Paljon ajatuksia

Paljon ajatuksia. Niitä on pyörinyt viime aikoina päässä. Ajatukset ovat liittyneet niin koiriin, niiden kouluttamiseen, kisaamiseen kuin myös omaan elämään ja erityisesti työelämään. Pahin vastoinkäyminen viime aikoina on ollut töissä ja se on laskenut mielentilan ihan pohjamutiin vähän joka elämän osa-alueella. Voitettiin meidän firmalle yksi suuri projekti, jossa olisin halunnut olla mukana. Johtoporras kuitenkin päätti, ettei minua valita projektiin mukaan, vaan minut kiinnitettiin toiseen projektiin, joka ei kiinnosta ja motivoi minua. Tiedättekö tunteen: haluat jotain asiaa oikein kovasti ja olet valmis panostamaan asian eteen kaikkesi. Sinulla on paljon motivaatiota, roppakaupalla ideoita ja loputon määrä intoa tehdä jotain asiaa. Haluat kehittyä ja näyttää kykysi. Sitten joku sanoo, että ei käy. Et saa tehdä sitä, vaan sinun pitää tehdä tätä. Vähän kuin, että olisit rakastunut johonkin koirarotuun. Rodulla on yksi ainoa potentiaalinen kasvattaja, mutta kasvattaja ei halua myydä pentua sinulle, vaan suosittelee muuta rotua. Onhan se toisenkin rotuinen koira ihan kiva, mutta ei sitä mitä halusit.

Tiedän, että pettymykset kuuluu elämään ja aina ei voi saada sitä, mitä haluaa, mutta tällaisten vastoinkäymisten jälkeen sitä joutuu aina hetken kasailemaan itseään sekä omia ajatuksia, odotuksia ja tunteita. Hankalinta on se pään sisäinen kamppailu, että löytää motivaation tehdä ja viedä eteenpäin sitä epäkiinnostavaa projektia. Samalla saa vierestä seurata, miten joku muu tekee haluamaasi asiaa.

Keväällä kohtasin samankaltaisen tilanteen koirarintamalla, kun sattumien kautta törmäsin yhteen pentuun. Pentu tuntui niin kaikinpuolin täydelliseltä minulle ja meille. Monien vaiheiden jälkeen pentu ei kuitenkaan muuttanut meille. Näin pentua aika paljon ja ehdin jo kiintyä siihen. Pennun näkeminen tuntui kuin joku kääntelisi veistä haavassa kuin oikein kunnolla muljutellen ja veivaten. Pentu tuntui toisaalta niin omalta ja meille tarkoiteltulta, mutta toisaalta tiesin, ettei se muuta meille koskaan. Pentu käy edelleen mielessä tasaisin väliajoin. Millainen siitä on tullut? Vieläkö se tunnistaisi minut? Olisiko se sittenkään ollut se elämäni koira, vaikka siltä joskus tuntui?

Olen viime kuukausien aikana kuluttanut aika paljon aikaa ja energiaa seuraavan koiran hankinnan suunnitteluun. Hyvän kasvattajan ja pentueen etsiminen tuntuu kuin neulalta heinäsuovasta. Kesän aikana on hieman asioita nytkähtänyt eteenpäin. Toisia ovia on sulkeutunut ja toisia avautunut. Välillä on iskenyt hieman masis, sillä kaikki (hyvät ja lupaavat) pennut tuntuvat olevan tällä hetkellä todella kysyttyjä. Olisi paljon helpompaa lähestyä kasvattajia, jos Pörrin kanssa olisi enemmän harrastusmeriittejä. Tämän vuoksi olisi hyvä odottaa jonkin aikaa, että omat taidot kehittyy ja saadaan lisää harrastus- ja kisakokemusta. Toisaalta en haluaisi pitkittää tilannetta, jossa Pörri joutuu treenaamaan enemmän kuin se haluaisi vain sen vuoksi, että kaksi ihmistä haluaa harrastaa tavoitteellisesti yhden koiran kanssa. Pörrille sopisi paljon paremmin verkkaisempi treenitahti, mikä väistämättä tarkoittaa sitä, että me tarvittaisiin toinen koira jakamaan meidän harrastusintoa.

Samalla sitä on alkanut miettiä, että milloin koiraharrastuksista tuli näin tuloshakuisia. Tuntuu, että jo nuoren koiran pitäisi olla saavuttanut sitä ja tätä, että olisi hyvä harrastaja. Miksi ei vain voi treenailla rauhassa ja mennä kisoihin vasta sitten, kun koira on oikeasti valmis? Miksi ei antaisi koiran kasvaa ja kehittyä rauhassa? Pörristä näkee vielä, että se on nuori koira. Jotenkin tuntuu täysin utopistiselta ajatella, että jotkut kisaavat tokon erikoisvoittajaluokassa Pörrin ikäisen koiran kanssa. Minne kaikilla on niin kiire? Itse arvostan huolella tehtyä perustyötä ja sen kantamaa hedelmää enkä niinkään nuorena suoritettua tittelirivistöä.

Mun ja Pörrin yhteistyö on parantunut todella paljon viime aikoina ja ollaan saatu treeneissä siitä hyvää palautetta. Tuntuu kuin jotkut asiat olisivat loksahdelleet paikoilleen ja oltaisiin alettu ymmärtää toisiamme (ainakin jollakin tasolla). Verkkaisempi treenitahti ja kivemmat lelut ovat auttaneet Pörriä paljon paremman motivaation saavuttamisessa. Ollaan yhtäkkiä saatu seuraamiseen rutkasti lisää kestoa ja moneen liikkeeseen kivasti lisää asennetta. Huomenna meillä jatkuu toko Riitan valkkuryhmässä Koirakoutsilla. Riittaa ja Riitan treenejä on ollut 3 kk tauon aikana ikävä. Odotan innolla, mitä meidän pään menoksi on kesän aikana keksitty.