keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Rally-tokoleirin 1. päivä, osa 2

Kirjoitin edellisessä osassa auki Mikan luennon sisältöä. Tässä tulee tiivistetysti opit, joita saatiin kouluttajilta tehtäväpisteillä.

Seuraaminen (kouluttaja Mari Kallio)
Rally-tokoilijoiden suurin synti on se, että rataa aletaan tehdä aivan liian aikaisin. Ensin koiralle pitäisi opettaa perustaidot (kuten tarjoaminen, yhdessä tekeminen, leikkiminen, istu, maahan, seiso), tämän jälkeen ERIKSEEN seuraaminen ja kylttitehtävät. Vasta kun koira osaa seurata hyvin ja se osaa kylttitehtävät, voidaan ne yhdistää ja alkaa tehdä rataa. Jos koiran kanssa ahnehditaan rataa liian aikaisin, seuraamisen laatu kärsii. Seuraamista pitää harjoitella erikseen koko koiran rally-tokouran ajan tai muuten seuraaminen alkaa heiketä.

Pörrille on käynyt viime aikoina näin. Kun ollaan tehty paljon rataa, seuraaminen on huonontunut. Ratatreenien ohella pitäisi tehdä seuraamistreeniä ja lyhyitä muutaman askeleen seuraamisia, joista tulee paljon palkkaa sekä vahvistaa perusasentoa, joka on jäänyt viime aikoina vähemmälle treenille.

Merkki ja houkutus (Tiia Hämäläinen)
Merkki oli meille kokonaan uusi juttu. Olin kuullut siitä aiemmin, mutta en tiennyt, miten se suoritetaan. Tiia näytti meille oikean suoritustavan ja tämän jälkeen käytiin läpi, miten merkkiä kannattaa opettaa. Tokossa uusissa säännöissä tulee avoimessa luokassa merkin kierto, jota Pörrille on opetettu. Tultiin Tiian kanssa siihen tulokseen, että Pörrille rally-tokon merkki kannattaa opettaa uutena temppuna, jolla on eri käskysana. Merkin voisi opettaa myös siten, että lähettäisin Pörrin merkin kiertoon ja pysäyttäisin sen, mutta en halua ottaa riskiä, että Pörri oppisi ennakoimaan pysähdystä. Toinen tokokoiralle oleellinen seikka on se, että tokossa merkkitötterö on aina koiran edessä. Tämän vuoksi tokokoira usein oppii etsimään merkkiä vain edestäpäin. Koska rallyssa on käsi merkit sallittu, kannattaa merkin suunta näyttää kädellä, jotta koiran on helpompi löytää merkki sivulta.

Houkutuksessa ei pitäisi olla ihmeellistä koiralle, jolla on vahva kontakti ohjaajaan. Houkutusta kannattaa harjoitella hihnassa, jolloin hihnalla päästään estämään koiran pääsy houkutukselle. Samalla koira oppii, ettei houkutuksen haistelu ole sallittua.


Pyörähdys ja kukkaset (Krista Karhu)
Kukkaset on helppo opettaa, kun koiralle on ensin opetettu pyörähdys. Pyörähdyksen voi opettaa sheippaamalla, houkuttelemalla tai kosketuskepillä. Pyörähdys kannattaa opettaa sekä vastapäivään (pyörähdys vasemmalla) että myötäpäivään (pyörähdys oikealla). Pörrille pyörähdys on opetettu tähän mennessä vain vastapäivään, jolloin sen oli vaikea ymmärtää oikealla puolella tehtävää pyörähdystä. Esineitä Pörri kiertää kuinkin luontaisesti myötäpäivään, joten Pörri saatiin tarjoamaan oikean puolen pyörähdystä kiertämisen avulla.

Koiran pitää suorittaa pyörähdys
- neljällä tassulla, ei hyppyjä tai loikkia
- nopeasti, mutta niin että edellinen kriteeri täyttyy
- mahdollisimman pienellä kaarresäteellä -> kukkasista tulee tiiviit

Kristalla itsellään on sama vihjesana sekä oikean että vasemman puolen pyörähdykseen. Vihjesanasta koira tietää, että sen pitää kääntyä ohjaajasta poispäin. Sama vihjesana on käytössä myös käännöksissä, joissa koiran tehtävänä on kääntyä ohjaajasta poispäin. Kukkasissa Krista auttaa koiraa (aluksi) oikean puolen seuraamisen vihjesanalla, jotta koira ei hämmenny, vaikka ohjaaja on vaihtanut kulkusuuntaa ja seuraamispuoli on vaihtunut pyörähdyksen aikana.

Krista haluaa, että koira pitää seuratessa katsekontaktia ohjaajaan. Kristalla on vihjesana, jolla koira kääntää katseensa käteen ja ottaa vastaan käsimerkkejä. Muuten koiralla ei ole lupa reagoida ohjaajan kädenliikkeisiin. Pörrille tämä sama sopisi hyvin, sillä Pörrin on välillä vaikea ymmärtää lukea mun käsimerkkejä, koska käsimerkkejä on häivytetty niin paljon pois. Pitää kuitenkin muistaa, että vihjesanojen määrä kannattaa pitää rajallisena, sillä koira ja ohjaaja eivät muista loputonta määrää erilaisia sanoja ja niiden merkityksiä.

Jos koira on aivopesty vahvasti ohjaajan vasemmalle puolelle, kannattaa oikea seuraamispuoli esitellä kukkasten kautta (käännöskyltit, joissa koiran seuraamispuoli vaihtuu). Lisäksi Krista on vahvistanut oikeaa puolta koiran tarjoamisen kautta. Esim. metsälenkillä koira on saanut makkaraa, jos se on tullut spontaanisti Kristan oikealle puolelle. Vasemmalta puolelta ei ole saanut mitään, jolloin koiralle on tullut mielikuva, että sen kannattaa hakeutua oikealle puolelle. Näiden tukena kannattaa käyttää perusasentoharjoituksia oikealla. Treenitilanteisiin oikeaa puolta ei ole tuotu ennen kuin koira pitää oikeaa puolta mukavana juttuna.

Takapään käyttö (Mika Jalonen)
Jos takapään käyttö on tärkeää tokoilijoille, on se vielä tärkeämpää rally-tokoilijoille. Takapään käyttöä tukevia harjoituksia kannattaa tehdä paljon. Mikan opissa tehtiin erilaisia takapään käyttöharjoituksia niin vatitekniikalla, erilaisilla tikapuilla kuin tasapainolaudoilla. Pörri oli tunnilla superpätevä ja Mika totesi meille tunnin lopuksi, että saan taputtaa itseäni olalle, että olen saanut koiran työskentelemään näin hienosti. Kyllä lämmitti mieltä.

2 kommenttia:

  1. Hieno rally-Pörri! ♥

    Allekirjoitan kaiken, mitä seuraamisesta kirjoitit! Ikävä kyllä tajusin sen vasta, kun pentuni seuruu alkoi mennä ihan pipariksi. Olenkin siis muita aloittelijoita tästä varoitellut! On tosiaan aika kummallista, että rallyssä niin usein mennään suorittamaan kokonaisia ratoja, kun ei vielä suurin osa kylteistä saatika välien seuruu ole kunnossa. Eiköhän tähänkin ala pikku hiljaa muutosta tulemaan, ainakin toivon näin!

    Hyviä vinkkejä myös tuosta oikeanpuolen seuruusta! Meillähän ei meinannut eteen istuminenkaan onnistua alkuun, kun koira vaina pyrki vasemmalle :D

    Meillä Gatsby hypähtää usein noissa pyörimisissä ja meidän kouluttaja meinasi, ettei se haittaa. Pitääkin ottaa asiasta selvää! Joskus alkuaikoina koira saattoi hypähtää lähes kokonaan ilmaan pyörimään, kun oli niin kauhean kivaa ja kiire! Jos tosiaan pistevähennyksiä voi saada siitä, ettei neljä tassua olekaan maassa, niin tarvitsee alkaa tehdä asialle jotain!

    VastaaPoista
  2. Uskon, että rally-tokon treenaaminen tulee menemään enemmän tokomaisempaan suuntaan. Näin ainakin aistin leirillä. Treenejä aletaan palastella enemmän, kuten tokon puolella ja ohjaajan käyttäytymisestä radalla mietitään tarkemmin. Suorituksista tulee ehkä hallitumpia ja tarkempia. Koiralta odotetaan siistiä seuraamista ja hyvää kontaktia. Jännä nähdä, miten laji kehittyy muutamien seuraavien vuosien aikana.

    Tuo pyörähdysjuttu kannattaa kyllä tarkistaa. Krista puhui pitkät pätkät hyppimisestä toiselle ryhmäläiselle, mutta en ihan tarkkaan kuunnellut, mitä Krista sanoi.

    VastaaPoista