maanantai 4. elokuuta 2014

Persoona isolla P:llä ja Helin haaste

Saatiin Heliltä haaste. Haasteen tarkoituksena on haastaa uusia blogeja, joissa on alle 300 lukijaa ja antaa blogeille näkyvyyttää. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 faktaa itsestään, hänen tulee myös vastata haastajan 11 kysymykseen. Haastetun täytyy keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille, pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 300 lukijaa ja haasteessa tulee lukea kenet on haastanut ja kertoa se haastetuille. Itseään haastanutta ei saa haastaa uudelleen!

Koska tämä on enemmän Pörrin blogi kuin minun tai Jannen blogi, kerrotaanpa 11 faktaa Pörristä. Kysymyksiin vastasimme Jannen kanssa sitten yhdessä. Keksikää te muutkin ihmeessä 11 faktaa koirastanne. Uusia kysymyksiä emme nyt alkaneet keksimään. 

1. Pörri on meidän ensimmäinen yhteinen koira, mutta ei takuulla viimeinen.
2. Pörri on rohkea, reipas ja se pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Pörrin voi ottaa mukaan niin mustikkametsälle kuin Särkänniemeenkin.
3. Pörrillä on erittäin positiivinen elämänasenne. Musta tuntuu, että sen elämäntarkoitus on tuottaa ympärilleen positiivista ilmapiiriä ja saada ihmiset hyvälle tuulelle.
4. Edelliseen liittyen: Pörri osaa piristää meitä aina, kun olemme Jannen kanssa hieman huonolla tuulella. Se myös osaa hoivata, jos olemme kipeänä.
5. Pörri on vähän jopa pelottavan älykäs. Halutessaan Pörri voisi viedä meitä Jannen kanssa ihan sata nolla, mutta onneksi Pörri pohjimmiltaan hyvin kiltti, eikä hyödynnä kaikkia porsaanreikiä. Viimeksi perjantaina meidän agilityohjaaja mietti, että miten paljon Pörri jekuttaa meitä treeneissä.
6. Pörri on erittäin nopea oppimaan uusia asioita. Pörri saattaa oppia uuden tempun jopa kahdella toistolla.
7. Pörri on sosiaalinen. Se tykkää kovasti koirakavereista ja ihmisistä. Pörri kerjää rapsutuksia täysin ventovierailtakin ihmisiltä, jos vaan huomaa sopivan tilaisuuden tulleen.
8. Pörri tykkää siitä, kun meille tulee vieraita. Pörri hyppää sohvalle, tunkee itsensä vieraiden syliin ja kantaa vieraille leluja ja luita kuin ajatuksella, että tuossa sinullekin jotain.
9. Pörri on toisaalta myös itsenäinen ja itsepäinen, eikä sen koulutus ole aina ollut ihan helppoa. Ollaan jouduttu hieman vaivaamaan omia aivonystyröitä siihen, miten ollaan saatu tarpeeksi auktoriteettia, jotta Pörri uskoo meitä.
10. Pörrin lempinimiä ovat ainakin Pörriäinen, Herra ja Loordi.
11. Pörri on todellinen persoona isolla P:llä.

Pörri pääsee välillä hauskuuttamaan tempauksillan myös muita kuin omistajiaan.
1.Kuinka montaa eri kieltä osaat puhua?
M: Kolmea: suomea, ruotsia ja englantia. Olen joskus opiskellut myös ranskaa, mutta en enää muista muuta kuin joitakin yksittäisiä sanoja.
J: Suomea, englantia ja ruotsia. Englannissa ja ruotsissa tosin kielen tuottamisessa olisi vielä vähän petrattavaa. 

2.Tulevaisuuden tavoitteesi?
M: Kaikki suuremmat tavoitteet on tällä hetkellä saavutettu (oma koti, valmistuminen koulusta, vakituinen työpaikka yms.), mutta seuraava iso tavoite voisi olla oma talo.
J: Päälimmäinen tavoite tällä hetkellä on saada diplomityö valmiiksi ja sitä myöten valmistua koulusta. 

3. lempi Disney-elokuvasi
M: Vaikea kysymys. Parhaiten mieleen on lapsuudesta jäänyt 101 dalmatialaista.
J: Jos ajatellaan pelkästään Disneyn tuottamia elokuvia, niin kyllä suosikki taitaa olla Pirates of the Caribbean-elokuvasarja. 

4. Mikä radio-kanava on paras?
M: En tykkää oikein radioista, kun siellä soi aina samat kappaleet. Sanotaanpa vaikka Ylex.
J: NRJ tai YleX on ne kanavat mitä tulee yleensä kuunneltua. Tosin toivoisin, ettei samat biisit soi kolmea kertaa tunnin aikana. 

5. Sininen vai Punainen?
M: Sininen on vanha lempivärini, joten sanotaan vaikka se.
J: Punainen taitaa viedä voiton.

6. Oletko Onnekas?
M: Tavallaan kyllä, sillä olen elämässäni kohdannut paljon hyviä asioita. Toisaalta olen kohdannut myös paljon huonoa.
J: Kyllä sitä aina välillä aurinko tähänkin risukasaan paistaa :)

7. Mitä Lajia haluaisit päästä kokeilemaan?
M: Agilityä ehdottomasti. Toivottavasti tulevaisuudessa terveydentilani mahdollistaisi sen, että voisin ohjata toista koiraamme.
J: Tällä hetkellä kiinnostaisi ehkä päästä kokeilemaan suppailua tai melomista. Laskuvarjohyppykin voisi olla kiva joskus päästä kokemaan. 

8. Jos voitat lotossa mikä on ensimmäinen ostoksesi?
M: Varmaan lomamatka jonnekin.
J: 4 oikein -tuloksella ei vielä mitään kovin suurta voi ostaa ;) Jos 7 oikein napsahtaisi, niin hoitaisin itseni varmaan ensimmäisenä velattomaksi. 

9. Onko sinulla jonkin moottoriajonevon ajoon oikeuttavaa korttia esim. auto tai mopo
M: Joo henkilöautokortti löytyy.
J: Kyllähän noita on ehtinyt kertyä. Tällä hetkellä löytyy BECE, M ja T (eli autoa ja kuorma-autoa minkälaisella perävaunulla varustettuna tahansa ja lisäksi mopoa ja traktoria). 

10. Mitä mieltä olet pitkistä kynsistä?
M: Itselle ehdoton nounou, mutta muilla ihan kivat, jos on laitetut.
J: Onhan ne aika epäkäytännölliset. 

11. Huomasitko että kolmannessa kysymyksessä ei ollut kysymys merkkiä eikä isoa alkukirjainta?
M: Huomasin. Olen ollut koulussa hyvä äidinkielessä ja välillä runsaat kirjoitusvirheet ärsyttää. Toisaalta välillä niitä lipsahtelee itellekin.
J: Kyllähän sitä ensimmäisellä lukukerralla tuli ihmeteltyä. Näytti siellä muissakin kysymyksissä olevan isoja kirjaimia väärissä paikoissa ja yksi kysymysmerkkikin näytti puuttuvan (kolmannen kysymyksen lisäksi). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti