maanantai 12. kesäkuuta 2017

Miten opetin Voltille noudon osa 1

Ajattelin kirjoittaa tänne sekä teidän iloksi että myös itselleni tulevaisuutta varten muistiin, että miten olen rakentanut Voltille noutoliikkeen. Iso kiitos noutoajatuksissa kuuluu meidän kouluttajalle Riitalle, joka on jaksanut meitä koutsata.

Voltti tutustui kapulaan ensimmäistä kertaa vasta noin puolivuotiaana. Sitä ennen teimme noudon osasia erilaisilla esineillä. Osasten treenaamisen aloitimme aika pian Voltin kotiutumisen jälkeen. Ensimmäiseksi opetin Voltin nostamaan esineitä. Monet koirat menevät vauhdilla kapulalle, mutta arpovat kapulan nostoa. Koiralle haluttiin luoda suuri motivaatio tarttua esineisiin. Esineiden nostosta koira palkataan ylös joko namilla tai lelulla, jotta koira oppisi noston jälkeen nostamaan nopeasti päätään ylöspäin. Tällä harjoituksella koira voidaan tutustuttaa erilaisista materiaaleista valmistettujen ja eri muotoisten esineiden nostamiseen ja noutamiseen. Aluksi on hyvä aloittaa esim. leluista. Tämän jälkeen siirrytään kynään (kova muovi), tunnarikapulaan (puu), lusikkaan (metalli), naksuttimeen, avainnippuun yms. Harjoitus aloitetaan aina koiralle helpolla esineillä, joita sen on miellyttävä nostaa. Uusia/vaikeita esineitä tuodaan harjoituksen sekaan esim. siten, että kolme nostoa helpolla -> esine vaihtuu -> kaksi nostoa vaikealla -> esine vaihtuu takaisin helppoon -> kaksi nostoa helpolla. Näin koiralla säilyy hyvä motivaatio ja itseluottamus omaan osaamiseen, eikä suussa ikävältäkään tuntuvat esineet saa koiraa lannistumaan.



Noston kanssa rinnakkain on treenattu käsitargettia. Tässä vaiheessa koiralla pitää olla hyvä motivaatio sekä käsitargettiin että esineiden nostamiseen. Käsitargetissa olisi hyvä olla myös hieman kestoa. Kun koiralle aletaan opettaa esineen nostoa käsitargettiin vahvistetaan ensin muutama toisto nostoa ja sitten muutama toisto käsitargettia siten, että palkkio (nami) käsitargetista tiputetaan maahan ts. koiran tekemä liikerata muistuttaa esineen nostoa käsitargettiin. Lisätään esine maahan ja kun koira nostaa esineen, avataan käsitarget. Jos koira tiputtaa esineen, käsitarget suljetaan ja koira saa negatiivisen rangaistuksen (palkkion mahdollisuus poistuu). Harjoitus voidaan toistaa tai sitten vahvistetaan alle taas sekä nostoa että käsitargettia ennen kuin yritetään yhdistää ne.


Rinnakkain nostoharjoitusten kanssa koiralle voidaan tehdä harjoitusta, jolla opetetaan, että esineen/kapulan nappaamisen jälkeen koiran on kannattavaa kääntyä nopeasti ja juosta ohjaajaa kohti. Jos koira ei osaa vielä noutaa, voi alkeisharjoittelua tehdä namilla. Otetaan koiraa kiinni valjaista tai kaulapannasta ja heitetään nami noin metrin päähän koirasta. Koira vapautetaan namille ja lähdetään juoksemaan koirasta poispäin samalla koiraa kutsuen. Kun koira tulee hyvällä vauhdilla ohjaajaa kohti, koira vapautetaan leluun tai kädessä olevaan namiin. Jos koira ei mene alkunamille, kisataan koiran kanssa ensin namille ja tämän jälkeen vasta juostaan poispäin.


Samaa harjoitusta voi tehdä myös esineillä tai leluilla, jos koira ottaa niitä mielellään suuhunsa. Tässä olisi hyvä olla pohjalla jo vähän nostoharjoituksia, jotta koiralla olisi riittävä motivaatio esineelle menemiseen.


6 kommenttia:

  1. Jes, tämä tuli tarpeeseen! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, jos näistä on iloa muillekin! :)

      Poista
  2. Hyvä postaus, sain tästä itsekin uusia ideoita! :)

    VastaaPoista
  3. Oi, tässä tosi hyviä juttuja! Lähden rakentamaan meidän noutoa nyt kyllä ihan alusta ;D

    VastaaPoista