torstai 29. tammikuuta 2015

Pörrin ensimmäinen hieronta

Pörrillä oli tänään jännä päivä, sillä Pörri pääsi ensimmäistä kertaa hierontaan. Pörriä piti alunperin hieroa jo aiemmin, mutta tuli työkiireitä ja joulu ja uusi vuosi ja lisää tekosyitä... No vihdoin viime viikolla otin itseäni niskasta kiinni ja googlettelin sopivaa hierojaa. Totesin, että olisi kiva, jos Pörriä hierottaisiin kotona, sillä kotona Pörrin olisi helpointa rentoutua. Töiden takia olisi hyvä, jos hieroja tulisi illalla. Googlen avulla törmäsin koirahieroja Mari Kaukaseen, joka tekee kotikeikkaa Tampereen alueella.

Joko tää kohta loppuis...

Pörri oli Marista heti innoissaan ja alkupusuttelun jälkeen kantoikin jo Marille vinkupalloa. Pörri oli varma, että saisi uuden leikkikaverin ja rapsuttelijan. Kun Mari levitti alustan ja istuutui lattialle, kiipesi Pörri välittömästi syliin rapsuteltavaksi. Pörrin oli todella vaikea ymmärtää, että hänet pakotetaan makuulle ja jouduinkin kaivamaan namit esiin, että herra saatiin kylkiasentoon ilman taistelua. Hieronta jännitti Pörriä hieman ja pitkä kyljellään makaaminen oli Pörristä supeeeer tyyyylsäää. Pörrin mielestä kipeistä paikoista ei olisi tarvinnut hieroa, vaan herra tarjosi auliisti masunalustaa rapsuteltavaksi. Mari oli ihanan pitkämielinen Pörrin pyörintäyritysten kanssa.

Mä en nyt ole yhtään varma, että oliko tämä hyvä idea.

Pörri oli kaulttaaltaan jumissa, mutta ei mitenkään hirveän pahasti, joten seuraavaa hierontaa suositeltiin 4 viikon päähän. Marin mukaan Pörristä huomaa, että se harrastaa agilitya, sillä Pörrillä oli jumissa hyvin agilitykoiralle tyypilliset paikat. Tokossa meillä on ollut paljon seuraamistreeniä viime aikoina, mikä heijastui etupäähän. Selässä ja takareisissä oli lihaskireyttä ja jännityksiä. Hieronnan jälkeen Pörri ei meinannut pysyä nahoissaan. Se mönki sohvalla ja matolla. Hyppi, pomppi ja loikki. En tiedä kumpi Pörriä ilostutti enemmän: vetreät lihakset vai että tunnin pakkopaikallaolo oli ohitse. Hieronnan jälkeen käytiin rauhallisella kävelylenkillä, joka tosin ei ollut niin kovin rauhallinen, sillä Pörrihän halusi kirmailla pitkin poikin sen verran kuin hihnaa riitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti