Mietteitä erikoiskoulutuksesta koesuorituksen rakentaminen

Päätin lähteä Pörrin kanssa kohti tuntematonta ja ilmotin Pörrin Maiju Ojamiehen erikoiskoulutukseen Koesuorituksen rakentaminen. Huh. Mehän ei olla lähellekään koevalmiita, mutta halusin saada vähän vinkkejä ja ideoita, miten voitaisiin treenailla sitä kaikkea muuta kuin itse liikkeitä. Koesuoritushan sisältää monta muutakin osaa, kuten esim. kehään meneminen, liikkeiden välit (sosiaalinen palkkaus, siirtyminen seuraavan liikkeen suorituspaikalle, koiran tuleminen perusasentoon), tuomarin kommentit ja poistuminen kehästä.

Koulutus alkoi luennolla, jossa käytiin läpi koesuorituksen sisältöä ja siihen vaikuttavia asioita. Milli ehti jo kirjoitella hyvän tiivistelmän luennon sisällöstä, joten viitsi kirjoitella yhtä laajasti samoja asioita uusin sanankäätein tähän. Millin postaus luettavissa täältä. Keräsin alle kuitenkin ranskalaisin viivoin muutamia kohtia, jotka jäivät minulle päällimmäisenä luento-osuudesta mieleen.

- vaikka kisatilanne ihmisen mielestä ei olisi treenitilannetta kummallisempi, koiran mielestä kisatilanne on treeneihin verrattuna vähintäänkin outo (tunnelma, ohjaajan jännitys yms.)
- jokaisen pitäisi pyrkiä siihen, että koko kisasuoritus on hallittu kokonaisuus -> treeneissä pitää keskittyä liikkeiden lisäksi kokonaisuuden hallintaan
- koiraa pitää valmentaa kisatilannetta varten ts. ei aiheuteta koiralle epäreilua tilannetta viemällä sitä liian vaikeaan tilanteeseen, jota ei ole harjoiteltu
- kisatreeneissä palkka voi tulla ihan milloin vaan ja ihan mistä vaan (kaikki osat yhtä tärkeitä ja huippukoiraakin voi palkata pelkästä hyvästä perusasennosta)
- koira kannattaa opettaa itse säätelemään omaa virettään tilanteeseen sopivaksi

Luennon lisäksi koulutukseen sisältyi 15 minuuttia harjoitteluaikaa per koirakko. Pyysin, että meillä puututtaisiin erityisesti Pörrin karkailuun. Olen treenannut sen kanssa edelleen liinassa, josta pitäisi päästä eroon, koska liina vaikeuttaa monien varsinkin vauhdikkaampien liikkeiden treenaamista. Meidän treenivuoro alkoikin sillä, että päästin Pörrin kentällä irti ja katsottiin, mitä tapahtuu. Kun päästin Pörrin irti, se lähti tuttuun tapaan rallattelemaan pitkin kenttää. Lopulta se jäi huutamaan keskelle kenttää ja ihmetteli, miksi en hädissäni huutele sitä luokse ja ota siihen kontaktia.

Mitä kauemmin olen pohdiskellut kaikkea sitä, mitä juttelin Maijun kanssa itse koulutuksessa ja vielä koulutuksen jälkeen ulkona, sitä enemmän olen tullut siihen tulokseen, että Pörri ei ole treenitilanteissa hallinnassani. Vaikka meillä kotielämä sujuu hyvin, sama ei ulotu treeneihin, vaan Pörrin käytös muuttuu heti treenipaikan pihaan saavuttaessa. Maijun analyysi oli se, että Pörri luulee olevansa treenien herra. Pörri ajaa mut tilanteeseen, jossa anelen Pörriä treenaamaan mun kanssa, kun oikeammin tilanne pitäisi olla toisin päin. Ruokin koko ajan tilannetta omalla käytökselläni. Pörri osaa treenitilanteessa viedä mua ihan satanolla.

Olen täällä aiemminkin puhunut siitä, että Pörri on ollut pienestä asti sheltiksi hyvin kova ja itsenäinen koira, jolle minä olin aiemmin lähinnä vastapaino hihnan toisessa päässä. Pörrin nuoruusiän jouduin pohtimaan pääni puhki siitä, miten pystyn saavuttamaan tuohon koiraan jonkinlaisen hallinnan ja auktoriteetin, että sitä kiinnostaa elää mun kanssa ja mun ehdoilla. Pentuna Pörri oli liukas kuin saippua. Juuri, kun luulit saaneesi siitä otteen se oli jo mönkimässä uuteen suuntaan. Yritin pitää Pörriä kolme viikkoisena sylissä, mutta siitä ei tullut mitään. Ei kertakaikkiaan mitään, sillä tuo pieni sinnikäs shletinpoika oli päättänyt, että sen mielestä paras paikka nukkua oli sohvan istuinosan ja selkänojan välissä selkäni takana. Vaikka otin Pörriä lukuisia kertoja pois sieltä ja yritin pitää sitä sylissä, aina se mönki sinne takaisin. Miten voikin niin pienellä pennun rääpäleellä olla niin kova voima ja tahto? Samaa tahtoa ja voimaa se on osoittanut vanhempanakin.

Pörrin ollessa nuorempi ja villimpi yritin vimmaisesti hankkia auktoriteettia sitä kohtaan, jotta saisin meidän yhteiselämästä jotenkin siedettävää. Luin paljon kirjallisuutta aiheeseen liittyen ja ymmärsin, ettei koiraa voi hallita voimalla vaan mielellä. Kun opin entistä paremmin olemaan Pörriä ovelampi ja annoin sen itse ymmärtää, mikä sille on parhaaksi, saavutin sitä kohtaan tarvittavaa auktoriteettia paremmin. Ennen tätä meidän suhde kuitenkin oli jo ehtinyt mennä huonoksi ja jouduin uudelleen ansaitsemaan Pörrin luottamusta. Kun sain sen luottamuksen, aivan kuin taikaiskusta kaikki alkoi toimia paremmin. Valitettavasti se luottamus ei ole ollut molemminpuolista ja minä en edelleenkään luota, että Pörri osaisi käyttäytyä sellaisissa tilanteissa fiksusti, missä se on joskus aikaisemmin käyttäynyt huonosti. Tämä luottamuksen puute heijastuu kaikkeen meidän elämään ja erityisesti treeneihin ja Pörri aistii sen.

"Kova, voimakas ja/tai itsenäinen koira tarvitsee määrätietoisen ja voimakastahtoisen ohjaajan. Sen koulutus voi olla hankalaakin, jos ohjaaja ei saa sitä kunnolla ”käsiin”, eli auktoriteetti puuttuu. Kovasta koirasta tulee helposti välinpitämätön (itsenäinen) ohjaajaa kohtaan." 

"Pehmeän koiran etu varsinkin uusien harrastajien käsissä on sen helpompi hallittavuus, jossa toisaalta kuitenkin on oltava tarkkana, ettei alista sitä liikaa, tai aiheuta sille epävarmuutta väärillä pakotteilla."

Suorat lainaukset täältä: http://kamuteams.fi/kt%20kilpailukoira%20osa%201.html 

Olen monta kertaa miettinyt sitä, että jos Pörri olisi ihminen, olisiko meistä koskaan tullut ystäviä. Pörrissä olisi ystävänä paljon hyviä puolia, mutta epäilen, että olisimme liian erilaisia. Olen miettinyt sitä, että jos minulle olisi Pörrin sijasta tullutkin pehmeämpi ja kiltimpi koira, olisinko päässyt sen kanssa harrastuksissa pidemmälle tähän mennessä. Nyt ruoho näyttää aidan toisella puolella niin paljon vihreämmältä ja ajattelen, että sellainen koira olisi minulle käteensopivampi. Maiju kuitenkin muistutti, että Pörri on hyvin fiksu ja lahjakas koira, jossa on huikea potentiaali hyväksi harrastuskoiraksi. Välillä tunnen itseni niin huonoksi koirankouluttajaksi. Osaavamman ohjaajan käsissä Pörri olisi saatu vietyä paljon pidemmälle kuin mihin asti olen sen itse saanut. Pörri on kuitenkin minun koira ja minun on sopeuduttava kouluttamaan juuri sitä. Joudun Pörrin kanssa kasvamaan paljon ihmisenä, jotta saisin sen kaiken potentiaalin valjastettua käyttöön. Minun on opeteltava olemaan vähemmän kiltti ja enemmän määrätietoisempi sekä oppittava laittamaan itsestäni paljon enemmän likoon, mikä ei ole ehkä huono asia muussakaan elämässäni.   

Jotta yhteispeli koulutuskentällä sujuisi, meidän nykyiset roolit pitää saada käännettyä päinvastoin. Mun pitää lopettaa Pörrin houkuttelu ja saada se itse ymmärtämään, että treeni on palkkio, jonka se voi saavuttaa ottamalla kontaktia ja olemalla yhteistyökykyinen. Jos Pörriä ei kiinnosta treenata, silloin ei treenata! Maijun mukaan Pörri on sen verran älykäs, että se hoksaa varmasti nopeasti, mikä on pelin henki. Tärkeintä on, että itse osaan käyttäytyä tilanteessa järkevästi. Maiju neuvoi, että Pörrin luonteiselle koiralle parhaiten sopisi se, että sille pitäisi antaa enemmän vapauksia ja sitä myöten enemmän vastuuta, jolloin se itse oppisi ymmärtämään, miten sen omat valinnat vaikuttavat tuleviin tapahtumiin. Tämä vaatii sen, että mun pakko oppia luottamaan tuohon koiraan. Taas Riitan sanoin "älä maalaile piruja seinille, älä aina mieti sitä pahinta skenaariota, mitä voi tapahtua vaan mieti sitä, miten hienosti asiat voisi mennä". Pörriä pitäisi rohkeasti päästää treeneissä irti ja antaa sen ansaita luottamukseni.

Suurin osa lopusta treeniajasta meni haukkumisen ratkomiseen. Olisin toivonut enemmän vinkkejä sosiaaliseen palkkaukseen ja siirtymisiin liikkeistä toisiin, mutta näitä ei ehditty käydä läpi. Pörrin haukkumista on ratkottu niin kovin monen kouluttajan voimin, ettei siihen taida enää kenelläkään olla mitään uutta poppakonstia. Vähenemään päin se on kuitenkin ollut jo pitkän aikaa, joten ainakin jotain on tehty oikein.