Pieni Karhunkierros ja Kiutaköngäs

Ennen reissuun lähtöä katseltiin valmiiksi netistä Pieni Karhunkierros niminen reitti. Meillä ei ollut ennakolta muuta tietoa kuin että kierros sijaitsee Kuusamossa ja on reilu 12 km pitkä. Netissä kerrottiin, että reitti sopii hyväkuntoisille, se sisältää vaativaa jyrkkää nousua tai laskua sekä kivikkoista polkua ja sen kiertämiseen kannattaa varata aikaa 5 - 9 tuntia.

Nuorgam-päivän jälkeen nukuttiin tyytyväisenä viimeinen yö Utsjoella. Aamulla siivottiin mökki ja lähdettiin hiljakselleen ajelemaan kohti Kuusamoa. Päätettiin ajaa Sodankylän, Pelkosenniemen ja Kemijärven kautta. Matkalla pysähdyttiin evästämään jollekin pikkutietaipaleelle. Itä-Lappi oli melko kuoletta seutua. Sateinen ikävän näköinen sää teki siitä vieläkin karumman. Kauniit ruskamaisemat olivat muisto vain ja tuli haikea fiilis. Teki mieli palata takaisin Utsjoelle.

Ajopäivä osui sikäli hyvään saumaan, että sain yskiä ja niistää aivoni pihalle ilman fyysisiä ponnistuksia. Varattiin Rukalta huoneisto yöpymistä varten ja saavuttiin sateiselle Rukalle vasta iltapimeällä. Ruka oli ankea ja kuollut. Nähtiin iltalenkillä yksi karavaanaripariskunta, mutta muuten koko alue oli hiljainen. Aamulla herättiin selvästi terveempinä ja lähdettiin intopiukassa kohti Pienen Karhunkierroksen lähtöpaikkaa. Lähtöpaikalla meille selvisi, että kierroksella on tänään joku muukin. Itse asiassa varmaan puoli Suomea. Jo parkkipaikalla alkoi ahdistaa se ihmis- ja koirapaljous. Huomasin, että oltiin kaikin erakoiduttu aika hyvin Utsjoella vietetyn ajan jälkeen.

Heti parin ensimmäisen kilsan aikana selvisi, ettei täällä pääse minkäänlaiseen erämaafiilikseen. Koko ajan joku hengitti niskassa tai itse hengitit jonkun niskassa. Polku oli leveä kuin pururata ja ilman goretex-maastolenkkareitakin olisi pärjännyt hienosti. Ensimmäinen kaunis koski tuli vastaan aika nopeasti. Veden jylinä oli ihana ja sitä olisi ollut kiva jäädä kuuntelemaan ja fiilistelemään pidemmäksikin aikaa, ellei paikalla olisi ollut niin kova tungos. Tuli olo, että piti siirtyä pikaisesti eteenpäin, että muutkin pääsevät ihailemaan koskea. Jo heti alkumatkasta päästiin ylittämään riippusilta. Yhteensä ylitettiin neljä kertaa riippusilta, sillä yksi silta ylitettiin kahdesti. En ollut koskaan aiemmin kulkenut riippusiltaa pitkin, mutta hyvin selvittiin Pörrin kanssa. Tykkään yleisesti ottaen kaikista korkeista paikoista ja kiipeän mielelläni hyvien näkymien takia korkeallekin. Pörrikään ei juuri epäröinyt riippusiltoja. Ehkä eniten sitä jännitti silta, jonka alla jylisi kuohuva koski.

Koko Lapin reissun aikana tuli monta kertaa todettua, miten huippua on omistaa noin tervepäinen kaveri. Pörri ei palkää outoja ääniä tai kummallisia alustoja. Se kiipeilee tyytyväisenä niin tuntureilla kuin jylhien koskien rantakallioilla. Ylittää kaikennäköisen ja kokoiset sillat. Kahlaa suot ja ylittää matalat vesistöt. Se osaa rauhoittua missä vain. Kun saavutaan uuteen mökkiin tai kotaan, se on pian taju kankaalla kyljellään. Se osaa levätä silloin kun lepääminen on fiksua, eikä tuhlaa energiaansa turhaan hälsäämiseen. Se osaa vaeltaa rauhassa, eikä sinkoile sinne tänne.

Pysähdyttiin evästämään parille taukopisteelle. Eväinä meillä oli voileipiä ja rahkaa. Sen verran reitillä oli korkeuseroja, että pieni hiki puski monessa paikassa päälle ja vettä kului aika reippaasti. Suurempaa evästä reitillä ei kaivannut. Normaalisti heitän tämän pituiset lenkit täällä etelässä ilman evästä ja usein ilman juotavaakin, joten tuntui luksukselta, että oli ylipäänsä evästä mukana. Osalla oli mukana keittimet ja nuudelit.

Maisemallisesti reitti oli kaunis ja sen varrella oli paljon nähtävää, kunhan niitä maisemia olisi ehtinyt katsella. Monessa paikassa joutui enemmän keskittymään siihen, että muistaa antaa tarpeeksi tilaa ohitettaville ihmisille ja koirille. Koirissa tuntui olevan paljon rähisijöitä ja Pörrille muiden koirien ohittaminen kapealla polulla oli haastavaa. En muista, että meitä olisi koskaan Pörrin elinaikana tullut lenkillä noin montaa koiraa vastaan (ja me kuitenkin asutaan kaupungissa). Ihmisiä tuli vastaan ainakin reilu sata. Siinä vaiheessa, kun on yli 50 kertaa sanonut vastaantulevalle ihmiselle "hei" alkoi vähän kypsyttää. Olo oli enemmänkin kuin olisi ollut töissä kaupan kassalla eikä metsälenkillä. Oli loppujen lopuksi aika stressaavaa koko ajan olla kärppänä, katsoa ihmistä kohti, pitää huolta koirasta ja tervehtiä. Jossain vaiheessa alkoi ärsyttää todenteolla ja aloin vaan katsoa maata kohti, kun ihmisiä tuli vastaan. Teki mieli hypätä jonnekin sivupolulle, että olisi edes hetkeksi päässyt omaan rauhaan. Luulin, että Suolijärvi on ruuhkainen kauniina syyspäivinä, mutta kyllä tämä polku oli Suolijärvi potenssiin sata.

Loppujen lopuksi Endomondon mukaan meidän lenkille tuli pituutta 14,5 km autolta autolle ja aikaa tähän meni 5 h 6 min. Meidän autohan ei mahtunut lähemmälle parkkikselle, vaan jouduttiin jättämään se kauemmas. Reitin kirtämiseen suositeltiin varaamaan aikaa 5 - 9 tuntia, joten vedettiin kierros minimiaikaan, vaikka mun mielestä mentiin aika rauhallista tahtia, evästettiin kahdessa kohdassa ja pysähdeltiin kuvaamaan siellä ja täällä. Reitin korkeuserot olivat myös aika pienet verrattuna siihen, mitä odotin etukäteen. Oikeastaan vain yksi nousu jäi mieleen, mutta pieni hiki tuli monessa kohdassa.

Pienen Karhunkierroksen jälkeen ajeltiin Oulangan luontokeskukselle. Luontokeskukselta oli noin 1 km matka Kiutaköngäs nimiselle koskelle. Suomen vesiputokset -sivustolla kerrotaan, että Kiutaköngästä on mainostettu jopa Suomen komeimmaksi vesiputoukseksi. Kiutaköngäs ei ole yhtenäinen putous, vaan jyrkkien koskien sarja, jossa vesi putoaa runsaan 200 metrin matkalla yhteensä 14 metriä. Kiutakönkään ylin ja ensimmäinen putous on yksittäisistä portaista suurin (kuvassa), ja vesi putoaa siinä lyhyellä matkalla ainakin neljä metriä. (Lähde) Veden jylinä ja pauhu olivat korvia huumaavat. Kiutaköngästä ympäröivät kalliot olivat märkiä ja liukkaita ja välillä sai aika tarkasti asetella askeleensa, ettei liukastu ja kaadu.

Luontonähvyyksien jälkeen ajeltiin majapaikkaamme Rukalle ja syötiin myöhäinen lounas. Pimeän tullen päätettiin käydä vielä kiipeämässä Ruka-tunturin huipulle ihailemaan kylän valoja. Seuraavana päivänä lähdettiinkin ajelemaan jo kohti Etelä-Suomea.