tiistai 28. tammikuuta 2020

Tacolle menolippu voittajaluokkaan

Käytiin Tacon kanssa kisaamassa rally-tokoa oman seuran iltakisoissa 23.1.2020. Tuomarina oli oman seuran Päivi Nummi. Tämä oli Tacolle kolmas startti avoimessa luokassa. Kisat alkoivat avoimella luokalla, jossa oli 9 koirakkoa. Kisat saivat jännitysmomenttia, kun heti yksi alkupään koirista kakkasi radalle aivan hypyn lähistölle. Onneksi tuotos oli ilmeisen kiinteää, eikä hajut pahemmin häirinneet muita koirakkoja.


Radassa sinänsä ei ollut mitään ihmeellistä. Pujottelu- ja spiraalitötteröt yht. 5 kpl oli aseteltu peräkkäin. Näitä tötterökikkailuja oli paljon silloin joskus, kun Pörri kisasi alemmissa luokissa, joten sieltä tuttu juttu. Hyppy oli viimeisenä, mutta se ei onneksi mennyt Tacolla tunteisiin. Eniten jännitystä aiheutti eteentulot, jotka oli ennen kisaa Tacolla täysin hajalla. Ollaan treenattu paljon pyörähdystä ja ympäri kiertämistä ja eteentulot ovat jääneet täysin unholaan niin ohjaajalta kuin Tacoltakin. Taco onneksi teki kisassa ihan ok eteentulot ja vältettiin virhepisteet. Ylempiä luokkia ajatellen eteentuloille pitää tehdä jotain muutakin kuin laastarikorjauksia. Tähän onneksi on ajatuksia. Enää puuttuu vain toteutus.


Vireeltään ja rentoudeltaan tämä oli Tacon paras rallykisa. Palkanodotusta näkyi ekoilla kylteillä ja Taco lipoi huuliaan. Ei kuitenkaan kiihtynyt edes hypystä ja palkanodotuskin tasaantui radan keston myötä. Kisa oli siis erittäin hyvä palkattomuustreeni Tacolle myös. Ainoa kauneusvirhe radalla oli, että Taco edisti. Olisi pitänyt vielä ennen kehää muistuttaa oikeasta paikasta. Odotin vähän keulimisesta kontrollivirheitä, mutta yllätys oli suuri, kun saatiinkin 100 p, mikä riitti myös luokkavoittoon, sillä kukaan muu ei tehnyt 100 pistettä. Tacolle siis myös uran eka 100 pisteen rata. Pari kertaa on käyty lähellä 99 p ja 98 p, mutta nyt onnistuttiin olemaan virheettömiä. 

RTK2:sen myötä Taco kisaa seuraavaksi sitten voittajassa. Enää en uskalla ilmota Tacoa kisoihin ennen kuin juoksut ovat tulleet, sillä edellisistä on jo yli 6 kk ja tähän mennessä Tacon juoksuväli on ollut aika tarkkaan 6 kk ja 3 vk eli juoksut pitäisi tulla parin viikon sisään. Juoksujen jälkeen joko maalis- tai huhtikuussa olisi tarkoitus korkata voittaja. Voittajan tehtävät on Tacolla hyvässä mallissa. Keskeneräisin on liikkeestä seisominen ja sekään ei enää pahasti ole kesken. Juoksujen aikaan ehditään onneksi hyvin hieromaan sitä valmiiksi. Kun saan liikkeestä seisomisen ja liikkeestä istumisen kuntoon niin Tacon voisi myös ilmota tokokokeeseen avoimeen luokkaan. Ollaan tehty Tacon kanssa nyt paljon tokon avon kisamaisia ja ihanien juoksuliikkeiden huumaa ollaan saatu ihan kivasti suitsittua. 

Viikonloppuna oltiin Tacon kanssa hallitsevan tokon maailmanmestarin Michelle Holmlundin koulutuksessa, kun Michelle oli kouluttamassa Tamskilla. Tehtiin Tacon kanssa kaukoja ja luoksetulon stoppeja. Saatiin kaukoihin neuvoja, joiden avulla minusta tuntuu ensimmäistä kertaa, että kaukoista tulee jotain. Pitää ottaa teille videota, kun päästään vähän eteenpäin. Koulutus oli varsin antoisa ja nosti taas tokomotivaatiota. Päällimmäisenä seminaarista jäi mieleen armollisuus. Ääntely ei ole maailmanloppu ja joskus koiran voi palkita väärästä toiminnasta. Vääräkin toiminta on parempi kuin ei toimintaa ollenkaan.