Mietteitä erikoiskoulutuksesta koesuorituksen rakentaminen

Päätin lähteä Pörrin kanssa kohti tuntematonta ja ilmotin Pörrin Maiju Ojamiehen erikoiskoulutukseen Koesuorituksen rakentaminen. Huh. Mehän ei olla lähellekään koevalmiita, mutta halusin saada vähän vinkkejä ja ideoita, miten voitaisiin treenailla sitä kaikkea muuta kuin itse liikkeitä. Koesuoritushan sisältää monta muutakin osaa, kuten esim. kehään meneminen, liikkeiden välit (sosiaalinen palkkaus, siirtyminen seuraavan liikkeen suorituspaikalle, koiran tuleminen perusasentoon), tuomarin kommentit ja poistuminen kehästä.

Koulutus alkoi luennolla, jossa käytiin läpi koesuorituksen sisältöä ja siihen vaikuttavia asioita. Milli ehti jo kirjoitella hyvän tiivistelmän luennon sisällöstä, joten viitsi kirjoitella yhtä laajasti samoja asioita uusin sanankäätein tähän. Millin postaus luettavissa täältä. Keräsin alle kuitenkin ranskalaisin viivoin muutamia kohtia, jotka jäivät minulle päällimmäisenä luento-osuudesta mieleen.

- vaikka kisatilanne ihmisen mielestä ei olisi treenitilannetta kummallisempi, koiran mielestä kisatilanne on treeneihin verrattuna vähintäänkin outo (tunnelma, ohjaajan jännitys yms.)
- jokaisen pitäisi pyrkiä siihen, että koko kisasuoritus on hallittu kokonaisuus -> treeneissä pitää keskittyä liikkeiden lisäksi kokonaisuuden hallintaan
- koiraa pitää valmentaa kisatilannetta varten ts. ei aiheuteta koiralle epäreilua tilannetta viemällä sitä liian vaikeaan tilanteeseen, jota ei ole harjoiteltu
- kisatreeneissä palkka voi tulla ihan milloin vaan ja ihan mistä vaan (kaikki osat yhtä tärkeitä ja huippukoiraakin voi palkata pelkästä hyvästä perusasennosta)
- koira kannattaa opettaa itse säätelemään omaa virettään tilanteeseen sopivaksi

Luennon lisäksi koulutukseen sisältyi 15 minuuttia harjoitteluaikaa per koirakko. Pyysin, että meillä puututtaisiin erityisesti Pörrin karkailuun. Olen treenannut sen kanssa edelleen liinassa, josta pitäisi päästä eroon, koska liina vaikeuttaa monien varsinkin vauhdikkaampien liikkeiden treenaamista. Meidän treenivuoro alkoikin sillä, että päästin Pörrin kentällä irti ja katsottiin, mitä tapahtuu. Kun päästin Pörrin irti, se lähti tuttuun tapaan rallattelemaan pitkin kenttää. Lopulta se jäi huutamaan keskelle kenttää ja ihmetteli, miksi en hädissäni huutele sitä luokse ja ota siihen kontaktia.

Mitä kauemmin olen pohdiskellut kaikkea sitä, mitä juttelin Maijun kanssa itse koulutuksessa ja vielä koulutuksen jälkeen ulkona, sitä enemmän olen tullut siihen tulokseen, että Pörri ei ole treenitilanteissa hallinnassani. Vaikka meillä kotielämä sujuu hyvin, sama ei ulotu treeneihin, vaan Pörrin käytös muuttuu heti treenipaikan pihaan saavuttaessa. Maijun analyysi oli se, että Pörri luulee olevansa treenien herra. Pörri ajaa mut tilanteeseen, jossa anelen Pörriä treenaamaan mun kanssa, kun oikeammin tilanne pitäisi olla toisin päin. Ruokin koko ajan tilannetta omalla käytökselläni. Pörri osaa treenitilanteessa viedä mua ihan satanolla.

Olen täällä aiemminkin puhunut siitä, että Pörri on ollut pienestä asti sheltiksi hyvin kova ja itsenäinen koira, jolle minä olin aiemmin lähinnä vastapaino hihnan toisessa päässä. Pörrin nuoruusiän jouduin pohtimaan pääni puhki siitä, miten pystyn saavuttamaan tuohon koiraan jonkinlaisen hallinnan ja auktoriteetin, että sitä kiinnostaa elää mun kanssa ja mun ehdoilla. Pentuna Pörri oli liukas kuin saippua. Juuri, kun luulit saaneesi siitä otteen se oli jo mönkimässä uuteen suuntaan. Yritin pitää Pörriä kolme viikkoisena sylissä, mutta siitä ei tullut mitään. Ei kertakaikkiaan mitään, sillä tuo pieni sinnikäs shletinpoika oli päättänyt, että sen mielestä paras paikka nukkua oli sohvan istuinosan ja selkänojan välissä selkäni takana. Vaikka otin Pörriä lukuisia kertoja pois sieltä ja yritin pitää sitä sylissä, aina se mönki sinne takaisin. Miten voikin niin pienellä pennun rääpäleellä olla niin kova voima ja tahto? Samaa tahtoa ja voimaa se on osoittanut vanhempanakin.

Pörrin ollessa nuorempi ja villimpi yritin vimmaisesti hankkia auktoriteettia sitä kohtaan, jotta saisin meidän yhteiselämästä jotenkin siedettävää. Luin paljon kirjallisuutta aiheeseen liittyen ja ymmärsin, ettei koiraa voi hallita voimalla vaan mielellä. Kun opin entistä paremmin olemaan Pörriä ovelampi ja annoin sen itse ymmärtää, mikä sille on parhaaksi, saavutin sitä kohtaan tarvittavaa auktoriteettia paremmin. Ennen tätä meidän suhde kuitenkin oli jo ehtinyt mennä huonoksi ja jouduin uudelleen ansaitsemaan Pörrin luottamusta. Kun sain sen luottamuksen, aivan kuin taikaiskusta kaikki alkoi toimia paremmin. Valitettavasti se luottamus ei ole ollut molemminpuolista ja minä en edelleenkään luota, että Pörri osaisi käyttäytyä sellaisissa tilanteissa fiksusti, missä se on joskus aikaisemmin käyttäynyt huonosti. Tämä luottamuksen puute heijastuu kaikkeen meidän elämään ja erityisesti treeneihin ja Pörri aistii sen.

"Kova, voimakas ja/tai itsenäinen koira tarvitsee määrätietoisen ja voimakastahtoisen ohjaajan. Sen koulutus voi olla hankalaakin, jos ohjaaja ei saa sitä kunnolla ”käsiin”, eli auktoriteetti puuttuu. Kovasta koirasta tulee helposti välinpitämätön (itsenäinen) ohjaajaa kohtaan." 

"Pehmeän koiran etu varsinkin uusien harrastajien käsissä on sen helpompi hallittavuus, jossa toisaalta kuitenkin on oltava tarkkana, ettei alista sitä liikaa, tai aiheuta sille epävarmuutta väärillä pakotteilla."

Suorat lainaukset täältä: http://kamuteams.fi/kt%20kilpailukoira%20osa%201.html 

Olen monta kertaa miettinyt sitä, että jos Pörri olisi ihminen, olisiko meistä koskaan tullut ystäviä. Pörrissä olisi ystävänä paljon hyviä puolia, mutta epäilen, että olisimme liian erilaisia. Olen miettinyt sitä, että jos minulle olisi Pörrin sijasta tullutkin pehmeämpi ja kiltimpi koira, olisinko päässyt sen kanssa harrastuksissa pidemmälle tähän mennessä. Nyt ruoho näyttää aidan toisella puolella niin paljon vihreämmältä ja ajattelen, että sellainen koira olisi minulle käteensopivampi. Maiju kuitenkin muistutti, että Pörri on hyvin fiksu ja lahjakas koira, jossa on huikea potentiaali hyväksi harrastuskoiraksi. Välillä tunnen itseni niin huonoksi koirankouluttajaksi. Osaavamman ohjaajan käsissä Pörri olisi saatu vietyä paljon pidemmälle kuin mihin asti olen sen itse saanut. Pörri on kuitenkin minun koira ja minun on sopeuduttava kouluttamaan juuri sitä. Joudun Pörrin kanssa kasvamaan paljon ihmisenä, jotta saisin sen kaiken potentiaalin valjastettua käyttöön. Minun on opeteltava olemaan vähemmän kiltti ja enemmän määrätietoisempi sekä oppittava laittamaan itsestäni paljon enemmän likoon, mikä ei ole ehkä huono asia muussakaan elämässäni.   

Jotta yhteispeli koulutuskentällä sujuisi, meidän nykyiset roolit pitää saada käännettyä päinvastoin. Mun pitää lopettaa Pörrin houkuttelu ja saada se itse ymmärtämään, että treeni on palkkio, jonka se voi saavuttaa ottamalla kontaktia ja olemalla yhteistyökykyinen. Jos Pörriä ei kiinnosta treenata, silloin ei treenata! Maijun mukaan Pörri on sen verran älykäs, että se hoksaa varmasti nopeasti, mikä on pelin henki. Tärkeintä on, että itse osaan käyttäytyä tilanteessa järkevästi. Maiju neuvoi, että Pörrin luonteiselle koiralle parhaiten sopisi se, että sille pitäisi antaa enemmän vapauksia ja sitä myöten enemmän vastuuta, jolloin se itse oppisi ymmärtämään, miten sen omat valinnat vaikuttavat tuleviin tapahtumiin. Tämä vaatii sen, että mun pakko oppia luottamaan tuohon koiraan. Taas Riitan sanoin "älä maalaile piruja seinille, älä aina mieti sitä pahinta skenaariota, mitä voi tapahtua vaan mieti sitä, miten hienosti asiat voisi mennä". Pörriä pitäisi rohkeasti päästää treeneissä irti ja antaa sen ansaita luottamukseni.

Suurin osa lopusta treeniajasta meni haukkumisen ratkomiseen. Olisin toivonut enemmän vinkkejä sosiaaliseen palkkaukseen ja siirtymisiin liikkeistä toisiin, mutta näitä ei ehditty käydä läpi. Pörrin haukkumista on ratkottu niin kovin monen kouluttajan voimin, ettei siihen taida enää kenelläkään olla mitään uutta poppakonstia. Vähenemään päin se on kuitenkin ollut jo pitkän aikaa, joten ainakin jotain on tehty oikein.

Perjantain extemporetokot ja eka oma tunnarikapula

Tokopostauksia tulee nyt perä jälkeen useampia, joten karkoitan varmaan kaikki ei-tokoilija-lukijat. Kerrotaanpa tähän heti kärkeen, että kohta meidän blogissa nähdään ihan uudenlaisia treenikuvioita, sillä ilmoitin itseni ja Pörrin rally-tokokurssille. Olin viime viikonloppuna talkoilemassa rally-tokokisoissa ja pieni rallykärpänen pääsi puraisemaan. Alkuviikosta meidän entinen aksakoutsi ilmoitti alkavansa vetää rallyn alkeisryhmää ja mehän tietty Pörrin kanssa intopiukassa päätettiin ilmoittautua mukaan. Itse asiassa olen jo pidemmän aikaa pohtinut, että voisin perehtyä Pörrin kanssa hieman rally-tokon maailmaan uusia tokosääntöjä odotellessa. Toivoisin, että rallyn puolelta löytyisi potkua Pörrin seuraamiseen, joka on varsin laamamaista hiihtelyä nykyään.

Yksi asia mua vähän harmittaa, sillä rallykurssi osuu sunnuntaille, kuten meidän Tamskin tokon ryhmäpaikkakin. Olen viime aikoina ollut vähän huolissani siitä, ettei Pörrillä olisi liikaa harrastuksia, jotta Pörrille jäisi aikaa lepäämiseen ja palautumiseen. Pörri on ollut välillä vielä aamuisinkin todella väsynyt, eikä ole jaksanut tehdä mitään. Sitten, kun saadaan toinen koira, ei tarvitse enää huolestua tällaisista. Olen nyt päättänyt Pörrin kanssa keskittyä treeneissä enemmän laatuun kuin määrään. Tehdään mielummin pari erinomaista toistoa kuin kymmenen tasapaksua. Kisatreeneissä saatiin neuvoksi, että koska Pörri ei ole luonnostaan mikään hyvä keskittymään, sitä pitää pakottaa keskittymään. Olen huomannut, että mitä enemmän Pörri joutuu keskittymään, sitä nopeammin se väsyy. Treeneissä olen antanut Pörrille entistä pidempiä palautumis- ja hengailutaukoja, jotta koira ei olisi ihan sippi tunnin jälkeen. Omatoimitreenejä olen suunnitellut entistä tarkemmin etukäteen. Mitä tehdään, montako toistoa, millä palkkaan, minkä tasoisia suorituksia vaadin, missä on treenin pääpaino (hyvä fiilis, kontakti, tekniikka..). Kesäksi olen päättänyt jättää ohjattuja tunteja selvästi vähemmälle ja keskittyä enemmän omatoimitreenaamiseen. Kesän aikana olisi tarkoitus hioa sellaisia taitoja, joiden opettaminen on jäänyt vähän puolitiehen talven aikana, parantaa meidän suhdetta ja yhteistyötä sekä tietysti saattaa alokasluokan liikkeitä koevalmiiksi. Pahiten keskeneräisin liike meillä on seuraaminen, joka on oma inhokkiliikkeeni.

Mutta sitten niihin tämän päivän treeneihin. Töissä huomasin yllättäen, että joku myi omaa paikkaansa tämän päivän Riitan valkkutreeneihin Koirakoutsille. Katsoin toimiston ikkunasta ulos ja totesin, että ulkona sataa vettä vaakasuoraan ja sää on harmaampi kuin marraskuussa. Ei ollut vaikea päätös muuttaa suunnittelemani pitkä metsälenkki sisätreeneihin lämpimässä ja kuivassa hallissa. Täytyy sanoa, että tykkään kyllä hirveästi treenailla talvisin Koirakoutsilla. Kyllä lämmin halli vaan on luksusta. Ryhmä, johon päästiin, oli meidän normaalia ryhmää selvästi edistyneempien koirakoiden ryhmä. Tunti aloitettiin viime tunnin kertauksella, joten mekin nähtiin, mitä viime kerralla oli tehty. Aluksi opetettiin koiraa pujottelemaan jalkojen ympäri kahdeksikkoa ja pyörimään ympyrää. Sitten tehtiin erilaisia venytyksiä namilla houkuttelemalla.

Tunnin varsinaisena teemana oli tunnari ja luoksetulon stopit. Me ei olla Pörrin kanssa aiemmin tunnaria tehtykkään, joten tuli ihan uutta asiaa. Saatiin ensimmäinen ihka oma tunnarikapula. Riitta neuvoi, miten Pörrin kanssa kannattaisi lähteä liikkeelle. Riitta kokosi tunnarikapuloista pienen pinon (kuten huojuva torni -pelissä) ja minä laitoin oman kapulani pinon viereen. Pörrille naksautettiin aina, kun Pörri haisteli omaa kapulaa. Muutaman kerran Pörri ehti napata kapulan myös suuhunsa, mistä muistona komeat hampaanjäljet. Jos Pörri alkoi tuuppia pinoa kumoon, koiraa piti napata pannasta ja sanoa, että ei käy. Tämä ensimmäinen vaihe perustui pitkälti näköhavaintoon, jota sitten vaikeutetaan hajuaistitehtäväksi. Kotitehtäväksi saatiin piilotella omaa kapulaa erilaisiin paikkoihin ja palkita Pörriä aina, kun se löytää kapulan.

Luoksetulon stoppeja me ei olla harjoiteltu varsinaisen luoksetulon yhteydessä, sillä ensin pitäisi saada se ihan tavallinenkin luoksetulo kuosiin. Pörrillä on ollut viime aikoina melkoista jähmeyttä luoksetuloissa, eikä se ole tullut sivulle, vaan on jäänyt eteeni metrin päähän odottamaan palkkaa tai vaihtoehtoisesti juossut kolme metriä ohi ja sitten vasta palannut sivulle. Riitta sanoi, että Pörriltä pitäisi vaatia selvästi enemmän sivulle tuloja eli ottaa liikkeet ihan loppuun asti eikä vapauttaa kesken kaiken. Omatoimitreeneissä voisi muistutella kokonaisesta luoksetulosta laatikon avulla, sillä laatikon avulla Pörrin saa helposti hyvään perusasentoon. Sain neuvoksi palkata Pörriä ruhtinaallisesti myös hitaista ja aneemisista sivulle köpöttelyistä, jotta motivaatio sivulle tulemiseen paranisi.

Luoksetulon stoppeja harjoiteltiin koko treeniporukan voimin. Pörrillä harjoittelu yhdistettiin ensimmäistä kertaa esteen kiertämiseen. Olen viimeisen parin viikon aikana opettanut Pörriä kiertämään tötteröä ja puita lenkillä. Nyt kierrettiin siivekettä ja paluumatkalla tehtiin joko seisomista tai maahanmenoa. Pörri on alkanut hahmottaa hyvin erilaisia kierrettäviä esteitä ja hakeutui hyvin kiertämään siivekettä. Uskalsin päästää Pörrin tunnilla jopa irti. Mun raikulipoika oli ekaa kertaa KK-hallissa vapaana noin pitkän ajan eikä karannut! Riitta sanoi, että voidaan Pörrin kanssa hyvillä mielin treenailla jo ylempien luokkien juttuja, sillä peruspalikat alemmista liikkeistä alkaa olla hyvin kasassa. Vielä, kun saataisiin tuo yhteistyö pelittämään paremmin niin meitä ei pidättele kohta mikään.

Herra hurmurimies tokoilee

Tokoiltiin tänään Hervannassa kokoonpanolla Pörri ja seitsemän naista. Ei siis ihmekään, että nuorella miehellä oli vähän pää sekaisin. Käytiin Pörrin kanssa viikonloppuna koesuorituksen rakentaminen -nimisessä erikoiskoulutuksessa, josta tulossa postaus myöhemmin, kunhan saan sen valmiiksi. Erikoiskoulutuksessa saatiin noottia liinassa treenaamisesta. Liinasta pitää päästä eroon nyt heti pikimmiten. Ollaan nyt kokeiltu treenailla ilman liinaa kolmissa treeneissä ja suuria katastrofeja ei ole tapahtunut, mutta kyllähän herra karkaamisen jalontaidon osaa. Siitä päästäänkin meidän toiseen kompastuskiveen: kontaktiin ja yhteistyöhön. Taas kerran BACK TO BASICS. Hutiloin Pörrin kanssa melkolailla meidän tokouran alun ja monta perusasiaa jäi opettamatta tai opetin niitä hyvin puolivillaisesti. Ollaan nyt siis palattu niiden asioiden pariin, jotka olisi pitänyt oppia jo alkeiskurssilla (vaan ei opittu, koska niitä ei edes opetettu...)

Hei kaikki nätit tytöt!

Tänään meidän treeni koostui siis kontakti -> palkka, kontakti -> palkka jne. Tehtiin vähän myös jotain vauhtinoutoa muistuttavaa kapulasähellystä ja perusasentoa häirittynä. Kapula alkaa selvästi kiinnostaa Pörriä enemmän ja pitokin on parantunut huimasti lyhyessä ajassa, joten sen suhteen ollaan menossa oikein hyvään suuntaan. Tänään Pörri myös irroitti kapulasta ja vaihtoi leluun heti palkkasanan jälkeen toisin kuin viime viikolla ja eilen. Loppuun tehtiin vielä paikkamakuu, jossa ronttimies nousi kolmesti ja kerran varasti vielä maassa olleet palkkanamit. Pörri on tottunut melko koviinkin häiriöihin, mutta yllättäen Pörrin edessä (minun selän takana) olleet toiset tokoilijat häiritsivät Pörriä niin paljon, että se nousi. Pitänee palata tiheämpään välipalkkaukseen.

Saatiin erikoiskoulutuksessa yhdeksi vinkiksi, että Pörriä pitäisi palkata paljon enemmän lelulla. Tämän olen itsekin huomannut, sillä lelun avulla Pörrin mielenkiinto pysyy paljon paremmin yllä. Ongelmana on ollut se, että Pörri ei ole leikkinyt mun kanssa kuin silloin tällöin. Otin jouluna päämääräksi sen, että opettelen leikkimään Pörrin kanssa tilanteessa kuin tilanteessa ja vireessä kuin vireessä. Aiemmin Pörri on kiinnostunut leluista vain korkeassa vireessä (kotona ihan missä vireessä vaan, mutta tämä koskee treenitilanteita kodin ulkopuolella). Olen joulusta saakka palkannut Pörriä entistä rohkeammin lelulla ja opetellut erilaisia tapoja leikittää sitä. Ihan viime päivien aikana olen huomannut suuren läpimurron tapahtuneen ja Pörrin leikkimisinnon kasvaneen. Jotain on nyt naksahtanut tuon pienen otuksen päässä. Tänäänkin se revitteli lelua kuin raivohullu. Tällaisesta koirasta minä pidän.

Tokotavaroita

Hypättiin Pörrin kanssa tänään pitkästä aikaa bussin kyytiin ja huristeltiin Nekalan Wuffiin. Käytiin ostamassa hieman uusia tokotarvikkeita huomisia omatoimitreenejä varten. Ostettiin ruutunauha, jotta päästään kokeilemaan ruutua uudella tyylillä kosketusalustan kanssa. Lisäksi ostettiin neljä kartiota ja pari uutta lelua. Kuvassa oleva narulelu nousi ihan Pörrin suursuosikiksi. Punosrakenne tuo naruun kivaa joustavuutta ja Pörrille mahdollisuuden saada helposti hyvä ja pitävä ote lelusta. Pörrillä kun tuppaa olemaan ikävä tapa ottaa leluista vähän väljä puruote, jolloin ote ei pidä leikissä.

Laitoin kuvaan näytille myös meidän noutokapulat, joita ei ole tainnut ennen täällä blogissa kauheesti näkyä. Metallilla ei olla vielä tehty oikein mitään. Puukapula on ollut kovassa käytössä. Eilen meillä oli tokossa teemana noutojutut. Tehtiin sekä pitoa että vauhtinoutoa. Vauhtinouto on sellanen, että sitä pitäisi tehdä Pörrin kanssa paljon. Harmi, että mun akillesjänteet ei kestä. Onneksi Janne lupautui apuun.

Meidän tokosheltti vauhdissa