maanantai 11. elokuuta 2014

Agilityä, tokoa, pentukurssia ja koirakavereita

Viime postauksessa oli vielä hieman epäselviä meidän tulevat harrastuskuviot agilityn osalta, mutta nyt on saatu sen verran selvyyttä, että ainakin syyskuun loppuun asti treenaillaan Tamskin eli Tampereen Seudun Koirakerho ry:n agilityn jatkoryhmässä. Tämä toivon mukaan poikii myös talveksi ryhmäpaikan Tamskilta. Talvikausi ei ole Tamskilla itsestään selvyys, sillä ryhmiin on kova tunku. Mielellämme olisimme jatkaneet Tähtitekniikalla, mutta Tamskin läheisyys houkuttelee. Tähtitekniikan treenihallille tulee yhteensä ajamista reilu 50 km per treeni, kun Tamskille on vain alle 15 km yhteensä molempiin suuntiin.

Elokuu on meillä nyt melko kiireistä harrastusaikaa, sillä Pörrillä on kolmet treenit viikossa. Minulla ja Pörrillä on tiistaisin pentukurssi ja keskiviikkoisin toko. Jannella ja Pörrillä on puolestaan torstaisin agility. 


Tuosta pentukurssista puheenollen. Voitettiin se siis Pörrin kanssa Wuffin synttäriarpajaisista. Kurssi pidetään Wuffin Lielahden myymälän harjoitustilassa, jota voi vuokrata myös omiin treeneihin. Kouluttajana kurssilla toimii Tomi Nummela. Koska Pörri on jo jonkinverran harrastellut tottelevaisuusjuttuja, oli minun odotukset kurssille melko matalat. Mutta mitä vielä, ensimmäinen kerta oli todella hyvä. Tomi kyseli meiltä kurssilaisilta etukäteen mahdollisesta harrastustaustasta. Ensimmäisellä kerralla meidät jaettiinkin kahteen ryhmään. Hallin toiselle puolelle jäivät ne, jotka eivät olleet harrastaneet koiransa kanssa mitään ja hallin toiseen reunaan siirryimme me, joilla oli perusjutut hallussa. Kokemattommat koirakot harjoittelivat katsekontaktia ja aloittelivat seuraamisen opettelua. Meitä jo harrastaneita Tomi kävi neuvomassa henkilökohtaisesti sillä aikaa, kun toinen puoli hallista harjoitteli. 


Huomasin, että Pörrin kontakti on selvästi parantunut. Hallissa oli hirvittävästi häiriötä ja tukala kuumuus vei meistä molemmista täysin mehut. Pörri jaksoi kuitekin tehdä yllättävän hyvin töitä. Ensimmäiseksi puututtiin meidän ongelmakohtaamme eli seuraamiseen. Pörri seuraa kyllä, mutta seuraaminen on vähän lahnamaista. Tomi näytti meille pari vinkkiä, joilla Pörrille saatiin seuraamiseen lisää virtaa ja häntä heilumaan iloisesti. Tomi myös tarkasti meidän perusasennon ja sanoi, että hyvältä näyttää. Pörri on parin viime viikon aikana kehittynyt ihan huimasti perusasennon osalta. Vielä pitäisi saada sivulle tuloon lisää nopeutta ja täpäkyyttä. Luulen, että se vaatisi myös jonkilaisia takapään käyttöön liittyviä harjoituksia. Viimeiseksi aloiteltiin myös liikkeestä maahanmenon harjoittelua. Pörrin maahanmeno näyttää kuulemma tällä hetkellä oikein hyvältä. Maahanmeno ei ole enää nopea syöksy eteenpäin vaan enemmän hissimäinen liike takajalkojen päälle. Pörri ei ole ennen liikkeestä maahanmenoa harjoitellutkaan, vaan ollaan keskitytty liikkeestä seisomiseen (tässä ollaan hyvässä vaiheessa) ja liikkeestä istumiseen (nyt ollut tauolla). Treenailimme itseksemme  myös luoksetuloa, paikkallaoloa ja kuolleelle lelulle lähetystä.


Ageilun ja tokoilun lisäksi meidän elämään on nyt kesän aikana kuulunut paljon koirakavereita ja metsässä juoksentelua. Näissä kuvissa seikkailevat Pörri ja Rommi Tesoman koirapuistossa. Lisäksi ollaan kesän aikana nähty niin Pörrin velipuolta (tästä tulossa kuvia), Dataa ja Nanoa (tästäkin tulossa kuvia), Berttaa (tulossa videota), Topia, Kodaa, Hallaa sekä paljon muita uusia ja vanhoja tuttuja.


Tuntuu, että Pörri on aikuistunut paljon tämän kesän aikana. Pörri on oppinut monia asioita, jotka ovat ennen olleet sille täysi mahdottomuus. Nykyään Pörri osaa olla jo suht nätisti ruohonleikkurin ja pölynimurin kanssa, eikä hysteerisenä paimenna niitä. Pörri on myös oppinut noutamaan esineitä paremmin ja päästämään leluista irti pyydettäessä. Ärsyttävä teiniriiviövaihekin on ollut jo pidemmän aikaa tauolla. Myös haukkuminen on vähentynyt ja Pörri on selvästi paremmin kuulolla, vaikka täyttä korvattomuutta koiraporukassa esiintyy.

Pörri lempipuuhissaan.

4 kommenttia:

  1. Miten te pääsitte Tamskille loppukesäkaudeksi? Kysyitkö vain jonkun epätäyden ryhmän ohjaajalta, että mahtuisitteko mukaan? Mullakin olisi kova hinku päästä Tamskille treenaamaan, ja olen myös ajatellut yrittää syyskuuksi hakeutua johonkin ryhmään, että myös talvikaudelle olisi pienet mahdollisuudet saada harkkapaikka. Harmittaa kyllä vähän, kun Tampereella on niin hankalaa päästä ryhmään, sillä olisi ikävää, jos hyvin alkanut harrastus menisi jäihin koko talveksi.

    Teidän tokoilu muuten kuulostaa niin kivalta, että sitäkin olisi hauska päästä treenaamaan jossain vaiheessa. (: Pörri on kyllä taitava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep juurikin noin: Janne laittoi viestiä ohjaajalle, jonka ryhmässä oli tilaa ja kysyi, että sovittaisiinko ryhmään. Tamskille on suht helppo päästä kesken kauden, kunhan on vähintään alkeiskurssin käynyt. Nytkin näyttää muutamissa ryhmissä olevan tilaa, joten sähköpostia vain menemään. :) Ite haluaisin joskus kokeilla rally-tokoa, mutta keskitytään nyt ensiksi tokoon ennen kuin haalitaan lisää harrastuksia. :) Pörri kiittää kehuista ja lähettää hännänheilutuksia Tiuhdille!

      Poista
  2. Katoin noita kuvia silleen, että näyttääpäs toi koira paljon Rommilta kunnes luin tekstin loppuun ja tajusin että meijän pieni mieshän se siinä kuvissa meni :D

    VastaaPoista