuvannossa lomakylä Vallessa. Vallen mökit ovat erityisesti kalastajien suosiossa, joten mökkien hinnassa taisi olla pieni Tenojoki-lisä. Mökit itsessään olivat hyväkuntoisia, kodikkaita ja niissä oli oma sauna. Mökin hintaan olisi kuulunut lemmikkilisä, mutta loppujen lopuksi meiltä ei peritty sitä, vaan saatiin alennusta läheisen mökin rakennustyömaan vuoksi.

Meidän mökkitie

Meidän mökin piha

Meidän mökin ranta

Ensimmäisenä iltana ei ehditty oikeastaan muuta kuin asettua mökkiin ja sitten olikin jo pimeää. Kävimme iltalenkillä klo 23 aikaan. Tiesimme, että Lapissa olisi mahdollisuus nähdä revontulia meidän lomaviikolla, jos taivas vain on tarpeeksi selkeä. Selkeää yötä oli luvattu vain sunnuntai-maanantai väliselle yölle ja muuten oli luvattu pilvistä. Janne otti iltalenkille kameran ja jalustan mukaan. Toiveikkaana lähdettiin ulos ja kyllähän siellä näkyi jotain. Mitään superrevontulia ei nähty, mutta edes jotain. Kuulin myöhemmin, että parhaimmat revontulet olisivat olleet maanantain ja tiistain välisenä yönä aamuyöllä.

Seuraavassa osassa lisää juttua Utsjoelta.

Taas kotona

Blogissa on ollut viime aikoina pientä hiljaiseloa. Instagram-seuraajat tietävätkin jo, että olimme ruskaretkellä Pohjois-Suomessa. Ajoimme Jämin kautta Ouluun, Oulusta Saariselän kautta Utsjoelle ja Utsjoelta Nuorgamiin päiväreissu. Paluumatka tehtiin Kuusamon ja Kajaanin kautta. Reissusta on tulossa oma postaussarja, kun olen saanut kuvia käytyä tarkemmin läpi. Tässä yksi kuva maistiaisiksi Kaldoaivin erämaasta.

Pidettiin reissussa myös lähes täydellinen treenitauko. Jämillä treenasin hieman rally-tokoa Pörrin kanssa sillä aikaa, kun Janne juoksi puolimaratonin, mutta muuten pysyttiin visusti erossa treenikamppeista. Pörri ei treeniä kaivannut millään tavalla, enkä kyllä minäkään. Treenitauko tuli kaikille ihan tarpeeseen. Meidän päivät kuluivat autolla ajelusta ja tuntureissa kiipeilystä.

Sain reissulla myös yhden ilouutisen, sillä saimme talvikaudeksi paikan meidän seuran rally-tokon kisaavien koirien ryhmästä. Tehoryhmää vetää rally-tokon valmennusryhmä. Tehoryhmän vuoksi tullaan Pörrin kanssa todennäköisesti keskittymään tuleva talvi enemmän rally-tokoon ja toko jää sivummalle. Olen vähän pohtinut, että mitä jos Pörristä tulisi kokonaan rally-tokokoira.

Miten koiran hankinta vaikutti liikuntatottumuksiini?

Kohta on kulunut viisi vuotta siitä, kun aloin kerätä ylös kaikki liikuntani Endomondo-nimiseen nettipalveluun. Toki aineisto ei ole ihan täysin aukotonta, sillä aina välillä unohtuu merkitä joku lenkki ylös tai puhelimen akku on illalla jo niin tyhjä, etten enää saa dataa iltalenkistä. Seuraavassa tulee melko syväluotaavaa analyysia mun liikkumisesta. Sori kaikille ei-insinööreille!

Vuosi 2011 oli itselleni ennen kaikkea hiihtovuosi, sillä hiihdin talven aikana yhteensä 535 km. Ostin v. 2011 kesällä myös maastopyörän, joten maastopyöräilykilometrejä kertyi useita satoja. Yhteensä liikuttuja kilometrejä tuli 3086 km, joka on paras tulos seurantavuosien aikana. Vuonna 2012 liikuin hyvin samalla tapaa, mutta hiihtokausi jäi surkeaksi ja siten koko vuoden km-saldo hieman edellistä heikommaksi. Joulukuussa aloin kärsiä akillesjänneongelmista ja jouduin loppuvuoden viettämään levossa. Vuosi 2013 meni enemmän ja vähemmän pahojen akillesjänneongelmien kanssa painiessa. Talvella huhkin paljon salilla, mutta sitten ongelmaksi tulivat kyynärpäät, olkapäät ja polvi. Jouduin viettämään kesän ja syksyn enimmäkseen levossa. Tämän vuoden aikana söin tulehduskipulääkkeitä ja kortisonia enemmän kuin aiemmin elämässäni yhteensä.

Pörri muutti meille joulukuussa 2013. Pörrin ollessa pieni pystyin kävelemään ilman lääkkeitä noin kilometrin yhtäjaksoisesti. Pahin akuuttitulehdus oli akillesjänteissä ohi, mutta ultraäänitutkimus paljasti, että jänteet ovat pahasti turmeltuneet tulehduksista. Ne olivat hauraat ja niiden pinta oli rosoinen. Jänteet olivat myös normaalia paksummat. Kevään ja kesän aikana aloin kuntoutua ja kesällä pystyin kävelemään jo 4-5 km ilman särkylääkkeitä yhtäjaksoisesti. Kävelin vuoden aikana enemmän kuin ikinä elämässäni 762 km.

Vuodesta 2015 on tulossa selvästi liikunnallisempi vuosi kuin kahdesta edellisestä vuodesta. Tälle on kaksi selkeää syytä: akillesjänteeni ovat olleet tänä vuonna selvästi paremmat kuin vuosina 2013-2014 ja toinen selkeä syy on Pörri. Ilman Pörriä en todellakaan olisi kävellyt tänä vuonna jo 1063 kilometriä (eli keskimäärin 4,2 km joka päivä!).

Liikkumiseni v. 2011-2015 kilometreissä mitattuna.

Kun tarkastellaan kuljettujen kilometrien sijaan liikuntasuoritusten yhteiskestoa huomataan, että itseasiassa olen tänä vuonna liikkunut jo saman verran kuin vuonna 2012 yhteensä. Koska vuotta on jäljellä vielä useita kuukausia, tulen tänä vuonna liikkumaan todennäköisesti enemmän kuin huippuvuonna 2011.

Liikkumiseni v. 2011-2015 kestolla mitattuna.

Kalorinkulutus on kolmas mittari, jonka mukaan tietoja saa ulos Endomondon ilmaisversiossa. Laitoin sen myös tähän, sillä se korreloi parhaiten liikunnan rasittavuuden kanssa. Vaikka olen tänäkin vuonna liikkunut paljon, liikunta on ollut selvästi kevyempää kuin ennen sairastumistani. Ennen liikuntani koostui paljolti aika raskaista lajeista: hiihdosta, juoksusta, maastopyöräilystä ja salitreenistä. Nykyään harrastan (terveyssyistä) paljon vähemmän hikoiluttavaa ja hengästyttävää liikuntaa ja enemmän rauhallisia liikuntamuotoja.

Liikkumiseni v. 2011-2015 kalorin kulutuksen perusteella.

Mutta yhteenvetona, miten koiran hankinta on vaikuttanut liikuntatottumuksiini? Oheisen aineiston perusteella ei voi vetää täysin suoria johtopäätöksiä, sillä terveysongelmani vaikuttavat edelleen paljon arkipäiväiseen elämääni ja erityisesti liikkumiseeni. Yksi selvä vaikutus on kuitenkin lajikirjon supistuminen. Ennen liikuntani koostui todella monesta eri lajista: juoksu, hiihto, pyöräily, sauvakävely, tavallinen kävely, kuntosalitreeni, sulkapallo, uiminen ja pilates... Pörrin tulon jälkeen en ole harrastanut oikeastaan mitään sellaista liikuntaa, johon en voisi ottaa Pörriä mukaan. Pyöräilykilometrit ovat tulleet puhtaasti hyötyliikunnasta: työ- ja asiointimatkoista. Kävelylenkit ovat 100 % lenkillä käyntiä Pörrin kanssa. Näiden lisäksi ollaan Jannen kanssa joogattu säännöllisen epäsäännöllisesti kotona (tätä ei muuten näy graafeissa).

Toinen suuri näkyvä muutos on kävelyn lisääntyminen. En ole koskaan aiemmin ollut mikään kävelijäihminen, vaan yleensä olen aina juossut tai pyöräillyt. Mielestäni käveleminen on ollut tylsää. Pörrin myötä käveleminen on muuttunut yhdeksi lempiliikuntalajeistani. On kiva, kun enää ei tarvitse mennä ikinä yksin lenkille. Koiran myötä tulee liikuttua myös silloin, kun itseä ei huvittaisi (myöhäinen ilta, aikainen aamu, vesisade, pimeys, kovat pakkaset..) Veikkaan, että ilman Pörriä tämän vuoden liikuntasaldo jäisi paljon pienemmäksi.

Laumaviettiseminaari

Vietettiin Millin ja Priyan kanssa viime sunnuntai Juha Korrin pitämässä laumaviettiseminaarissa. Olin jo pitkään tahtonut päästä Juhan suosittuihin seminaareihin, joista olen lukenut monista blogeista. Varmaan osa lukijoistakin on ollut joskus Juhan viettiseminaarissa. Laumaviettiseminaari on samantyyppinen, mutta siinä keskitytään ainoastaan laumaviettiin. Seuraava teksti perustuu seminaarista tekemiini muistiinpanoihin ja tekstissä saattaa olla ymmärrys- tai asiavirheitä! En ole ihan jokaista asiaa avannut kovin tarkasti, joten kannattaa lukaista myös muita aiheeseen liittyviä tekstejä esim. Millin postaus samasta seminaarista.

Yleisesti ottaen viettejä on viisi: ruuan hankinta vietti, saalisvietti, laumavietti, sukupuolivietti ja puolustusvietti. Yleensä koiran koulutuksessa on käytössä kolme ensimmäistä viettiä. Lisäksi suojeluharrastajat hyödyntävät puolustusviettiä. Paimenvietin voidaan ajatella olevan yksi muoto saalisvietistä.

Miksi laumaviettiä kannattaa hyödyntää?

Jos koira joutuu valintatilanteeseen, koira valitsee aina laumavietin (tai puolustusvietin). Jos koiralle on opettanut luoksetulon namilla, luoksetulo ei ole yhtä vahva kuin laumavietillä opetettu. Jos saalisviettinen koira havaitsee juoksevan jäniksen, se joutuu valintatilanteeseen. Jos valittavana on nakki tai jänis, koira valitsee yleensä aina jäniksen, mutta jos koiralla on valittavana lauma tai jänis, laumavietti vie voiton.

Optimitilanteessa koiran suoritus perustuu laumaviettiin. Toisin sanoen koira tekee asioita päästäkseen laumanjohtajan suosioon. Nami tai lelu on koiralle kiva lisäbonus, mutta koira tekee suorituksen myös ilman lelua tai namia. Jos koiran suoritus perustuu namiin tai leluun, koira toimii kisoissa hyvin niin kauan, kun kisataan harvoin. Jos kisataan useammin, koira oppii, ettei kisatilanteissa tule namia tai lelua.

Jos koira tekee töitä namille tai lelulle, ääntelyn riski kasvaa. Hyvähermoinen koira yleensä kestää palkattomuutta kisatilanteissa, mutta jos koiran hermorakenne ei ole riittävä sen muihin ominaisuuksiin nähden, riski ääntelyyn ja levottomaan käytökseen kasvaa koiran turhautuessa. Kun suoritukset perustuvat laumaviettiin, huonompi hermoinenkin koira selviytyy yleensä äänettä kisatilanteista. Laumavietillä toimiva koira palkkaantuu jo kisasuorituksen aikana ohjaajan kehuista, eikä palkan odotus raasta koiran hermoja.

Jos koira ääntelee ja sitä käsketään olla hiljaa, koiran vire yleensä laskee hieman. Tällöin koiran viettitaso voi laskea juuri sen verran, että koiran hermot riittävät hallitsemaan tilanteen. Jos koira ei toistuvista kielloista huolimatta ole hiljaa, koiran hermot ei vain riitä. Jos ohjaaja tällaisessa tilanteessa suuttuu ja alkaa kiukutella, koira stressaantuu ja tilanne tulee koiralle entistä ikävämmäksi.

En ole pomo, en ole pomo..

Laumanjohtaja

Jotta laumavietti toimisi, tulee ohjaajan olla laumanjohtaja 24/7. Joillakin ihmisillä on luonnostaan niin vaikuttava olemus, että heistä tulee koiran silmissä laumanjohtajia ilman erityisempiä kikkoja. Suuri osa ihmisistä ei kuitenkaan ole luonnostaan tällaisia, vaan heidän pitää omalla käytöksellään ansaita laumanjohtajuus. Laumanjohtajuutta ei saa koskaan lähteä perustamaan henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan. Laumanjohtajan asema pitää perustua koiran haluun kunnioittaa laumanjohtajaa, ei väkivallan pelkoon. Koiran turva ja hyvä olo pitää aina olla ohjaajan luona KOIRAN MIELESTÄ.

Laumanjohtajuutta voi vahvistaa monilla arkisilla asioilla. Esimerkiksi koiralle voi opettaa, että sen pitää pyytää laumanjohtajalta lupa ottaa ruokansa tai kulkea ovesta ulos/sisään. Laumaviettiä voi vahvistaa jo ihan pienestä pitäen arkisissa tilanteissa, vaikka varsinaisia toko-/tottisliikkeitä opettaisi lelu- ja namipalkalla. Yleisesti ottaen ohjaajan laumanjohtajan asemaa vahvistaa se, että koira saa kaikki palkkiot aina ohjaajan kautta (ohjaajan luvalla).

Kun koiralle pienestä pitäen opetetaan asioita laumavietillä, koira oppii oppimaan täysin uudella tapaa. Laumavietillä opetettaessa koira oppii lukemaan ohjaajaa tarkemmin ja koira tietää, milloin menee hyvin ja milloin ei. Koira osaa parantaa suoritustaan saadakseen ohjaajan tyytyväiseksi.

Kuuntele koiraasi!

Koira tekee AINA sellaisia asioita, joista se kokee OMASTA MIELESTÄÄN saavansa menestystä. Koiran kokemus ei ole sama ihmisen kanssa. Ihminen voi kokea antavansa koiralle epäsuosiota, mutta oikeasti koira palkkaantuu. Esim. koira kärkkyy ohjaajalta huomiota haukkumalla, ohjaaja menee koiran luo ja kieltää koiraa haukkumasta -> koira koki onnistuvansa, kun sai ohjaajan luokseen, vaikkakin kiukkuisena -> koira jatkaa haukkumista. Ohjaaja voi myös kokea antavansa koiralle menestystä, kehumalla ja taputtamalla koiraa hyvän suorituksen jälkeen. Koira voi kokea koskettelun epämieluisaksi, eikä palkkaannu kehusta.

Kaikessa koiran koulutuksessa keinot tulisi valita sen mukaan, miten ne vaikuttavat koiran käytökseen. Ohjaaja joutuu etsimään kullekin koiralle sopivat oikeat keinot yrityksen ja erehdyksen kautta.

Laumaviettiharjoituksilla ei voi olettaa tuloksia tulevan nopeasti, vaan kyse on monien vuosien pitkäjänteisestä työstä. Vaatiminen on tärkeää, mutta koiralta ei saa koskaan vaatia ennen kuin se oikeasti osaa asian. Jos koiralta vaaditaan liikaa liian nopeasti, asiat voivat tulla koiralle epämieluisiksi.

Pääosa (95 %) harjoituksista pitää olla sellaisia, että koiralla on kivaa ja se saa onnistumisia. Vain 5 % vaaditaan ohjaajan puuttumista. Jotta koirasta saadaan varma suorittaja, koira vaatii paljon epäonnistumisia ja ohjaajan puuttumista niihin. Koska epäonnistumisia voi olla kuitenkin vain 5 % harjoituksista, oppiminen varmaksi suorittajaksi vie paljon aikaa.

Lihapullaa!

Kisasuoritus

Tottista/tokoa opetettaessa, koiralle opetetaan ko. liikkeiden olevan ihan superkivoja. Sen lisäksi, että liikkeet ovat kivoja, koiran pitää ne tehdä, vaikka ei aina huvittaisi. Pelkällä laumavietillä koulutettu koira ei todennäköisesti ole riittävän nopea, kiihkeä tai vietikäs. Tämän vuoksi koulutuksessa kannattaa käyttää myös nameja ja leluja, joilla koiralle haetaan vauhtia ja intoa. Paras tulos koulutuksessa yleensä saadaan, kun käytetään sekä laumaviettiä että nameja/leluja.

Jos koira laamailee kisasuorituksissa, koiralle pitää kasvattaa sitkeyttä. Sitkeyttä voidaan kasvattaa ylipitkien treenien avulla. Tällöin kisa tuntuukin vain normaalilta (tai jopa helpohkolta) treeniltä koiran mielestä.

Koiran odotusarvo palkalle pitää olla lähtökohtaisesti nolla. Koira siis tekee töitä asenteella, ei tästä palkkaa tule. Kun palkkaa tuleekin, koira kokee todellista onnistumista.

Kisajännitys

Jos koira reagoi negatiivisesti ohjaajan kisajännitykseen, ohjaajan kannattaa ensisijaisesti pyrkiä hillitsemään omaa jännitystään esimerkiksi mentaalivalmennuksella. Tämän lisäksi kannattaa luoda sellaisia harjoitustilanteita, joissa ohjaajaa jännittää. Jos jännität herkästi, älä missään tapauksessa vie kisoihin keskeneräistä koiraa, jotta et itse ota enää siitä ylimääräistä painetta. Pieni jännitys kuitenkin kuuluu asiaan. Jos ei koskaan yhtään jännitä kisoja, onko harrastamisessa enää mukana tunnetta?

Arkiluoksetulon kouluttaminen laumavietillä

Juha kertoi luennolla myös miten hän opettaa pennulle arkiluoksetulon. Juhan koirien tottisluoksetulossa käytetään avuksi nameja/leluja, mutta arkiluoksetulon hän opettaa puhtaasti laumavietillä. Aivan ensimmäiseksi hän opettaa pennulle, mitä luoksetulo tarkoittaa. Kun koiralla on käsitys, mitä luoksetulosana tarkoittaa, hän vaikeuttaa harjoitusta ja tekee sitä ulkona pitkässä liinassa. Kun koira näkee jotain kiinnostavaa, Juha kutsuu koiraa luokseen. Jos koira tulee, sitä kehutaan -> laumanjohtajan suosio. Jos se ei tule, koiralle kerrotaan, että nyt ei mennyt ihan niin kuin piti -> lauman epäsuosio. Aluksi pentua voi kehua jo siitä, että se alkaa tulla ohjaajaa kohti, mutta tästä ei saa tulla pysyvä tapa, vaan kliimaksi pitää olla ohjaajan luona. Muuten koira alkaa viihtyä liikaa matkalla, eikä sen päämääränä ole tulla mahdollisimman nopeasti ohjaajan luo. 

Kai sulla on lihapulla kädessä?!

Ajatuksia koulutuksesta

Milli ehti hyvin jo blogissaan avaamaan minunkin ajatuksia. Olen itse aika varovainen käyttämään laumanjohtaja termiä sen negatiivisen sävyn vuoksi. Kyllähän jokaisen omistajan periaatteessa pitää olla laumanjohtaja: johtaja, joka kertoo koiralle, mikä asia on oikein ja mikä ei ja opastaa oikeisiin käytösmalleihin. Tykkäsin siitä, että Juha painotti koko ajan sitä, että pitää olla reilu omalle koiralleen ja kuunnella koiraa. Laumanjohtajan pitää olla huomioonottava ja rakastava koiran tuki ja turva, ei pelkkä auktoriteetti.

Seminaarin loppupuolisko käytettiin kahdeksan esimerkkikoirakon suorituksiin. Iso osa esimerkkikoirakoista oli pk-harrastajia ja se näkyi selvästi harrastajien otteissa. Olen vissiin elänyt jossain positiivisen vahvistamisen kuplassa, sillä olin lievästi sanottuna järkyttynyt siitä, miten ko. ihmiset käsittelivät koiriaan. Ainakin näiden pk-harrastajien keskuudessa näytti olevan yleistä, ettei koiraa juuri osattu kehua, mutta kovakouraista hihnapakotetta tuli senkin edestä. Käytän itsekin Pörrille hihnapakotetta, sillä se toimii sille hyvin. Pidän itse kuitenkin oleellisena, että hihnapakotteen lisäksi mielellään hetkeä ennen sitä, koiralle selvästi sanallisesti kerrotaan, että nyt ei mennyt putkeen. Osa ohjaajista käytti hihnapakotetta hyvin epäjohdonmukaisesti ja epäreilusti koiraa kohtaan, eikä omaan silmääni ainakaan näyttänyt siltä, että koirat olisivat tajunneet, mistä pakote tuli. Erään koirakon kohdalla Juha myös puuttui epäreiluun käytökseen, mutta päällisin puolin mulle jäi esimerkkikoirakoista vähän huono maku. Tuntui, ettei sitä ole oikea harrastaja ollenkaan, jos ei jokaista ongelmaa ratkaise nykimällä hihnasta. Itse kuitenkin ajattelen, että Pörrille riittää usein epäsuosioksi vain se, että jätän sen huomiotta tai käyttäydyn sitä kohtaan korostetun ylimielisesti esimerkiksi tilanteissa, joissa se kärkkyy huomiota haukkumalla. Olen todennut, että Pörrille usein mikä tahansa huomio on positiivista.

Hieman jäi harmittamaan se, etten ole pennusta lähtien opettanut jotain asioita pelkästään laumavietillä. Toisaalta minulla ei ollut pentuna Pörriin sellaista auktoriteettia, että olisin voinut kouluttaa sitä pelkällä laumavietillä edes arkisissa asioissa. Koska oma auktoriteettini ei riittänyt tarvitsin tueksi joko pakotteet tai nakin. Valitsin (onneksi) nakin. Toki Pörrille on jotakin asioita opetettu puhtaasti pakotteiden avulla, kuten esim. hiljaa oman vuoron odottaminen agilityssä. Pörri on kuitenkin niin fiksu koira, että tykkään haastaa sitä usein älyllisesti. En aina kerro sille suoraan, etten tykkää sen käytöksestä, vaan jätän sen täysin vahvisteetta. Annan sen itse aktiivisesti etsiä keinoa päästä mun suosioon. Yksi tällainen esimerkki on odottaminen rally-tokossa, kun treenaamme kahden. Jätän Pörrin usein hihnasta kiinni johonkin tolppaan ja menen rakentamaan rataa. Sen sijaan, että karjuisin sille, että maahan, eiku maahan, ei, ei käy, maahan jne. Olenkin ottanut tavaksi sen, että haen Pörrin treenaamaan vasta siinä vaiheessa, kun se makaa maassa rauhallisena. Kun se on tajunnut homman juonen, se tarjoaa maassa makoilua todella nopeasti, eikä minun tarvitse sitä erikseen ohjeistaa.

Seminaarin jälkeen jäi sikäli ihan positiiviset fiilikset, että huomasin harjoittaneeni laumaviettiä jo paljon tahattomasti esim. sosiaalisen palkan muodossa. Tunnen kuitenkin, että Pörri on aika paljon palkkioissa kiinni ja meinaa välillä melkein syödä mut elävältä, jos palkkaa ei tule. Sain seminaarin kautta lisää rohkeutta ja työkaluja siihen, miten voin viedä palkattomuutta taas askeleen eteenpäin. Sain myös uusia ajatuksia siihen, miten voin pönkittää omaa asemaani Pörrin silmissä, sillä edelleen koen omassa auktoriteetissani puutteita.

Paljon ajatuksia

Paljon ajatuksia. Niitä on pyörinyt viime aikoina päässä. Ajatukset ovat liittyneet niin koiriin, niiden kouluttamiseen, kisaamiseen kuin myös omaan elämään ja erityisesti työelämään. Pahin vastoinkäyminen viime aikoina on ollut töissä ja se on laskenut mielentilan ihan pohjamutiin vähän joka elämän osa-alueella. Voitettiin meidän firmalle yksi suuri projekti, jossa olisin halunnut olla mukana. Johtoporras kuitenkin päätti, ettei minua valita projektiin mukaan, vaan minut kiinnitettiin toiseen projektiin, joka ei kiinnosta ja motivoi minua. Tiedättekö tunteen: haluat jotain asiaa oikein kovasti ja olet valmis panostamaan asian eteen kaikkesi. Sinulla on paljon motivaatiota, roppakaupalla ideoita ja loputon määrä intoa tehdä jotain asiaa. Haluat kehittyä ja näyttää kykysi. Sitten joku sanoo, että ei käy. Et saa tehdä sitä, vaan sinun pitää tehdä tätä. Vähän kuin, että olisit rakastunut johonkin koirarotuun. Rodulla on yksi ainoa potentiaalinen kasvattaja, mutta kasvattaja ei halua myydä pentua sinulle, vaan suosittelee muuta rotua. Onhan se toisenkin rotuinen koira ihan kiva, mutta ei sitä mitä halusit.

Tiedän, että pettymykset kuuluu elämään ja aina ei voi saada sitä, mitä haluaa, mutta tällaisten vastoinkäymisten jälkeen sitä joutuu aina hetken kasailemaan itseään sekä omia ajatuksia, odotuksia ja tunteita. Hankalinta on se pään sisäinen kamppailu, että löytää motivaation tehdä ja viedä eteenpäin sitä epäkiinnostavaa projektia. Samalla saa vierestä seurata, miten joku muu tekee haluamaasi asiaa.

Keväällä kohtasin samankaltaisen tilanteen koirarintamalla, kun sattumien kautta törmäsin yhteen pentuun. Pentu tuntui niin kaikinpuolin täydelliseltä minulle ja meille. Monien vaiheiden jälkeen pentu ei kuitenkaan muuttanut meille. Näin pentua aika paljon ja ehdin jo kiintyä siihen. Pennun näkeminen tuntui kuin joku kääntelisi veistä haavassa kuin oikein kunnolla muljutellen ja veivaten. Pentu tuntui toisaalta niin omalta ja meille tarkoiteltulta, mutta toisaalta tiesin, ettei se muuta meille koskaan. Pentu käy edelleen mielessä tasaisin väliajoin. Millainen siitä on tullut? Vieläkö se tunnistaisi minut? Olisiko se sittenkään ollut se elämäni koira, vaikka siltä joskus tuntui?

Olen viime kuukausien aikana kuluttanut aika paljon aikaa ja energiaa seuraavan koiran hankinnan suunnitteluun. Hyvän kasvattajan ja pentueen etsiminen tuntuu kuin neulalta heinäsuovasta. Kesän aikana on hieman asioita nytkähtänyt eteenpäin. Toisia ovia on sulkeutunut ja toisia avautunut. Välillä on iskenyt hieman masis, sillä kaikki (hyvät ja lupaavat) pennut tuntuvat olevan tällä hetkellä todella kysyttyjä. Olisi paljon helpompaa lähestyä kasvattajia, jos Pörrin kanssa olisi enemmän harrastusmeriittejä. Tämän vuoksi olisi hyvä odottaa jonkin aikaa, että omat taidot kehittyy ja saadaan lisää harrastus- ja kisakokemusta. Toisaalta en haluaisi pitkittää tilannetta, jossa Pörri joutuu treenaamaan enemmän kuin se haluaisi vain sen vuoksi, että kaksi ihmistä haluaa harrastaa tavoitteellisesti yhden koiran kanssa. Pörrille sopisi paljon paremmin verkkaisempi treenitahti, mikä väistämättä tarkoittaa sitä, että me tarvittaisiin toinen koira jakamaan meidän harrastusintoa.

Samalla sitä on alkanut miettiä, että milloin koiraharrastuksista tuli näin tuloshakuisia. Tuntuu, että jo nuoren koiran pitäisi olla saavuttanut sitä ja tätä, että olisi hyvä harrastaja. Miksi ei vain voi treenailla rauhassa ja mennä kisoihin vasta sitten, kun koira on oikeasti valmis? Miksi ei antaisi koiran kasvaa ja kehittyä rauhassa? Pörristä näkee vielä, että se on nuori koira. Jotenkin tuntuu täysin utopistiselta ajatella, että jotkut kisaavat tokon erikoisvoittajaluokassa Pörrin ikäisen koiran kanssa. Minne kaikilla on niin kiire? Itse arvostan huolella tehtyä perustyötä ja sen kantamaa hedelmää enkä niinkään nuorena suoritettua tittelirivistöä.

Mun ja Pörrin yhteistyö on parantunut todella paljon viime aikoina ja ollaan saatu treeneissä siitä hyvää palautetta. Tuntuu kuin jotkut asiat olisivat loksahdelleet paikoilleen ja oltaisiin alettu ymmärtää toisiamme (ainakin jollakin tasolla). Verkkaisempi treenitahti ja kivemmat lelut ovat auttaneet Pörriä paljon paremman motivaation saavuttamisessa. Ollaan yhtäkkiä saatu seuraamiseen rutkasti lisää kestoa ja moneen liikkeeseen kivasti lisää asennetta. Huomenna meillä jatkuu toko Riitan valkkuryhmässä Koirakoutsilla. Riittaa ja Riitan treenejä on ollut 3 kk tauon aikana ikävä. Odotan innolla, mitä meidän pään menoksi on kesän aikana keksitty.