keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Herra hurmurimies tokoilee

Tokoiltiin tänään Hervannassa kokoonpanolla Pörri ja seitsemän naista. Ei siis ihmekään, että nuorella miehellä oli vähän pää sekaisin. Käytiin Pörrin kanssa viikonloppuna koesuorituksen rakentaminen -nimisessä erikoiskoulutuksessa, josta tulossa postaus myöhemmin, kunhan saan sen valmiiksi. Erikoiskoulutuksessa saatiin noottia liinassa treenaamisesta. Liinasta pitää päästä eroon nyt heti pikimmiten. Ollaan nyt kokeiltu treenailla ilman liinaa kolmissa treeneissä ja suuria katastrofeja ei ole tapahtunut, mutta kyllähän herra karkaamisen jalontaidon osaa. Siitä päästäänkin meidän toiseen kompastuskiveen: kontaktiin ja yhteistyöhön. Taas kerran BACK TO BASICS. Hutiloin Pörrin kanssa melkolailla meidän tokouran alun ja monta perusasiaa jäi opettamatta tai opetin niitä hyvin puolivillaisesti. Ollaan nyt siis palattu niiden asioiden pariin, jotka olisi pitänyt oppia jo alkeiskurssilla (vaan ei opittu, koska niitä ei edes opetettu...)

Hei kaikki nätit tytöt!

Tänään meidän treeni koostui siis kontakti -> palkka, kontakti -> palkka jne. Tehtiin vähän myös jotain vauhtinoutoa muistuttavaa kapulasähellystä ja perusasentoa häirittynä. Kapula alkaa selvästi kiinnostaa Pörriä enemmän ja pitokin on parantunut huimasti lyhyessä ajassa, joten sen suhteen ollaan menossa oikein hyvään suuntaan. Tänään Pörri myös irroitti kapulasta ja vaihtoi leluun heti palkkasanan jälkeen toisin kuin viime viikolla ja eilen. Loppuun tehtiin vielä paikkamakuu, jossa ronttimies nousi kolmesti ja kerran varasti vielä maassa olleet palkkanamit. Pörri on tottunut melko koviinkin häiriöihin, mutta yllättäen Pörrin edessä (minun selän takana) olleet toiset tokoilijat häiritsivät Pörriä niin paljon, että se nousi. Pitänee palata tiheämpään välipalkkaukseen.

Saatiin erikoiskoulutuksessa yhdeksi vinkiksi, että Pörriä pitäisi palkata paljon enemmän lelulla. Tämän olen itsekin huomannut, sillä lelun avulla Pörrin mielenkiinto pysyy paljon paremmin yllä. Ongelmana on ollut se, että Pörri ei ole leikkinyt mun kanssa kuin silloin tällöin. Otin jouluna päämääräksi sen, että opettelen leikkimään Pörrin kanssa tilanteessa kuin tilanteessa ja vireessä kuin vireessä. Aiemmin Pörri on kiinnostunut leluista vain korkeassa vireessä (kotona ihan missä vireessä vaan, mutta tämä koskee treenitilanteita kodin ulkopuolella). Olen joulusta saakka palkannut Pörriä entistä rohkeammin lelulla ja opetellut erilaisia tapoja leikittää sitä. Ihan viime päivien aikana olen huomannut suuren läpimurron tapahtuneen ja Pörrin leikkimisinnon kasvaneen. Jotain on nyt naksahtanut tuon pienen otuksen päässä. Tänäänkin se revitteli lelua kuin raivohullu. Tällaisesta koirasta minä pidän.

2 kommenttia:

  1. Olisi mielenkiintoista lukea postaus noista erilaisista leikittämistavoista! :) Itsellä kun aina leikki tuppaa jäämään joko pallon heittelyksi tai vetoleikeiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Voisin jonkinlaisen leikkimispostauksen tehdä. :)

      Poista