lauantai 30. maaliskuuta 2019

Tacon agilityepikset

Taco kävi tänään TamSKilaisten WAO-tukiepiksissä juoksemassa kaksi rataa: supermöllit ja möllien hyppyradan. Ns. pikkuluokat oli yhdistetty eli maksit ja pikkumaksit sekä minit ja pikkuminit kisasivat samoissa luokissa eli palkintoja jaettiin kolmessa luokassa: minit, medit ja maksit.
Supermöllien rata
Supermölliradalta Taco ja Janne sai hienosti nollatuloksen, mutta maksit paukuttelivat sen verran kovia aikoja, ettei Taco päässyt palkinnoille vaan jäi juuri juuri neljänneksi. Pelkkien pikkumaksien sarjassa sijoitus oli toinen. 


Möllien hyppyradalla Janne lähti kokeilemaan vähän rohkeampia ohjauskuvioita ja tulokseksi 5. Virhe tuli esteeltä nro 10, jossa Taco kävi pyörtämässä putkessa ja tuli samasta päästä ulos. 

Möllien hyppyrata

Kaiken kaikkiaan onnistunut päivä, vaikka Jannella oli pieni epäilys päivän kulusta ennakolta, koska Tacon kanssa nyt vaan on kaikki mahdollista. 

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Kysytään koiralta - Käsittelytoimenpiteet

Osallistun Jaana Pohjolan kolmipäiväiseen kysytään koiralta - koulutukseen. Ensimmäisen päivän aiheena oli käsittelytoimenpiteet. Ajattelin kirjoittaa teillekin jotain aiheesta ja omista havainnoistani.

Tässä jotain poimintoja Jaanan luennolta, joka edelsi käytäntöjä:

Pelaa aina avoimin kortein
Koiraa ei saisi huijata käsittelytoimenpiteisiin esimerkiksi antamalla ymmärtää, että tapahtuu jotain kivaa ja sitten tehdä ikäviä asioita. Tämä heikentää koiran luottamusta omistajaa kohtaan. Lisäksi koira oppii, että kurjia asioita ennen saattaa tapahtua joku asia x ja koiraa tulee asiaa kohtaan epäluuloiseksi.

Jos koiralle tehdään väkisin ikäviä toimenpiteitä, koira saattaa alkaa pelätä esimerkiksi ihmisen käsiä. Tämän seurauksena käsittelypelko saattaa yleistyä myös muihin tilanteisiin ja koira saattaa pelätä lähestyviä käsiä myös muissa tilanteissa. Kädet kannattaa pitää ns. puhtaana käyttämällä ikävissä toimenpiteissä esimerkiksi hanskoja, jota ei pidä koskaan muulloin. Näin koira tietää, milloin ikäviä asioita on tulossa.

Miksi kysyminen kannattaa?

  • Koira sitoutuu tehtävään paremmin
  • Koiran kynnys puremiseen kasvaa
  • Voit oppia koiran tunnetiloista lisää
  • Opit, mikä koiraa kuormittaa
  • Hoitotoimenpiteistä tulee ikävän pakkopullan sijaan koiralle virikkeitä
  • Luottamus koiran ja omistajan välillä kasvaa
  • Lisää koiran psyykkistä hyvinvointia
Miten etenen?
  • Uutta käsittelytapaa voi viedä vanhan rinnalla. Tällöin kannattaa tehdä kysymistilanteet vaikkapa toisessa huoneessa ja toisessa huoneessa tehdään asioita vanhalla tavalla.
  • Jos on riski, että koiran vastaus on omistajalle epämieluinen, ei kysytä. Koiran mielipidettä pitää kunnioittaa, jos sille annetaan mahdollisuus se kertoa. 
  • Vaiheet:
    • Esitellään koiralle tehtävä toimenpide
    • Valitaan sopiva palkkio
    • Annetaan puheenvuoro koiralle
    • Opetetaan koira vaatimaan toimenpidettä esim. koskemalla saksiin. Pelkkä paikalle tuleminen ei riitä luvaksi.
    • Kunnioitetaan koiran valintoja

Esimerkkejä omaehtoisuudesta

  • Jos koira istuu trimmauspöydälle, se saa tauon
  • Jos koira vetää tassunsa pois, kynsienleikkaus loppuu
  • Jos koira koskee harjaa/saksia, käsittely alkaa


Olin koulutuksessa koirakkopaikalla Tacon kanssa Pörrin ollessa kipeä. Tacolla ei varsinaisesti ole mitään ongelmia käsittelytoimenpiteissä, vaan Taco on aina innokkaana paikalla, kun jotain tehdään. Valitsin meille teemoiksi harjaamisen ja kynsien leikkuun, joissa on ongelmia Pörrin kanssa. Tässä ensimmäisenä video siitä, miten koulutuksessa teimme harjausta Tacon kanssa.

Tässä siis harjan koskeminen toimii lupana alkaa harjata.


Kynsien leikkuuta harjoittelimme samaan tapaan eli saksiin koskeminen oli lupa leikata kynsi. Tacon kohdalla tämä johti nopeasti siihen, että se alkoi tyrkyttää minulle tassuaan. Tosin Taco haluaisi kynsiä aina leikattavan vain oikeasta etutassusta.  Opetin sille, että tassun tarjoaminen on lupa leikata kynsi siitä tassusta. Jos haluan leikata kynsiä muista tassuista, otan tassun käteen ja sen jälkeen Taco voi antaa luvan leikkaamiselle koskemalla kuonollaan saksiin. Näin saadaan muidenkin tassujen kynnet leikattua.


Pörrin kanssa rutiinit ovat muodostuneet vähän erilaisiksi. Jostain syystä Pörri on halunnut omaksi käsittelyasennokseen kylkimakuun, jota en ole sille käsittelytoimenpiteitä varten varsinaisesti opettanut. Kynsien leikkuussa sovellan samaa kuin Tacon kanssa, että aloitan leikkaamisen siitä tassusta, jota Pörri tarjoaa. Leikkaamisen aloitan, kun Pörri painaa päänsä maahan. Jos Pörri nostaa päänsä, leikkaaminen loppuu. Muiden tassujen kohdalla otan tassun käteeni ja alan leikata, kun Pörri painaa päänsä maahan.

Samoin harjaamisessa odotan, että Pörri tarjoaa harjan nähdessään kylkimakuuta ja painaa päänsä maahan. Saan harjata Pörriä niin kauan, kun se pitää päänsä maassa. Jos pää nousee, harjaaminen loppuu samantien ja alkaa uudelleen vasta, kun Pörri painaa pään uudelleen maahan.


Omat kokemukset

Olen hyvin hämilläni siitä, miten nopea ja suuri muutos erityisesti Pörrin asenteessa hoitotoimenpiteitä kohtaan on tapahtunut, kun se on saanut omaehtoisuuden kautta lisää valtaa päättää, milloin se on valmis käsiteltäväksi. Esimerkiksi oheisella videolla Pörri on edelleen niin kipeä, ettei edes lähimmät ihmiset saa rapsuttaa sitä. Silti se antaa harjata itseään ja vielä heiluttelee häntää. Harjaaminen ei todellakaan ole mikään Pörrin suosikkijuttu, vaan asia mitä se inhoaa tai ainakin inhosi ennen. Kynsien leikkaamisessa olen kiinnittänyt huomiota siihen, että ensimmäistä kertaa Pörrin elämässä olen saanut leikata kynsiä rentona olevasta tassusta. Aiemmin Pörri on aina jännittänyt tassua, kun kynsiä on leikattu.

Olen myös ollut yllättynyt siitä, miten nopeasti koirat tajusivat idean. Toki omat koirani on koulutettu aktiivisiksi tarjoajiksi ja pyrin kuuntelemaan ja kunnioittamaan niitä joka päivä, mutta silti yllätyin, miten nopeasti saatiin käsittelytilanteet sujuvaksi vuoropuheluksi. 

Suosittelen ehdottomasti kaikkia perehtymään omaehtoisuuden lisäämiseen arjessa!