Ongelmien ytimessä

Ollaan viime aikoina treenattu Pörrin kanssa Riitan tarkan silmän alla jopa kahdesti viikossa ja ollaan päästy sukeltamaan pintaa syvemmälle meidän ongelmiin. Olen saanut monestakin asiasta Riitalta aika tiukkaa analyysia ja olen päässyt jyvälle siitä, että mistä meidän ongelmat tokossa johtuu. Jostain syystä meidän yhteistyö rally-tokossa toimii tosi hyvin, mutta tokossa meillä on ollut paljon ongelmia. Suuri osa meidän ongelmista johtuu minun omasta pääkopastani. Oman pääkoppani merkitys tulee kasvamaan lähitulevaisuudessa, sillä Pörri alkaa olla sillä tasolla tokossa, että enää ei ole mahdollista, että treeneissä on aina pelkästään kivaa, vaan edistyminen alkaa vaatia enemmän mukavuusalueelta poistumista. Pörriä on laitettava entistä haastavampiin tilanteisiin, enkä saa enää auttaa ja pelastella sitä jokaisesta sudenkuopasta sen takia, että se on niin pieni ja söpö. Joudun myös itse poistumaan entistä enemmän omalta mukavuusalueeltani, jotta saan vietyä Pörriä eteenpäin. En voi enää treenata niin kuin ollaan aina ennenkin treenattu, vaan joudun entistä enemmän pohtimaan sitä, miksi ja miten joitakin asioita tehdään.

Riitan mukaan suuri syy sille, miksi meidän yhteistyö rally-tokossa toimii hyvin, mutta tokossa ei, johtuu omasta koulutustavastani. Olen kuulemma kouluttanut Pörriä paljolti tekniikka edellä unohtaen asenteen. Pörrin tyyppistä koiraa pitäisi kouluttaa enemmän asenne edellä ja vasta, kun asenne on kunnossa, voi alkaa hioa tekniikkaa. Olen onnistunut kouluttamaan Pörristä teknisesti taitavan koiran (kuinkahan monta kertaa olen kuullut tämän eri kouluttajilta...), jolta puuttuu tokoon tarvittava asenne. Rally-tokossa Pörri pärjää hyvin vähemmälläkin asenteella, mutta pärjätäkseen tokossa, Pörri tarvisisi lisäpotkua asennepuoleen.

Olen saanut myös paljon noottia myös kriteerin hallinnasta. Esimerkiksi sivulletuloissa meillä on ollut ongelmana se, että minulle ei kelpaa mikään. Vaikka kriteerinä pitäisi olla sivulle tulossa asenne, saan metrisen tatin otsaan, jos Pörri tulee sivulle vinoon. Koska sivulle tulo on mielestäni huono, en osaa aidosti kehua Pörriä ja Pörri kyllä rivien välistä huomaa, ettei tämä nyt sitten niin hyvä ollutkaan kuin väitetään. Onneksi minulla ei ole herkkää ja pehmeää koiraa, sillä en pärjäisi sellaisen kanssa. Koiralla pitää olla tarpeeksi itseluottamusta, että se pärjää mahdottomien vaatimusteni kanssa. Tässä tuleekin minulle haastetta, sillä minun pitäisi oppia ohjelmoimaan oma pääkoppani siten, että päätän jonkin kriteerin ja sitten pidän siitä kiinni. On vain kamalan vaikeaa päättää joku yksi kriteeri ja olla onnellinen, jos koira onnistuu täyttämään kriteerin, mutta kaikki muu menee enemmän ja vähemmän pieleen.

Toisaalta kriteerinhallinnan puolella on ongelmia myös toiseen suuntaan. Riitta moitti, että Pörri saa usein treeneissä aivan liian helposti palkkaa. Kehittyäkseen paremmaksi tokokoiraksi, Pörri pitäisi opettaa työskentelemään enemmän palkan eteen. Jos se saa palkkaa liian helposti, laskee hyvänkin palkan arvo. Treenejä pitäisi vaikeuttaa ja lähteä haastamaan Pörriä enemmän ja testata, että osaako se asioita oikeasti vai vaan minun auttamana. Itselleni on vaikeaa sietää Pörrin epäonnistumista. Suhtaudun Pörrin kanssa treenaamiseen ehkä vähän liiankin tunteella ja koen Pörrin epäonnistumisen omana epäonnistumisenani. Pörri on hoksannut tämän ja käyttää sitä auliisti hyväkseen. Sen sijaan, että Pörri ponnistelisi itse onnistumisen eteen, se laittaa minut ponnistelemaan, jotta muokkaan harjoituksen sille niin helpoksi, että se varmasti onnistuu ja saa puoli-ilmaiseksi palkkaa. Toisin sanoen Pörri siis kouluttaa minua, enkä minä sitä.