lauantai 31. tammikuuta 2015

Vuoden ensimäiset agilityt

Vuoden ensimmäiset treenit aloitettiin tekemällä pientä rinkiä hypyillä, joista jatkettiin isomman ringin putkiin. Näitä tehtiin myötä- ja vastapäivään ja vuorotellen pieneltä ringiltä isoon ja toisinpäin. Tällä harjoituksella opetettiin koiralle käden korkeuden merkitystä ohjaukseen. Ohjatessa pyrittiin siis itse pysymään samalla pienellä ringillä hyppyjen sisäpuolella. Pörrillä otti taas hetken, ennen kuin jaksoi keskittyä suorittamiseen. Sen jälkeen saatiin ihan kelpo suorittamisesta aikaiseksi. 


Vuoden toisissa treeneissä harjoiteltiin niistämistä. Niistämisessä seuraava este käydään merkkaamassa koiralle ns. niistämällä. Tässäkin huomasi ajoituksen merkityksen. Jos lähdin liian aikaisin "niistämisestä" kohti seuraavaa estettä, ei Pörri suorittanut estettä vaan lähti seuraavaa estettä kohti perässäni. Treenaamisella Pörrille varmaan saisi iskostettua niistämisen paremmin. Tuli 2:10 nurkilla taas itsekin vähän kompuroitua pitkästä aikaa. Onneksi sillä ei ollut ohjaukseen vaikutusta ja ehdin vielä seuraavalla esteellekin juuri ja juuri.

Lopuksi treenattiin vielä puomia. Pörrillä tuotti aluksi vaikeuksia kiivetä puomille hypyn jälkeen. Tämä johtui hyvin todennäköisesti siitä, ettei Pörri ole aikaisemmin suorittanut puomia hypyn jälkeen. Puomi on aina tehty ainoana tai ensimmäisenä esteenä. Muutaman yrityksen jälkeen Pörri saatiin kuitenkin menemään puomille myös hypyn jälkeen. Ja vauhtiahan herralta ei taaskaan puuttunut.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti