Vuoden ensimmäiset treenit aloitettiin tekemällä pientä rinkiä hypyillä, joista jatkettiin isomman ringin putkiin. Näitä tehtiin myötä- ja vastapäivään ja vuorotellen pieneltä ringiltä isoon ja toisinpäin. Tällä harjoituksella opetettiin koiralle käden korkeuden merkitystä ohjaukseen. Ohjatessa pyrittiin siis itse pysymään samalla pienellä ringillä hyppyjen sisäpuolella. Pörrillä otti taas hetken, ennen kuin jaksoi keskittyä suorittamiseen. Sen jälkeen saatiin ihan kelpo suorittamisesta aikaiseksi.
Vuoden toisissa treeneissä harjoiteltiin niistämistä. Niistämisessä seuraava este käydään merkkaamassa koiralle ns. niistämällä. Tässäkin huomasi ajoituksen merkityksen. Jos lähdin liian aikaisin "niistämisestä" kohti seuraavaa estettä, ei Pörri suorittanut estettä vaan lähti seuraavaa estettä kohti perässäni. Treenaamisella Pörrille varmaan saisi iskostettua niistämisen paremmin. Tuli 2:10 nurkilla taas itsekin vähän kompuroitua pitkästä aikaa. Onneksi sillä ei ollut ohjaukseen vaikutusta ja ehdin vielä seuraavalla esteellekin juuri ja juuri.
Lopuksi treenattiin vielä puomia. Pörrillä tuotti aluksi vaikeuksia kiivetä puomille hypyn jälkeen. Tämä johtui hyvin todennäköisesti siitä, ettei Pörri ole aikaisemmin suorittanut puomia hypyn jälkeen. Puomi on aina tehty ainoana tai ensimmäisenä esteenä. Muutaman yrityksen jälkeen Pörri saatiin kuitenkin menemään puomille myös hypyn jälkeen. Ja vauhtiahan herralta ei taaskaan puuttunut.
Pörrillä oli tänään jännä päivä, sillä Pörri pääsi ensimmäistä kertaa hierontaan. Pörriä piti alunperin hieroa jo aiemmin, mutta tuli työkiireitä ja joulu ja uusi vuosi ja lisää tekosyitä... No vihdoin viime viikolla otin itseäni niskasta kiinni ja googlettelin sopivaa hierojaa. Totesin, että olisi kiva, jos Pörriä hierottaisiin kotona, sillä kotona Pörrin olisi helpointa rentoutua. Töiden takia olisi hyvä, jos hieroja tulisi illalla. Googlen avulla törmäsin koirahieroja Mari Kaukaseen, joka tekee kotikeikkaa Tampereen alueella.
Joko tää kohta loppuis...
Pörri oli Marista heti innoissaan ja alkupusuttelun jälkeen kantoikin jo Marille vinkupalloa. Pörri oli varma, että saisi uuden leikkikaverin ja rapsuttelijan. Kun Mari levitti alustan ja istuutui lattialle, kiipesi Pörri välittömästi syliin rapsuteltavaksi. Pörrin oli todella vaikea ymmärtää, että hänet pakotetaan makuulle ja jouduinkin kaivamaan namit esiin, että herra saatiin kylkiasentoon ilman taistelua. Hieronta jännitti Pörriä hieman ja pitkä kyljellään makaaminen oli Pörristä supeeeer tyyyylsäää. Pörrin mielestä kipeistä paikoista ei olisi tarvinnut hieroa, vaan herra tarjosi auliisti masunalustaa rapsuteltavaksi. Mari oli ihanan pitkämielinen Pörrin pyörintäyritysten kanssa.
Mä en nyt ole yhtään varma, että oliko tämä hyvä idea.
Pörri oli kaulttaaltaan jumissa, mutta ei mitenkään hirveän pahasti, joten seuraavaa hierontaa suositeltiin 4 viikon päähän. Marin mukaan Pörristä huomaa, että se harrastaa agilitya, sillä Pörrillä oli jumissa hyvin agilitykoiralle tyypilliset paikat. Tokossa meillä on ollut paljon seuraamistreeniä viime aikoina, mikä heijastui etupäähän. Selässä ja takareisissä oli lihaskireyttä ja jännityksiä. Hieronnan jälkeen Pörri ei meinannut pysyä nahoissaan. Se mönki sohvalla ja matolla. Hyppi, pomppi ja loikki. En tiedä kumpi Pörriä ilostutti enemmän: vetreät lihakset vai että tunnin pakkopaikallaolo oli ohitse. Hieronnan jälkeen käytiin rauhallisella kävelylenkillä, joka tosin ei ollut niin kovin rauhallinen, sillä Pörrihän halusi kirmailla pitkin poikin sen verran kuin hihnaa riitti.
Meidän kotiseurassa eli TamSK:ssa (Tampereen Seudun Koirakerho ry) alkoi pyöriä vuoden vaihteen jälkeen paragilityryhmä. Kun kuulin tästä ryhmästä, olin varovaisen innostunut. Ensin piti tietysti pohtia, että haluaisinko sitoutua uuteen harrastukseen ja että antaako Janne minulle Pörriä aksalainaan. Todettiin, että Pörrin oppimisen kannalta olisi hyvä saada viikkoihin välillä toinenkin kerta agilitya. Kun harjoitusajaksi varmistui meille sopiva ajankohta ja treenien hinnaksi edullinen 5 €/kerta, pakkohan sitä oli lähteä mukaan edes kokeilemaan.
Mitä on paragility?
Paragilitya voi harrastaa, kun ohjaajalla on mikä tahansa fyysinen vika/vamma/haitta/vajaatoiminta tai lievä henkinen rajoite (kehitysvamma, mielenterveyden ongelma). Kilpailukategorioita on yhteensä seitsemän:
Ryhmä 1: kilpailijat joilla on akkukäyttöinen ajoneuvo (kuten sähköinen pyörätuoli, skootteri)
Ryhmä 2: kilpailijat, joilla on käsin toimiva ajoneuvo (manuaalinen pyörätuoli)
Ryhmä 3: liikerajoitteiset kilpailijat, jotka voivat liikkua välttävän (kohtuullisen) nopeasti ja voivat käyttää apuvälineitä (kyynärsauvat, kävelykepit, tuet)
Ryhmä 4: vahvasti kävelyrajoitteiset kilpailijat, jotka voivat liikkua välttävän (kohtuullisen) hitaasti ja voivat käyttää apuvälineitä (kyynärsauvat, kävelykepit, tuet)
Ryhmä 5: kilpailijat, joiden liikkuminen on erittäin vahvasti rajoittunutta ja jotka voivat liikkua hyvin hitaasti ja käyttää apuvälineitä (kyynärsauvat, kävelykepit, tuet)
Ryhmä 6: kilpailijoilla ei ole liikerajoitetta vaan muu vika/vamma/haitta (kuten aistivamma tai halvaantunut käsi)
Ryhmä 7: kilpailijat, henkinen rajoite
Meidän ryhmässä suurin osa kuuluu ryhmiin 3 - 4 esimerkiksi reuman vuoksi, mutta onpa yksi pyörätuolilla liikkuvakin mukana. Itse kuuluun juurikin jonnekin 3 tai 4 ryhmän paikkeille, sillä sairastan kroonista akillesjännetulehdusta, enkä pysty liikkumaan kuin kävellen. Jo lyhyenkin matkan juokseminen aiheuttaa pitkäaikaisia kipuja.
Akillesjännetulehdus
Akillesjännetulehdus on ollut minulla jo reilut 2 vuotta. Ennen kuin Pörri tuli meille minulla oli pitkä paha kausi akillesjänteiden kanssa takana. Pystyin silloin seisomaan muutamia minuutteja ja kävelemään alle kilometrin pituisia matkoja ilman, että oireet pahenenivat. Pahimpiin aikoihin reumatologi kielsi jopa kaupassa käymisen (liian paljon kävelyä), joten oma elämä rajottui ennen Pörrin tuloa enimmäkseen työtuolin ja kotisohvan välille. Pörrin avulla aloin kuntouttamaan akilleksiani ja pikkuhiljaa Pörrin kasvaessa ollaan pidennetty lenkkien pituutta. Nyt ollaan parhaimmillaan heitetty yli 8 kilsan lenkkiä. Toki tämmöisten lenkkien jälkeen pitää yleensä ottaa tabletti tulehduskipulääkettä. Asfaltilla en pysty edellenkään kävelemään kovin pitkiä matkoja, joten lenkkeillään pääasiassa metsässä, jossa on pehmeämpi maasto. Nykyisin akillesjännevaiva ei rajoita kovinkaan paljon elämääni. Toki joka päivä täytyy pitää kirjaa liikkumisen määrästä, ettei rasita jalkoja liikaa. Onneksi saan tehdä istumatyötä ja päivän aikana jalat saa rauhassa levätä. Monelle varmaan tulee mieleen, että eikö näihin olisi jotain parannuskeinoa. Yleensä akuutissa vaiheessa ainoa apukeino on lepo ja särkylääkkeet. Tulehduksen pitkittyessä päädytään usein leikkaukseen. Minunkin akillekset olisi leikattu, mutta niistä ei ole tutkimuksissa löydetty mitään leikattavaa. Jänteen rakenne vaan on hyvin hauras, mikä vähentää niiden rasituksen sietoa. Oma elimistöni ylläpitää tulehdusta ja lisäksi myös muut jänteeni tuppaavat tulehtumaan. Viime aikoina esimerkiksi sormien jänteet ovat olleet todella kipeät.
Treeni
Kouluttaja oli suunnitellut meille melko lyhyen ja helpon radanpätkän, sillä hänellä ei ollut ryhmän tasosta juuri tietoa. Osa ryhmäläisistä oli aiemmin harrastanut enemmänkin agilitya, kunnes olivat terveyssyistä joutuneet lopettamaan. Itsehän olen agilityssä täysin noviisi. Onneksi minulla on kuitenkin hyvä koira, joten treenikin meni ihan kivasti. Janne otti meistä vähän videota, josta selviää tarkemmin, mitä me tehtiin.
Osallistuttiin sunnuntaina shelttilenkille, jossa oli yhteensä 14 koiraa omistajineen. Vähän jännitti mennä lenkille, sillä Pörrin käytös muita koiria kohtaan on hieman muuttunut viime aikoina. Pörri on selvästi nyt viime aikoina ymmärtänyt sen, että on olemassa sekä tyttöjä että poikia ja että tytöt tuoksuu huumaavan hyvälle. Pörri on myös alkanut jonkin verran pörrätä tuntemattomille uroksille takaisin, jos toiset urokset pörrää ensin. Pörri on edelleen hyvin koirasosiaalinen ja haluaisi hyväntahtoisesti mennä jokaisen luokse, mutta tuo asenne "älä kuule mulle ala aukomaan päätäs" on aiheuttanut pari kertaa harmaita hiuksia. Ennen Pörri alistui kaikkeen ja se saikin meiltä lempinimen Lapanen, mutta nykyään sillä alkaa selvästi olemaan enemmän omaa tahtoa ja se ei enää anna muiden pompotella itseään miten sattuu. Lenkin aluksi Pörri sai pienen pörinän aikaiseksi suunnilleen samanikäisen Paten kanssa. Poikien pörinä onneksi meni nopeasti ohi ja pojat muistivat, että vanhoja painikavereitahan tässä ollaan. Loppu lenkki meni poikien osalta onneksi hyvin. Myöskään tytöistä Pörri ei ollut liian kiinnostunut. Yhdestä hurmaavasta neidistä se vähän kiinnostui, mutta kun sai tytöltä melko jäävän vastaanoton, Pörri luovutti ja palasi lumipallojahtiin. Loppuun vielä pari kuvaa lenkiltä. Kuvista suuri kiitos Iekku Pylkälle, sillä me unohdettiin kokonaan oma kamera kotiin.
