perjantai 29. huhtikuuta 2016

Voltti 8 viikkoa

Voltilla on nyt ikää 8 viikkoa, mikä tarkoittaa sitä, että pikkumies on ollut meillä kohta viikon. Viikon aikana Voltti on saanut kotiutua rauhassa ja hyvin se onkin kotiutunut. Ollaan aloiteltu elämän perustaitoja. Sisäsiisteyskasvatus on jo hyvässä vauhdissa ja Voltti tekee lähestulkoon kaikki tarpeensa ulos. Se osaa ilmoittaa kakkahädästä steppaamalla ja vikisemällä. Tänään se ilmoitti myös ensimmäistä kertaa pissahädästä. Se on reissannut meidän mukana Pörrin treeneissä, Mustissa ja Mirrissä, tutustunut eri ikäisiin ihmisiin, autoiluun ja hihnassa kävelyyn. Pikku hiljaa elinpiiri laajenee ja kokemuksia tulee lisää. Autoilun kanssa pikkuveikka on hyvin sinut ja lähinnä vain nukkuu kaikki automatkat. Myös eri pituisia yksinoloharjoituksia on tehty sekä yksin että Pörrin kanssa sekä meidän kodissa että autossa. Ollaan käyty myös päivittäin metsässä kävelemässä, että pennun motoriikka kehittyy. Painoa Voltilla on tällä hetkellä huimat 2,5 kg.

Isoveikan kanssa juomassa ojasta
Voltti näkee ensimmäistä kertaa tien, jossa kulkee paljon liikennettä

Volttia pelottaa imuri

Voltti osoittaa riiviökakaran piirteitä
Voltti nauttii uudesta pedistään
 Ollaan myös aloiteltu pikkuhiljaa tekemään pohjia harrastuksia varten. Ollaan harjoiteltu leikkimistä kahdella lelulla. Voltti vaihtaa tosi kivasti lelusta toiseen. Ruuasta leluun ja lelusta ruokaan ei vielä vaihda, sillä ruoka vie voiton. Olen myös opettanut Voltille, että meidän taloudessa ei tule kenenkään eteen ilmaista ruokaa, vaan jokainen joutuu tekemään ruokansa eteen jotain. Voltti syö kaiken ruuan käsien kautta, kuten Pörrikin aikoinaan. Lisäksi ollaan harjoiteltu luoksetuloa, omaa nimeä, rauhoittumista, lähellä pysymistä ja sosiaalista palkkaa. Mitään varsinaisia tokoliikkeitä en ajatellut opettaa Voltille vielä pitkiin aikoihin. Olen Pörrin kohdalla oppinut kantapään kautta sen, että kyllä koira ne tokoliikkeet oppii nopeasti, kunhan peruspohjatyö on tehty hyvin, mutta jos pohjatyössä on puutteita, puutteet tulee haittamaan pitkälle tulevaisuuteen.

Tässä pari videota Voltin puuhista:



Pörri ja Voltti tulee keskenään oikein kivasti toimeen. Pörri on tiukasti osoittanut Voltille, että se on arvojärjestyksessä pahnan pohjimmainen, mutta tiukan kurin vastapainoksi se antaa Voltille vapauksia, kunhan Voltti käyttäytyy järkevästi. Pörristä on myös kuoriutunut melkoinen leikkisetä. Olen todella onnellinen siitä, että Pörri opettaa Voltille niin paljon tärkeitä koiranelämän sääntöjä: toisten kupille ei mennä, kun toinen syö, luuta ei oteta toisen suusta, kenkiä ei syödä, sohvalle ei mennä, yöllä ei riekuta, nukkuvaa koiraa ei saa häiritä, toista ei saa satuttaa, mutta toisaalta luuta saa syödä, jos se on vapaa, leluilla saa leikkiä, jos niillä ei kukaan muu leiki, toisen viereen saa tulla, jos toinen on hereillä, leikki voi alkaa kumman tahansa aloitteesta, kunhan kummatkin on halukkaita, karvoissa saa roikkua, jos se kuuluu leikkiin, mutta kaikki ylimääräinen härkkiminen on kielletty. Voltti tottelee Pörriä hyvin ja poikien yhteiselämä sujuu tällä hetkellä hyvin. Pelisäännöt alkaa olla Voltille tuttuja ja pojat voi hyvillä mielin jättää kaksin, eikä tarvitse pelätä, että toinen joutuu toisen mielivallan kohteeksi. Toivotaan, että tilanne jatkuu samanlaisena myös tulevaisuudessa.

Tässä vielä video pojista:


2 kommenttia:

  1. Voi mikä pieni! Toivottavasti imuri ei löytänyt sitä verhon takaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voltti on kyllä niin reppana tuolla verhon takana :D

      Poista