Se on tasan 100

Pohjois-Hämeen kennelpiirin piirimestaruuskisat järjestettiin lauantaina Ylöjärvellä Koirakoutsi-areenalla. Ilmotin nopeasti Lapin reissulla 10 minuuttia ennen eräpäivää, että olemme tarvittaessa käytettävissä Tamskin joukkueeseen, jos muita hakijoita ei löydy. Olin aika yllättynyt, kun meidät valittiin Tamskin kakkosjoukkueeseen alo-koirakoksi. Tamskissahan on paljon hyviä rally-tokoharrastajia ja moni hyvä pari jäi rannalle.

Fiilikset ennen kisaa oli tyystin erilaiset kuin elokuussa. Elokuun kisoihin menin aavistuksen keskeneräisen koiran kanssa ja ennen kisoja treenaaminen oli enemmän paniikinomaista. Jännitin sitä kestääkö koira ilman palkkaa ja miten se reagoi häiriöön. Nyt ollaan treenattu paljon palkattomuutta ja tiedän, että Pörri tekee sujuvasti pitkänkin radan ilman palkkiota ilman, että sillä on vaikutusta sen vireeseen (ainakaan virettä laskevasti). Oli myös paljon varmempi olo liikkeiden suhteen. Tiesin, että Pörri osaa kaikki alokasluokan liikkeet hyvin ja osaa suorittaa ne myös häiriössä. Arvelin myös, että hallikisa saattaisi olla Pörrille helpompi kuin ulkokisa, jossa häiriötä on joka suunnalla.

Lähdin kisaan aika varmoin fiiliksin. Ennen kisaa treenattiin lähinnä pelkkää tokoa, sillä totesin, ettei meidän alokasluokan liikkeissä ole hirveästi treenattavaa. Onnistuminen kisassa riippuisi Pörrin vireestä ja häiriöistä, ei teknisestä osaamisesta. Eniten jännitti se, millainen rata kisoissa on. Kun näin radan, olin todella helpottunut. Rata sisälsi meille suosiollisia kylttejä meille suosiollisessa järjestyksessä. Molemmat eteentulot oli sijoitettu heti radan alkuun, mikä oli meille hyvä. Eteentulo ei ole ollut meille se vahvin liike, joten oli hyvä, että ne olivat alussa, jolloin Pörrin keskittyminen on parhaimmillaan. Juoksuosuutta ei ollut ollenkaan, mikä oli hyvä, sillä Pörri tuppaa kiihtymään juoksussa ja viime kokeissa otettiin 2 miinuspistettä siitä, kun Pörri roikkui juoksuspiraalissa treeniliivissäni. Radan loppuosa oli myös kiva, kun se oli vain pelkkää seuraamista.

Suurin huoleni ennen kisoja oli se, että me aloitettiin alokasluokka. Pörrihän ei ole häkkiä, enkä olisi halunnut viedä Pörriä autoon. Pörrille ei sovi yhtään se, että se otetaan autosta suoraan radalle. Onneksi kisoissa oli sen verran monta seurakaveria, että yksi ehti pidellä Pörriä rataantutustumisen ajan. Rataan tutustumisessa käveltiin rata ensin yhdessä tuomarin kanssa. Tämän jälkeen kävelin radan läpi kaksi kertaa ja sen jälkeen vielä vaikeat kohdat. Itselleni ohjaajana vaikein kohta oli spiraali ja pujottelu, jotka tehtiin samoilla tötteröillä tai oikeastaan tötteröt oli korvattu erilaisilla juomapulloilla. Koitin mahdollisimman hyvin painaa mieleen oikean kävelyreitin.

Ennen rataa Pörri tuntui todella huonolta. Se kävi aika kiihkona. Haukkui ja hyppi minua päin, eikä mielestään osannut tulla edes perusasentoon. Jouduin hiukan puhuttelemaan sitä ja jäin vielä hetkeksi kehän ulkopuolelle. Lopulta päätin, että on vaan pakko mennä kehään. Kun astuimme kehänauhan yli Pörrin koko olemus muuttui ja ihan kuin se olisi tajunnut, että ai niin tää oli tää juttu. Lähdössä se oli hyvin skarppina. Ensimmäinen eteentulo oli tosi hieno. Toinen eteentulo hieman vino. Viime kisoissa Tiia Hämäläinen rokotti meiltä yhden pisteen hieman vinosta istumisesta. Hetken mietin, että meniköhän tässä yksi piste. Saksalainen meni hyvin. 1 askel istu jne. tehtävässä Pörri pysyi todella hyvin skarppina koko ajan, eikä mun tarvinnu edes käskeä sitä erikseen istumaan. Liikkestä maahan on Pörrin ehdoton bravuuri, joten se meni hyvin. Loppurata oli Pörriltä nättiä seuraamista. Pari kertaa tiputti kontaktin, mutta paikka pysyi hyvin. Loppusuoralla hoin itselleni pidä pää kylmänä, pidä pää kylmänä.

Kun ohitimme maalikyltin, koko halli repesi raikuviin aplodeihin. Oli huikea fiilis tulla maaliin. Maalissa meitä oli vastassa joukkueemme johtaja, joka tuli onnittelemaan. Palkkasin Pörrin ensin sosiaalisesti ja sen jälkeen annoin sille taskusta broilerinsydämiä ison kourallisen. Kun omat jalkani alkoivat kantaa, kävelimme repulle, josta Pörri sai vielä superpalkaksi purkin kissanruokaa. Pörrin syödessä kissanruokaa, joukkueen johtaja tuli iloisena kertomaan, että oli tulospalvelusta varmistanut meidän tulokseksi tasan sata. Samalla tajuttiin, että me ollaan aika tiukasti kiinni joukkuekullassa.

Valitettavasti en saanut suoritusta videolle, sillä löytänyt siihen hätään ketään sitä videoimaan. Treenikavereilta kuulin, että rata oli ollut sujuvan ja rauhallisen näköinen. Jossakin käännöksessä Pörrin keskittyminen oli jonkin verran herpaantunut, mutta olin tajunnut rytmittää askeleeni siten, että ei törmätty Pörrin kanssa toisiimme.

Muita sadan pisteen suorituksia ei tullut, joten voitimme Pörrin kanssa alokasluokan ja saimme hienon pokaalin ja lelun, jota Pörri on retuuttanut siitä asti. Voitimme myös joukkuekullan ja saimme siitä muistoksi mitalin ja herkkupussin. Oli hieno tuoda seuralle mainetta ja kunniaa, sillä ilman seuran tarjoamia treenimahdollisuuksia emme olisi tähän kyennyt. Kiitos kaikille meitä kouluttaneille ja meidän kanssa treenanneille!

Yllättävän moni on nyt minulta kysynyt, että miltä tuntui saada 100 pistettä. Loppujen lopuksi ei niin ihmeelliseltä kuin voisi olettaa. Olihan se hieno saada edes kerran rally-tokosta täydet pisteet ja vielä kisassa, jossa pisteet menivät joukkueen hyväksi. Vaikka 100 pisteen tuloksella on kiva ylpeillä pitkin maita ja mantuja totuushan on, että ei koiran alokasluokassa juuri tarvitse muuta osata kuin istua, mennä maahan ja seurata. Tiesin ennen kisoja, että hyvän päivän sattuessa meillä on hyvät mahdollisuudet saada korkeat pisteet. Tärkeämpää kuin hienot pisteet ja tittelit on kuitenkin hyvä yhteistyö koiran kanssa ja se, että koiralla on kivaa.