tiistai 15. joulukuuta 2015

Sunnuntaitokot

Käytiin sunnuntaina Millin ja Emmin kanssa katselemassa Tamskilla järjestettyjä tokokisoja. Samalla päätettiin hieman treenailla toisella puolella hallia. Palkkaan Pörriä yleensä todella paljon vinkupossulla, mutta nyt en kehdannut. Vinkupossu olisi ollut aika kohtuuton häiriö alo- ja avo-luokan koirille. Palkkasinkin Pörriä pitkästä aikaa narupallolla ja sain taas muistaa, miksi en ole narupalloa käyttänyt. Pörri vetää vetoleikeistä niin kamalaan ylivireeseen, että meinas taas syödä multa sormetkin mukana. Mä en vaan osaa leikkiä Pörrin kanssa sillai järkevästi, joten pitäydytään tulevaisuudessakin vinkuleluissa.

Harjoiteltavat asiat piti suunnitella siten, että pystyin palkkaamaan Pörriä paljon namilla. Muistuteltiin ensin pari toistoa ruudun paikkaa siten, että vietiin lelu ruutuun ja sitten lähetin Pörrin aika kaukaa ruutuun. Kokeilin myös pari toistoa ilman lelua. Pörri hämääntyi hieman vieressä olevasta hypystä. Löysi se joka toistolla vihdoin viimein ruutuun, mutta ei ihan parasta Pörriä. Sen mielentila ja asenne oli jotenkin ärsyttäviä. Tykkään kuitenkin tosi paljon siitä, miten aktiivisesti Pörri itse haluaa ruudussa löytää sen oikean paikan, eikä vain passiivisesti odota lisäohjeita. Ruutuharjoitusten lomassa lähetin Pörrin pariin otteeseen kuolleelle lelulle ja sisäänajoin meidän eteenmenokäskyä. Tykkään siitä, miten kovaa ja suoraviivaisesti Pörri irtoaa lelulle.

Ruutuhommien jälkeen otettiin hieman seuraamista. Meillä oli keskiviikkona tokossa seuraamissulkeiset ja Riitan mukaan meidän ykkösasia on nyt saada kontakti kuntoon. Pörri pitää kivasti kontaktia, kun se seuraa suoraa pätkää. Heti, jos jossain on joku häiriö esim. törppö tai seinä, se tiputtaa kontaktin. Periaatteessa Pörri siis tietää, että mitä sen pitäisi tehdä, mutta kontakti ei ole vahva. Näyttökoelapussa mainittiin katsepakotteesta. Itse jäin miettimään, mikä tämä katsepakote oli ja missä kohtaa se tuli ilmi. Emmi otti seuraamista vähän videolle ja olen nyt sitä tihrustanut ja koittanut etsiä, milloin teen katsepakotetta.

Riitalta saatiin käsky, että kontaktin tippumisiin pitää puuttua aina. Kuten videolta näkee, en puutu. Tää ongelma on mun pään sisällä. Mun pitää päästä eroon siitä ajatuksesta, että on ihan ok, jos Pörrin kontakti elää ja se välillä nopeasti vilkaisee muualle. Se ei ole ok. Lisäks mulle on jotenkin tosi vaikeaa määrittää se, että mikä pään heilunta on tarpeeksi paha rike ja johtaa huomautukseen. Mielestäni Pörri ei pahasti tiputtanut kontaktia, mutta videolta näkee Pörrin selvästi katsovan muualle. Mun pitää nyt oikeasti terästäytyä tän asian kanssa. Pitää tehdä itelleen selväksi, mitkä mulle on ne kriteerit seuraamisessa ja pitää niistä kiinni.


Toisessa setissä otettiin tehotreeniin liikkeiden välit. Milli liikkuroi meille liikkeiden alkuja ja siirtymiä liikkeestä toiseen. Samalla Milli liikkuroi meille joitakin oikeita liikkeitä, mutta vähän hassusti  ja palkkailin Pörriä ihan epätavallisissa kohdissa. Tykkäsin Pörrin asenteesta toisen setin aikana ihan hirveän paljon. Jotenkin tuli olo, että kyllä Pörri vaan on mahtava koira ja sen kanssa on kiva tehdä töitä, vaikka aina välillä joutuu takomaan päätä seinään. Onnistuneen toisen setin jälkeen jäi treeneistä tosi hyvä fiilis.

Tämän viikon sunnuntaina meillä on ensimmäiset nuorten koirien ringin treenit, kun treenaamme kotihallillamme nykyisten rinkiläisten kanssa. Kouluttajaksi meille tulee Sirke Viitanen, joka itselleni on täysin vieras. Apuja ajattelin kysyä erityisesti luoksetuloon, joka on taas viime aikoina ollut todella hidas. Pörri ennakoi niin paljon palkkaa, että jää jumiin. Lisäksi voitaisiin tsekata kaukoja ja noutoa.

2 kommenttia:

  1. Teille on haaste http://toiveestatodeksi.blogspot.fi/2015/12/liebster-award-ja-ilon-11.html :-)

    VastaaPoista