Pieni palanen Kaldoaivin erämaata

Toivottavasti te vielä jaksatte näitä Lappi-postauksia, sillä vielä olisi yksi tulossa tämän jälkeen. Kuumeisen yön jälkeen olo ei ollut kummoinen, mutta päätettiin lähteä kiertämään Skaidijärven reitti. Jos oltaisiin Jannen kanssa oltu molemmat terveitä, olisi ollut kiva tehdä pidempikin kävelyretki näissä maisemissa. Itse olen kulkenut ihan pikkulapsesta saakka paljon metsissä ilman karttoja ja kompasseja, enkä ole koskaan varsinaisesti eksynyt. Joskus on käynyt niin, etten ole hetkellisesti tiennyt omaa sijaintiani. Vaikka luotan omiin suunnistustaitoihini aika paljon, tuntui kipeänä turvalliselta pysyä ihan vain merkityillä poluilla.

Skaidijärven polku on ainoa lyhyehkö reitti näillä seuduilla. Karttojen mukaan Skaidijärveä ei varsinaisesti luokitella kuuluvaksi Kaldoaivin erämaahan, sillä se on liian lähellä sivistystä ollakseen erämaata. Polku lähtee Pulmankijärventien varresta. Lähtöpisteenä on moottorikelkkauran portti, josta lähtevä polku yhdistyy sittemmin vanhaan Skaidijärvelle johtavaan polkuun. Skaidijärveltä reitti jatkuu Isonkivenvaaralle ja takaisin lähtöpisteeseensä. Reitin varrelta on hyvällä säällä tosi hyvät näkymät ja korkeilta paikoilta näkyy jopa satojen kilometrien päähän.

Pilvistä muodostui hauskoja varjoja.

Tunturimittarin tuhoamia tunturikoivuja.

Voimat vähän lopussa, mutta onneksi Pörri jeesi vähän.

Poikettiin Skaidijärvellä olevassa päiväkodassa. Syötiin vähän evästä ja juotiin lämmintä kaakaota. Pörri ehti ottaa kodassa pienet päikkärit. Pörri innostui Skaidijärven reitillä ensimmäistä kertaa vetämään mua pidempiä pätkiä. Aiemmin sen vetäminen on ollut lähinnä ajoittaista ja aika epätasaista, mutta tuolla se veti mua kivalla pienellä tasaisella vedolla lähes koko matkan Skaidijärvelle. Palkinnoksi se pääsi alamäkiosuuksissa rallattelemaan omaan tahtiinsa. Reissun aikana nousi taas kipinä saada tulevaisuudessa parempi vetokoira, joka jaksaisi jelpata mua metsälenkeillä ja vaelluksilla. Pörriä en tohdi kauheasti vedättää sen pienen koon vuoksi. Toisaalta ei se kyllä kauheasti vedäkkään. Viime talvena lähdin kerran suurin odotuksin hiihtolenkille, että Pörri pikkaisen avittaisi mua umpihangessa, mutta loppujen lopuksi päästin Pörrin irti ja se tuli lähes koko matkan mun perässä latua pitkin kävellen.

Kodalla keräiltiin voimia ja lueskeltiin aika pitkään vieraskirjaa. Kirjan perusteella kodalla ei ole mitään suurta yleisöryntäystä ollut ja aika pian pääsi jo viime talven kertomuksiin. Osa oli jaksanut kirjoittaa hyvinkin pitkälti omista vaelluksistaan Kaldoaivissa ja hyvin kirjoitettujen tarinoiden myötä pääsi itsekin erämaafiilikseen. Mieleen jäi erityisesti se, kun yksi poika oli kirjoittanut pysähtyneensä kodalle koulumatkallaan, kun sää oli äkisti huonontunut. Eräs nainen taas oli poikennut kodalla työpäivän jälkeen nollaamassa aivojaan. Eräs retkikunta oli pysähtynyt kodalle yli kymmenen hyskyn kanssa. Osa oli yöpynyt, osa lämmitellyt kohmeisia sormiaan ja syönyt evästä.

Omasta mielestäni juuri tämä Nuorgamissa vietetty päivä oli reissun selvästi huikein kokemus. Haaveilin jo pienenä lapsena siitä, että pääsisin joskus käymään Nuorgamissa. En silloin osannut aavistaa, että Suomen pohjoisimman pisteen lisäksi vastassa olisi näin kaunis luonto. Olen aina viehättynyt Lapin karusta luonnosta. Mitä karumpaa, sitä parempi. Lapin erämaat veivät tälläkin reissulla ison palan sydämestäni. Lapin kuume on siitä paha, että se vain kasvaa sitä enemmän, mitä enemmän Lapissa käy. Ensi vuodelle onkin suunnitteilla entistä pidempi reissu pohjoiseen ja toiveena olisi tehdä ensimmäinen pitkä vaellus. Kaldoaiviin tulen joskus ihan varmasti palaamaan, mutta milloin. Sitä en tiedä. Erämaa on kuitenkin aina erämaa ja ennen kuin sinne lähtee pidemmälle vaellukselle olisi hyvä olla aika varma siitä, että pärjää missä tahansa olosuhteissa. Noin aukeilla paikoilla sää saattaa vaihdella äkisti. Perinteinen karttasuunnistus saattaa myös olla hankalaa pienipiirteisen maaston vuoksi. Lisäksi suot ja vesistöylitykset tuovat omat haasteensa. Netistä voi lukea monia pieleen menneitä vaelluskokemuksia Kaldoaivissa, kun erämaa on ottanut ihmisestä mittaa. Itseäni houkuttaa ajatus lähteä maastopyörällä Kaldoaiviin. Tällöin voisi valita ajankohdan paremmin hyvän sään mukaan ja jo päivän aikana näkisi ja kokisi paljon. Polut näyttivät siltä, että pärjäisin niillä ihan hyvin omilla ajotaidoillani. Lisää tietoa maastopyöräilystä ja eri reiteistä Utsjoella löytyy täältä.