Ensimmäinen kerta paragilitya

Meidän kotiseurassa eli TamSK:ssa (Tampereen Seudun Koirakerho ry) alkoi pyöriä vuoden vaihteen jälkeen paragilityryhmä. Kun kuulin tästä ryhmästä, olin varovaisen innostunut. Ensin piti tietysti pohtia, että haluaisinko sitoutua uuteen harrastukseen ja että antaako Janne minulle Pörriä aksalainaan. Todettiin, että Pörrin oppimisen kannalta olisi hyvä saada viikkoihin välillä toinenkin kerta agilitya. Kun harjoitusajaksi varmistui meille sopiva ajankohta ja treenien hinnaksi edullinen 5 €/kerta, pakkohan sitä oli lähteä mukaan edes kokeilemaan.

Mitä on paragility?

Paragilitya voi harrastaa, kun ohjaajalla on mikä tahansa fyysinen vika/vamma/haitta/vajaatoiminta tai lievä henkinen rajoite (kehitysvamma, mielenterveyden ongelma). Kilpailukategorioita on yhteensä seitsemän:

Ryhmä 1: kilpailijat joilla on akkukäyttöinen ajoneuvo (kuten sähköinen pyörätuoli, skootteri)

Ryhmä 2: kilpailijat, joilla on käsin toimiva ajoneuvo (manuaalinen pyörätuoli)

Ryhmä 3: liikerajoitteiset kilpailijat, jotka voivat liikkua välttävän (kohtuullisen) nopeasti ja voivat käyttää apuvälineitä (kyynärsauvat, kävelykepit, tuet)

Ryhmä 4: vahvasti kävelyrajoitteiset kilpailijat, jotka voivat liikkua välttävän (kohtuullisen) hitaasti ja voivat käyttää apuvälineitä (kyynärsauvat, kävelykepit, tuet)

Ryhmä 5: kilpailijat, joiden liikkuminen on erittäin vahvasti rajoittunutta ja jotka voivat liikkua hyvin hitaasti ja käyttää apuvälineitä (kyynärsauvat, kävelykepit, tuet)

Ryhmä 6: kilpailijoilla ei ole liikerajoitetta vaan muu vika/vamma/haitta (kuten aistivamma tai halvaantunut käsi)

Ryhmä 7: kilpailijat, henkinen rajoite

Meidän ryhmässä suurin osa kuuluu ryhmiin 3 - 4 esimerkiksi reuman vuoksi, mutta onpa yksi pyörätuolilla liikkuvakin mukana. Itse kuuluun juurikin jonnekin 3 tai 4 ryhmän paikkeille, sillä sairastan kroonista akillesjännetulehdusta, enkä pysty liikkumaan kuin kävellen. Jo lyhyenkin matkan juokseminen aiheuttaa pitkäaikaisia kipuja.

Akillesjännetulehdus

Akillesjännetulehdus on ollut minulla jo reilut 2 vuotta. Ennen kuin Pörri tuli meille minulla oli pitkä paha kausi akillesjänteiden kanssa takana. Pystyin silloin seisomaan muutamia minuutteja ja kävelemään alle kilometrin pituisia matkoja ilman, että oireet pahenenivat. Pahimpiin aikoihin reumatologi kielsi jopa kaupassa käymisen (liian paljon kävelyä), joten oma elämä rajottui ennen Pörrin tuloa enimmäkseen työtuolin ja kotisohvan välille. Pörrin avulla aloin kuntouttamaan akilleksiani ja pikkuhiljaa Pörrin kasvaessa ollaan pidennetty lenkkien pituutta. Nyt ollaan parhaimmillaan heitetty yli 8 kilsan lenkkiä. Toki tämmöisten lenkkien jälkeen pitää yleensä ottaa tabletti tulehduskipulääkettä. Asfaltilla en pysty edellenkään kävelemään kovin pitkiä matkoja, joten lenkkeillään pääasiassa metsässä, jossa on pehmeämpi maasto. Nykyisin akillesjännevaiva ei rajoita kovinkaan paljon elämääni. Toki joka päivä täytyy pitää kirjaa liikkumisen määrästä, ettei rasita jalkoja liikaa. Onneksi saan tehdä istumatyötä ja päivän aikana jalat saa rauhassa levätä. Monelle varmaan tulee mieleen, että eikö näihin olisi jotain parannuskeinoa. Yleensä akuutissa vaiheessa ainoa apukeino on lepo ja särkylääkkeet. Tulehduksen pitkittyessä päädytään usein leikkaukseen. Minunkin akillekset olisi leikattu, mutta niistä ei ole tutkimuksissa löydetty mitään leikattavaa. Jänteen rakenne vaan on hyvin hauras, mikä vähentää niiden rasituksen sietoa. Oma elimistöni ylläpitää tulehdusta ja lisäksi myös muut jänteeni tuppaavat tulehtumaan. Viime aikoina esimerkiksi sormien jänteet ovat olleet todella kipeät.

Treeni

Kouluttaja oli suunnitellut meille melko lyhyen ja helpon radanpätkän, sillä hänellä ei ollut ryhmän tasosta juuri tietoa. Osa ryhmäläisistä oli aiemmin harrastanut enemmänkin agilitya, kunnes olivat terveyssyistä joutuneet lopettamaan. Itsehän olen agilityssä täysin noviisi. Onneksi minulla on kuitenkin hyvä koira, joten treenikin meni ihan kivasti. Janne otti meistä vähän videota, josta selviää tarkemmin, mitä me tehtiin.