keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Pörrille toinen AVO1-tulos

Käytiin sunnuntaina 5.11. oman seuran järjestämässä tokokokeessa. Ensimmäistä kertaa menin koepaikalle oikeasti tosi ajoissa. Ehdittiin käydä Millin kanssa yhdessä metsälenkillä ennen luokan alkua. Ehdin myös seurailla voittajaluokan muutamaa koirakkoa ja nähdä vähän tuomarin arvostelulinjaa, sillä tuomarina oli minulle uusi tuttavuus Mari Väänänen. Tykkäsin tuomarista kyllä todella paljon. Antoi mielestäni reilusti pisteitä. Vähensi esimerkiksi pisteitä vinoista perusasennoista ja liikevirheistä, mutta ei nillittänyt aivan kaikesta. Hän kirjoitti myös suorituksen aikana itselleen muistiinpanoja, joiden avulla kävi suorituksen lopuksi läpi. Kertoi, mihin pitäisi jatkossa kiinnittää huomiota ja mistä lähti virhepisteitä. Hän otti myös hienosti ensikertalaiset huomioon ja luoksepäästävyydessä osasi ystävällisesti lähestyä koiria. Alokasluokan paikkaolot hän pyysi tehtäväksi kolmessa ryhmässä siten, että jokaisessa oli vain kolme koiraa, jotta hämminkiä tapahtuisi mahdollisimman vähän. Muutenkin kisoissa oli kauhen kiva henki, sillä palkintopallillakin muut palkitut tulivat onnittelemaan ja kehumaan.



Ensimmäisenä liikkeenä oli paikkis, jossa Pörri pääsi reunaan, sillä Pörri oli luokan aloittava koira. Paikkis sujui hyvin ilman hämminkiä ja lähes kaikki saivat siitä kympin. Pörri siirsi kerran toista etutassua noin sentin, mutta tuomari ei rokottanut tästä, vaan antoi kympin. Muuten Pörri oli varsin kivassa vireessä ja mielentilassa. Sen ilme oli tosi levollinen, eikä se vilkuillut sivuilleen tai yleisöön vaan katseli minua koko minuutin ajan. Ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että koepaikkis ei jännittänyt. Paikkisten jälkeen annoin Pörrille pienen palkan, sillä kehää rakenneltiin, eikä meillä ollut kiire takaisin. Jostain ihmeestä Pörri sai nostettua kierroksia huomaamattani ja tietämättäni menin kehään melko kiihkoapinan kanssa.

Ensimmäinen liike oli liikkeestä seisominen, jossa Pörri oli skarppina ja suoriutui liikkeestä virheittä. Itse päätin katsoa, että Pörri varmasti otti oikean asennon. Jos se olisi ottanut väärän niin, olisin korjannut. Tästä vilkaisusta otettiin puolikas piste pois, joten saatiin 9,5 p. Kehuin Pörriä normaalisti, miten olen aina ennenkin kokeessa kehunut, mutta vastaukseksi tuli hau. Totesin, että jaahas karvakorva on tänään sellaisessa vireessä, että sitä ei tohdi juuri kehua.

Toisena liikkeenä liikkeestä maahanmeno, jossa ei ollut mitään kummallista ja tästä saimme 10 p.

Tämän jälkeen seuraaminen. Seuraamiskaavio oli mielestäni kiva, mutta oudon lyhyt. Vähän Pörri levisi käännöksissä ja kontaktikin tippui parissa kohtaa. Seuraamisesta kuitenkin 9, joka oli mielestäni ihan hyvä numero meille. Kasinkin olisi voinut antaa.

Muistin, että seuraavaksi tulisi ruutu ja lähdin siirtymään ruudun aloituspaikalle, mutta muistin väärin ja vuorossa olikin kierto. Jouduin kääntymään aloituspaikalle aika tiukasti, enkä ehtinyt viritellä Pörriä. Olisin ehkä juuri ehtinyt kysyä, missä kie, mutta Pörri katsoi suoraan tötteröä kohti ja luotin, että se bongasi tötsän. Lähetin Pörrin kiertoon. Se lähti hyvin, mutta vinoon! Porsas ei kuunnellut, mitä sanottiin ja meinasi karata kehästä ulos palkoille, sillä valitettavasti Pörri näki, että jätin palkat kehän ulkopuolelle. Onneksi se reagoi terävästi pysäytyskäskyyn. Kutsuin sen luokse ja lähetin uudelleen kiertoon. Tässä vaiheessa luulin, että Pörri ei kuunnellut ekalla käskyllä, mutta se ei oikeasti ollut nähnyt törppöä. Koska Pörri ei löytänyt törppöä, se päätti innovatiivisesti kiertää minut. Milli sanoi, että joku oli yleisössä kommentoinut, että kyllähän se kiersi. Tästä tietenkin nolla. Pörriä epäonnistuminen suututti niin, että päätti sitten päästää kunnon kiroilut perään. Jouduin aika voimakkaasti reagoimaan, että sain Pörrin hiljaiseksi.

Vähän jännitti seuraavana liikkeenä tuleva ruutu, sillä Pörri on saanut treeneissä haukkua aika paljon. Hinkattiin viimeiset kaksi viikkoa ennen koetta ruudun paikkaa oikein urakalla joka treeneissä. Pörri teki aika täydellisen ruudun! Vauhti oli hyvä, paikka hyvä, pysäytys tosi hyvä Pörriksi, seisominen jämäkkä, maahanmeno oli hidas, mutta meni kuitenkin ihan hyvin. Tästä saatiin kymppi. En meinannut pysyä housuissani hienon onnistumisen jälkeen.

Hypyssä ei kummallista. Siitä kymppi. Luoksetulossa Pörri jäi kiinni toisen kentän palkintojenjaon kovaääniseen kuulutukseen, eikä reagoinut ensimmäiseen maahanmeno käskyyn. Jouduin antamaan sille tuplakäskyn. Tuplakäsky tiputti luoksetulon 8 pisteeseen. Muuten se oli hieno ja vihdoin voisi sanoa, että Pörrin luoksetulot alkaa toimia kisatilanteessa, eikä hidasteluongelmaa enää esiinnyt samoissa määrin kuin vuosi sitten.

Yhdeksäntenä liikkeenä oli nouto. Viime kokeen nouto oli aivan hirveä: Pörri meni tassut edellä kapulalle, pökki kapulaa ja palautti ravilla. Nyt nouto toimi. Mielestäni se oli yksi täydellisimmistä noudoista, joita Pörri on ikinä elämässään tehnyt. 9,5 pistettä, sillä tuomarin mukaan noudon palautuksessa Pörri oli hieman vino selkäni taakse. Itse en tätä huomannut.

Viimeinen kymmenes liike oli kaukot. Liike, jossa Pörri jähmii herkästi, jos on aavistuksenkin liian matalassa vireessä kisatilanteessa. Pörri jäi kiinni rally-kisojen palkintojenjaon ablodeihin ja tekniikka ei pitänyt. Oikeastaan vain viimeisen vaihdon teki hyvin. Tuomari ei rokottanut hitaudesta, vaan arvosti kaukoja kympin arvoisesti.

Kokonaisvaikutukseksi tuomari antoi parista hauhausta huolimatta kympin.

Yhteensä ansaittiin siis 277,5 pistettä. Tällä saavutettiin luokkavoitto, sillä olimme luokamme viidestä osallistujasta ainoita, joille tuli ykköstulos.


Olipa kiva todeta, että mulla on koira, jonka vire saattaa olla kisassa jopa liian korkea. Ylivire tekee Pörristä nopeamman, mutta riski ääntelylle kasvaa. Tämä oli minun ja Pörrin 11. koe ja ensimmäinen, jossa Pörri haukkui kokeen aikana. Ylivire toi myös muita aivopieruja. Pörri kävi mm. moikkaamassa liikkurin. Hirveän kiva oli taas kisata Pörrin kanssa ja kovasti jo odotan meidän seuraavaa koetta, joka on joulukuussa. Nyt treenataan liikkeisiin lisää varmuutta, jos seuraavassa kokeessa saataisiin vihdoin kaikista liikkeistä pisteitä.

8 kommenttia:

  1. Hienoa, isot onnittelut! t. Raija

    VastaaPoista
  2. Ihan huikeeta, onnea! Pörrin tuloslista on kyllä niin tasaista. Kyl huomaa että teillä on pohjahommat hyvin tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse asiassa Pörrin kanssa on pohjatyö tehty tosi huonosti ja se kertautuu ikävästi moneen liikkeeseen ja kokonaissuoritukseen. Olen vienyt Pörrin aina kokeeseen hyvin valmiina, mikä on auttanut siihen, että kokeessa Pörrin suoritusvarmuus on aina ollut hyvä.

      Poista