sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Pörri agilityn kakkosluokkaan!

Ylöjärven koirakerho järjesti ystävänpäiväkisat 17.-18.2.2018, joissa tuomarina oli Henri Luomala. Ylökkillä on nykyään tosi hieno halli, jossa on uusi hyvä tekonurmi ja talvellakin lämmintä, joten kisojen puitteet olivat kunnossa. Ylökkin uusi halli on aika pitkämäinen, mikä varmasti aiheuttaa tuomareille haasteita ratojen suunnittelussa. Ystävänpäiväkisoissa oli lauantaina ykkösten ja kakkosten kilpailut ja sunnuntaina kolmoset. Ykkösille oli tarjolla neljä starttia, mutta päätimme ilmoittaa Pörrin vain kolmelle ensimmäiselle.

Ensimmäinen rata (hyppyrata):
Hallin pitkämäisyydesta johtuen ensimmäiset 6 estettä oli lähes suoralla linjalla. Jannella oli pieni pelko, että pysyykö hän Pörrin vauhdissa, sillä Pörrin irtoaminen ei vieläkään ole aivan toivotunlaista. Janne ja Pörri selvisivät alkusuorasta onneksi ilman virheitä parin Pörriltä tulleen protestihaukun siivittämänä. Loppurata sujui ilman ongelmia, lukuun ottamatta toiseksi viimeistä putkea, johon menemistä Pörri hieman arpoi. Tästä kuitenkaan onneksi tullut kieltoa, joten radalta hieno 0-tulos, 1. sija ja toinen LUVA.




Toinen rata (agirata):
Toisella radalla kaikki meni nappiin. Jos jotain parannettavaa halutaan hakea, ennen keppejä tehty kaarros olisi voinut olla vähän pienempi. Samoin A:n jälkeisestä putkesta Pörri olisi voinut kääntyä vähän tiukemmin. Nämäkin olisi varmasti onnistunut korjaamaan paremmalla ohjauksella.
Myös tältä toiselta radalta siis 0-tulos, 1. sija ja OIVA sekä siirto 2-luokkaan.




Pörri nousi siis viiden ykkösluokan startin jälkeen kakkosiin. Koska iltapäivälle oli tarjolla kakkosluokan startti niin päätettiin tämä tilaisuus hyödyntää. Tämä tiesi yli kolmen tunnin odottelua. Onneksi Ylökkin hallin lähellä on Elon kauppakeskus, jonne suunnattiin syömään ja ostoksille. Ruoka- ja shoppailutauon jälkeen palattiin hallille ja pian saikin lähteä taas lämppäämään Pörriä.

Kolmas rata(agirata):
Jo rataantutustumisessa Janne huomasi radalta mahdollisen vaaran paikan, jossa A-esteeltä jatkettiin kepeille. Esteiden välille oli lisäksi vielä laitettu hyppy, jonka koira huonolla ohjauksella olisi voinut hypätä. Tästä estehoukutuksesta Pörri selvisi, mutta ensimmäinen kepeille meno ei onnistunut (tästä viisi virhepistettä). Toisella yrityksellä kepit onnistui. Keppien jälkeen oli tarkoitus jatkaa putkeen, mutta Jannen rintamasuunta saattoi olla hieman väärä, jolloin Pörri lukitsi muurin keppien jälkeiseksi esteeksi ja näin ollen suoritus hylättiin. Loppurata sujui puomin huonoa pysäytyskontaktia lukuun ottamatta hyvin. Ei huono suoritus hakea agilityuran ensimmäinen hylly kakkosluokasta.



Kolmannella radalla huomasi, että päivän pituus alkoi jo painaa Pörrissä, eikä sen keskittyminen ollut enää parhaalla tasolla. Jo heti ensimmäisellä hypyllä Pörri arvioi hypyn jotenkin huonosti ja hyppäsi ihan miten sattui. Muutenkin se haukkui radalla aika paljon. Neljäs startti olisi ollut ihan liikaa, joten onneksi ei ilmoitettu Pörriä enää neljännelle radalle.

5 kommenttia:

  1. Onnea :) Hienosti ne vetää! Kuskille terkut, että malttaa kisoissa korjata puomin kontaktin, etenkin jos kerran hylly jo alla :) vaikka koko puomi uudestaan. Jujulla meni pysärit pilalle juurikin kisoissa tehdyn virheen takia, jota en malttanut korjata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo keskusteltiin tästä Jannen kanssa :D Nyt meni vielä ohjaajan jännittämisen piikkiin, ettei muistanut korjata

      Poista