torstai 20. lokakuuta 2016

Lisää Volttia

Kävin maanantaina treenaamassa molempien koirien kanssa. Pörrin kanssa tehtiin (yllätys, yllätys...) luoksetuloa. Kokeeseen on aikaa vielä vajaat 3 viikkoa, joten nyt alkaa olla viime hetket paniikkitreenata luoksetuloa kuntoon kisoja varten. Perjantain tehoryhmässä sain Katrilta lämpimän suosituksen vaihtaa Pörrin luoksetulo takakautta sivulle tuloksi. Katrin mielestä näytti siltä, että Pörri kokee luoksetulon tällä hetkellä hirveän vaikeaksi liikkeeksi ja sen takia hidastelee. Se lähtee hyvällä vauhdilla, mutta puolivälissä se menee epävarmaksi, mitä siltä halutaan ja alkaa hidastella, jottei mokaisi. Suoraan sanottuna siis minä olen pilannut Pörrin luoksetulon suurilla vaatimuksillani ja huonoilla koulutustaidoillani. Pörri aistii sen, että minä en pidä sen luoksetuloista, vaikka palkkaisin sen. Pörrin luoksetuloa on yritetty korjata koko kesä ilman merkittävää edistymistä. Katrin mielestä nyt kannattaisi unohtaa kokonaan suoraan sivulle tehtävät luoksetulot esimerkiksi vuodeksi ja vaihtaa tekniikka ja käskysana. Katri myös antoi tiukan ukaasin, etten saa enää ikinä näyttää pettyneeltä luoksetulossa. Takaa sivulle tuleminen on Pörrille tuttu juttu jo rally-tokosta. Päätettiin kunnianhimoisesti testata heti normaalia luoksetulomatkaa ja Pörri tuli ihan törkeän hienosti sivulle takakautta! Olin ihan todella onneni kukkuloilla. Vihdoinkin meidän luoksetulo-ongelma voisi korjaantua.


Maanantaina muistuttelin ensin pari kertaa Pörrille luoksetulon takakautta. Tämän jälkeen yhdistettiin se kisamaiseen settiin, mutta sama hidastumisongelma tuli esiin. Palkkasin Pörrin normaalisti, mutta tämän jälkeen tunteeni purkautuivat. Olisi pitänyt viedä Pörri pois tilanteesta ennen kuin valtaisa pettymys ryöpsähti pintaan. Nyt Pörri taas näki sen, mitä oikeasti ajattelin sen luoksetulosta. Harmittaa aivan kamalasti Pörrin puolesta. On vaikea pitää omia tunteita kurissa, kun olo on sellainen, että märkä rätti läpsähti päin näköä. Teki mieli viillellä ranteet auki siitä, miksi olen niin surkea kouluttaja, etten osaa edes luoksetuloa opettaa. En tajua miten niin yksinkertaisesta liikkeestä on voinut tulla meille niin järkyttävä mörkö. Pirullisinta on että luoksetuloliike on vielä joka luokassa. Siitä ei pääse ikinä eroon, joten se pitäisi saada kuntoon. Harmitti myös, että niin itsevarmasti yhdistin uuden luoksetulon jo kisamaiseen settiin. Huonon luoksetulon jälkeen Pörri teki vielä pari onnistunutta luoksetuloa ja pientä hyvän mielen hömpöttelyä, joilla yritin paikkailla huonoja fiiliksiä.

Pörrin jälkeen oli kiva kaivaa Voltti häkistä ja vaihtaa toisenlaisten haasteiden pariin. Tehtiin vähän kaikkea mahdollista ja otettiin ne videolle. Voltti oli jotenkin ihan super. Se leikki todella hyvin, keskittyi hyvin ja oli reippaalla iloisella asenteella liikkeellä. Tässä videota siitä.


Tiistaina otin Piian kurssille mukaan Voltin, koska Voltti tuntui edellisenä päivänä niin hyvältä ja halusin antaa Pörrille lepopäivän. Menin treeneihin rinta rottingilla näyttämään, miten hyviä me ollaan, mutta aika nopeasti tipuin maanpinnalle. Voltin kanssa huomaan, että kun joudun poistumaan omalta mukavuusalueeltani ja itse hieman jännitän tai hermostun niin minulle tulee todella alaston ja turvaton olo. Pörrin kanssa ollaan niin tiimi ja tunnetaan toisemme, mutta Voltin kanssa en vielä kestä juuri minkäänlaista arvostelua ilman, että masennun. Tuli taas sellainen olo, että ei Voltti osaa vielä mitään, minä en osaa sitä opettaa eikä meistä ikinä tule mitään. Kierin vielä koko keskiviikonkin syvässä itsesäälissä. Parhaimmalta tuntui ajatus lopettaa koko toko, jos kaikki on vaan niin hankalaa, eikä mikään onnistu. Pilaan vaan kaikki koirat, eikä mistään tule mitään. Tuntuu, että Voltin kanssa minulta odotetaan hirveästi. Ajatellaan, että se osaisi jo vaikka mitä ja olisi paljon pidemmällä kuin se onkaan. Totuus on kuitenkin se, että koen Pörrin edelleen minun ykköskoirana ja Voltti treenaa vähän kuin siinä sivussa. Onneksi tänään on Riitan treenit molempien koirien kanssa ja sieltä saa varmasti taas hurjasti tsemppiä ja insipiraatiota jatkaa harjoituksia eteenpäin.

17 kommenttia:

  1. Niin tuttuja tunteita... Tuhannesti tsemppiä, sinä itse tiedät mitä koirasi osaa, miten paljon olette menneet eteenpäin, missä olette hyviä ja miten haluat niitä kouluttaa! Kun vaan jaksaa tehdä töitä ja miettiä uusia keinoja kertoa koiralle mitä sen haluaa tekevän niin alamäen jälkeen tulee onnistuminen. Älä ikinä lakkaa uskomasta että te pystytte siihen mitä ikinä haluattekin saavuttaa. t. Raija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä! Mielestäni nuoreen koiraan pätee sanonta, ettei keskeneräistä työtä saa arvostella. 7 kk ikäisillä koirilla osaaminen on varmasti hyvin sekalaista, sillä eri ihmiset opettavat asioita eri järjestyksessä ja myös eri koirat vaativat erilaisia harjoituksia. Voltille esimerkiksi ei ole vielä tehty käytännössä ollenkaan luopumista, kun olen yrittänyt työstää sille röyhkeyttä, asennetta ja saada sen aktiivisesti tavoittelemaan palkkioita. Sille ei ole myöskään tehty vielä oikein minkäänlaisia paikallaolotehtäviä, koska en ole halunnut ruokkia sen passiivisuutta yhtään vaan opettaa sitä olemaan aktiivinen toimija. Luopuminen ja paikallapysyminen on tavallisesti sellaisia tehtäviä, joita koirille opetetaan ensimmäisten joukossa. Voltille taas on tehty paljon aktivoivia harjoituksia, kohdetyöskentelyä ja opetettu sitä tavoittelemaan palkkioita. Periaatteessa se ei osaa siis vielä mitään hienoa, kun olen joutunut tarkoituksellisesti sille työstämään sellaisia asioita, joita monilla muilla koirilla on luonnostaan. Täytyy vaan itse muistaa edetä harjoituksissa loogisesti jokaista osa-aluetta vahvistaen, eikä hypätä liian suurin kokonaisuuksiin, vaikka joku olettaisi, että sen pitäisi osata jotain hienoa jo tuossa iässä.

      Pörrin kanssa tokoilu on aina ollut yhtä vuoristorataa ylös ja alas. Välillä tulee niitä hienoja onnistumisia ja sitten taas vanhat koulutusvirheet puskee pintaan ja aiheuttaa ylimääräisiä harmaita hiuksia. Sinä iltana korkataan kyllä shamppanjaa, kun Pörri tekee kokeessa täydellisen luoksetulon :D

      Poista
    2. Teet varmasti ihan oikein. Ja sitä paitsi, aina löytyy arvostelijoita, oli se koira 7 kk tai veteraani. Voi miten meillekin on sanottu yhtä sun toista... en vaan kuuntele. En väitä että osaan aina tehdä kaikki oikein koiran kanssa ja otan toki neuvoja vastaan, siksihän treeneissä käydään, mutta mulle jokainen treenissä oleva koirani on aina se maailman paras. Osataan me tai sitten ei, ajatteli ihmiset mitä tahansa. Jatka valitsemaasi tietä!

      Vuoristorata kyllä opettaa, tiedän niin tunteen kun olen Turresta osannut kouluttaa hyvin epävarman suorittajan. Aina kun luulen että nyt kaikki natsaa niin jotain menee pieleen. Siksi on niin mahtavaa kun väliin tulee onnistuminen.

      Poista
    3. Mä oon kanssa saanut kuulla Pörrin kanssa ties minkälaista palautetta. :D Nuorempana tuntui, että minä itse olin ainoa, joka uskoi Pörristä tulevan joskus tokokoira, mutta sehän riitti ;)

      Poista
  2. Tosi tuttuja tunteita! Itsekkin harmistun kovasti aina kun Cavan kanssa tulee epäonnistumisia ja siinä kohtaa aina tulee fiilis että oon pilannut koko koiran ja en osaa sille mitään opettaa ja olen surkein koirankouluttaja mitä maailmasta löytyy. Niin ja täysi idiootti kun hankin itselleni käyttölinjaisen koiran. Mutta joo, Voltti on tosi hieno ainakin mitä videoilta oon kattonut ja oon tykännyt teidän blogia lukea kun sulla on niin fiksuja ajatuksia koirankouluttamisesta. Faktahan on se, että siinä menee aikaa ennenkö sen koiran kanssa kasvaa yhteen ja muuttuu tiimiksi (näin ainakin vakuutan itselleni, sillä en vieläkään koe, että oltaisiin joka tilanteessa Cavan kanssa tiimi). Tsemppiä kovasti! Teistä tulee varmasti Voltin kanssa vielä mahtava parivaljakko! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi! Cava vaikuttaa hienolta koiralta ja toivon teille kaikkea parasta. :) Luulen, että sekä teillä että meillä saumattoman tiimin syntyminen vaatii aikaa ja yhteistä kokemushistoriaa. On Voltti minulle jo paljon läheisempi kuin esimerkiksi elokuussa ja on liikuttavaa huomata, miten äidin poika siitä tullut. Luulen, että sekin parantaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun Voltti alkaa vastata sosiaaliseen palkkaan toivomallani tavalla. :)

      Poista
  3. Tuttuja ajatuksia. Kokematon kouluttaja ja koira, josta olisi monenlaiseen. Pääasia kai kuitenkin, että pidetään hauskaa yhdessä ja ylipäätään treenataan.


    Ja vaikka on bordercollie, ei kai se tarkoita sitä, että pitäisi osata sitätätätota ja juuri tuohon mennessä. Tai siis käsittämätöntä, jos ihmiset automaattisesti olettaa näin. Tsemppiä!

    Ihana kamala toko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi omilla koirilla on kasvattajat, jotka on superonnellisia siitä, että koirien kanssa ylipäätänsä harrastetaan jotain. :) Yritän aina pitää mielessä sen, että tärkeintä on, että koira on onnellinen ja että bordercolliekin on vain koira, vaikka ihmiset olettaa, että siihen on jo kohdussa asentunut tokovalio-ohjelma.

      Poista
  4. Ja kivalta näytti teidän meno. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voltti maanantaina ihan tosi kivalla asenteella liikkeellä. :)

      Poista
  5. Voi Marja, olet todella taitava ja koirasi osaavat vaikka mitä. Silti toivoisin, että heittäisit olan yli turhat paineet ja toisten odotukset. Usein oma itse on se pahin odotusten herättäjä. Nauttikaa matkasta ja älä yritä kiirehtiä. Itse olen ollut aikanaan ihan samassa tilanteessa ja pidin aivan turhaan liian kovaa kiirettä, mikä oli ihan älytöntä. Olin puolivuotiaan pennun kanssa tavoitteena tottelevaisuus-valiokurssilla. Hyvä kurssi se toki oli, mutta ihan hyvin me oltaisiin eka vuosi voitu opetella vaikka ihan vaan hihnassa kulkemista, toisten koirien kohtaamista yms arki-elämän taitoja. Jostain syystä silloin oli tärkeää, että koira osaa mennä ruutuun tai tekee alta vuotiaana joka päivä paikka-istumisen tai makuun. Myöhemmin tajusin, että tokokoiran ei tarvitse olla valmis vuoden vanhana eikä kahden, teilläkin on ainakin 10 vuotta aikaa opetella erilaisia juttuja. Olen niin luvannu itselleni, että seuravan koirani kanssa en pidä mitään kiirettä vaan rakennan pieniä palasia, vahvistan asennetta, röyhkeyttä, opetellaan elämää ja toisiamme, iloa ja yhdessä tekemisen riemua. Matkasta nauttiminen on paljon tärkeämpää kuin päämäärän.
    Kovasti tsemppiä ja yhdessä tekemisen riemua teidän syksyyn toivottaa Heidi

    VastaaPoista
  6. Mä ehkä itse keskittyisin vaan omaan tekemiseen, en joidenkin tyhjänpäiväisten odotuksiin ja ajatuksiin. Toisten miellyttäminen ei omallakaan kohdalla palvellut koirieni etua, en usko että sinunkaan tapauksessasi. Puuhaile mieluummin sellaisten koirien parissa jotka sinua sykähdyttävät ja sellaisessa lajissa, josta nautitte yhdessä :) Pieni relax fiilis ja itsevarmuutta omaan tekemiseen, niin alkaa muutosta näkyä. Mukavia treenejä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saispa itsevarmuutta ostaa jostain. Ostaisin heti. Kiitos ja mukavia treenejä teillekin!

      Poista
  7. Sen verran pitää korjata, että ei kukaan ole varsinaisesti minulle rumasti mitään sanonut ja kaikki kommentit ovat tulleet aiheesta. :) Voltin kanssa olen vaan paljon herkempi ottamaan itseeni palautteesta, koska yhteistyö sen kanssa on lähtenyt tahmeasti käyntiin ja olen hieman pettynyt itseeni ja omaan tekemiseeni.

    VastaaPoista
  8. Mä niin voin samaistua noihin fiiliksiin! Oman koirani kanssa kanssa tuntui, ettei päädytä samalle planeetalle ehkä ikinä. Vajaat pari vuotta siihen meni ja kyllä se yhteinen sävel on viimein sieltä löytynyt! Myös se, että itsellä bortsu ihkaekana omana koirana, aiheutti kamalasti ihan hölmöjä paineita. Nyt kun miettii aikaa taaksepäin, niin olimpa tyhmä - järjestelin itse itselleni kaiken maailman pultteja :D Onneksi nyttemmin on osannut höllätä ihan urakalla! :D Voltti on ihanan oloinen ipana, teistä tulee vielä hyvä tiimi! :)

    VastaaPoista
  9. Kuule, et sä voit odottaa että kuukausia jatkunut ongelma Pörrin luoksetulossa ratkeaisi yhdessä päivässä :) Ole siis armollinen niin itsellesi kuin koiralle, ja tehkää hyvänmielenluoksetuloja apparin auttamana ennalta treenisuunnitelmaasi päättämä kertamäärä (esim 100 autettuna onnistunutta luoksaria) tai ajanjakso (esim 1-2kk) ennenkuin koitat kisanomaista. Miten teidän alo-luokan koe meneekin, niin muista että se osuu hetkeen jolloin tämä projekti on vielä täysin kesken, ja ennenkaikkea että se on vain yksi pieni osa-alue. Kuten kerroin niin meilläkin Taon kanssa oli tämä ihan sama luoksaripeikko, joten i feel you! Siitä todella meni useampi kuukausi - varmaan lähemmäs pari vuotta! - päästä eroon.

    VastaaPoista