perjantai 25. syyskuuta 2015

Tampere-Utsjoki

Vihdoinkin se eka reissupostaus!

Taitettiin matka Tampereelta Utsjoelle kahtena päivänä. Lähdettiin matkaan lauantaiaamuna ja ajettiin ensin Jämille, jossa Janne juoksi puolimaratonin. Jämiltä ajettiin vielä samana iltana Ouluun. Ouluun saavuttiin myöhään illalla. Majoituimme Finlandia Hotel Airport Oulu nimisessä hotellissa. Löysin hotellin sivustolta, jonne oli listattu koiraystävällisiä majoituspaikkoja Suomessa. Päädyttiin tähän hotelliin sen vuoksi, että sinne oli helppo saapua autolla ja sen ympäristössä oli hyvät lenkkimaastot. Oli turha lähteä seikkailemaan Oulun keskustaan, kun kuitenkin tarkoituksena oli jatkaa matkaa heti aamulla. Voin suositella hotellia kyllä lämpimästi. Huoneet olivat rauhalliset, niissä oli hyvät pimennysverhot ja aamupala oli runsas, monipuolinen ja maukas. Lenkkimaastot olivat hyvät, sillä hotellin pihasta lähti sopivan pituinen luontopolku hienoissa merenrantamaisemissa. Saatiin vieläpä lemmilisästä alennusta jostain syystä. Ehkä Pörri oli niin hurmuri (tai sitten me saavuttiin myöhään, etteivät kehdanneet ottaa täyttä hintaa).


Sunnuntaiaamuna lähdettiin ajelemaan kohti Utsjokea. Pysähdyttiin Rovaniemen Citymarkettiin ostoksille ja käytiin Hesessä syömässä. Seuraava pysähdys tehtiin Saariselällä. Oltiin aiemmalla Lapin reissulla Saariselällä pari päivää, joten paikka oli tuttu ja tiesin siellä olevan paljon kivoja lenkkimaastoja. Käytiin vajaan tunnin päivälenkillä. Olin täysin häkeltynyt siitä, miten paljon Saariselällä oli turisteja. Niitä oli PALJON. Ilmeisesti joku kuuma ruskasesonki käynnissä. Tulin tosi iloiseksi, kun niin monet retkeilijät halusivat rapsutella Pörriä. Pörri nautti tilanteesta kovasti ja meni iloisesti häntä heiluen kaikkien halukkaiden rapsuteltavaksi.




Saariselältä jatkettiin matkaa kohti Utsjokea. Tässä vaiheessa alkoi jo matkustusinto lopahtaa. Automatka tuntui loputtoman pitkältä, mutta onneksi maisemat komistuvat mitä pidemmäksi mentiin ja tiet olivat hyvässä kunnossa. Nähtiin tosi vähän poroja koko menomatkalla, mutta hyvä niin, sillä viime reissulla ajettiin porokolari. Inarin keskustan jälkeen sitä alkoi vihdoin tajuta, että miten harvaanasutulle seudulle me ollaan oikein menossa. Kahta erämaata (Kaldoaivi ja Paistunturi) halkova tie maisemineen oli vaikuttava kokemus. Näin jotain niin kaunista, etten ole koskaan nähnyt. Erämaiden jälkeen alkoi avautua Utsjoen keskusta. Laskeva aurinko värjäsi kaikki maisemat kullan keltaisiksi ja totesin, että olin keskellä kauneinta ikinä näkemääni ruskaa. Ajomatkan jälkeen seisoimme pitkään Tenojoen rannassa ja vain katsoimme maisemaa. Jotain niin kaunista!

Majoituimme Utsjoella Aittisuvannossa lomakylä Vallessa. Vallen mökit ovat erityisesti kalastajien suosiossa, joten mökkien hinnassa taisi olla pieni Tenojoki-lisä. Mökit itsessään olivat hyväkuntoisia, kodikkaita ja niissä oli oma sauna. Mökin hintaan olisi kuulunut lemmikkilisä, mutta loppujen lopuksi meiltä ei peritty sitä, vaan saatiin alennusta läheisen mökin rakennustyömaan vuoksi.

Meidän mökkitie

Meidän mökin piha

Meidän mökin ranta
Ensimmäisenä iltana ei ehditty oikeastaan muuta kuin asettua mökkiin ja sitten olikin jo pimeää. Kävimme iltalenkillä klo 23 aikaan. Tiesimme, että Lapissa olisi mahdollisuus nähdä revontulia meidän lomaviikolla, jos taivas vain on tarpeeksi selkeä. Selkeää yötä oli luvattu vain sunnuntai-maanantai väliselle yölle ja muuten oli luvattu pilvistä. Janne otti iltalenkille kameran ja jalustan mukaan. Toiveikkaana lähdettiin ulos ja kyllähän siellä näkyi jotain. Mitään superrevontulia ei nähty, mutta edes jotain. Kuulin myöhemmin, että parhaimmat revontulet olisivat olleet maanantain ja tiistain välisenä yönä aamuyöllä.




Seuraavassa osassa lisää juttua Utsjoelta.

2 kommenttia: