maanantai 29. joulukuuta 2014

Seuraamisen tehokoulutus osa 1

Tänään palattiin joululoman jälkeen taas arkeen ja treeniarkeen. Pörrin joulusta on tulossa myöhemmin postausta, mutta kerrotaanpa tähän väliin meidän tämän päiväisestä seuraamisen tehokoulutuksesta. Koulutuksen järjesti Koirakoutsi ja kouluttaja kurssilla toimii Mika Jalonen. Mika on saavuttanut nykyisen kisakoiransa bordercollie Kaitsun kanssa TOKOssa pelkkiä ykköstuloksia alokasluokasta erikoisvoittajaluokkaan. Mikasta tiesin etukäteen kouluttajana sen verran, että tässä on mies, jota kannattaa kuunnella tarkkaan. Ensimmäisen kerran perusteella huomasin, että Mikan koulutusmenetelmät pohjautuvat paljon sheippaamiseen ja siihen, että koiraa pyritään rohkaisemaan tarjoamaan asioita ja olemaan itse aktiivinen ohjaajan suuntaan. Pitkälti Mikalla oli siis samoja ajatuksia kuin minulla, sillä olen huomannut, että Pörri oppii asioita hyvin sheippaamalla.

Haluaisin, että Pörrin työskentely olisi samankaltaista kuin alla olevalla videolla. Että koirasta paistaisi kilometrin päähän se, että sen jokainen solu haluaa töitä kanssani ja että meidän yhteistyö on hauskaa ja me nautitaan siitä molemmat. Vielä tästä ollaan kilometrin päässä. Tai no anteeksi valovuoden päässä, mutta miten hurjan pitkä matka me ollaan jo kuljettu. Paljon on tehty töitä ja paljon on edistytty, mutta edelleen riittää tekemistä ihan perusasioissa. Mika valoi minuun tänään uskoa, että Pörri on mahtava koira ja sen tekeminen näyttää hyvältä. Nyt vaan pitää ottaa itseään niskasta kiinni ja nostaa vaatimustasoa. Kaikenlaista haahuilua ja perseilyä ei saisi enää sietää entiseen malliin tai muuten käy niin, että me jämähdetään tälle tasolle. Nyt pitää alkaa tehdä tosissaan töitä sen eteen, että rakennetaan motivaatiota perusasentoon ja seuraamiseen. Ei sallita haahuiluita, kontaktirikkeitä, paikanvaihteiluita, yleistä laamailua, jätättämistä, poikittamista yms. vaan vaaditaan puhtaita suorituksia. Palkitaan koira silloin, kun se tekee hyvin. Ei silloin, kun se tekee (edes) jotain. Kun palkkaa tulee vain hyvin tehdystä työstä, koiran oma halu tehdä asioita hyvin kasvaa. Perusjuttuja, mutta niin vaikeita toteuttaa..


Pörri antoi tänään treeneissä kaikkensa. Se hakeutuu erinomaisesti perusasentoon ja paria poikkeusta lukuunottamatta tuli vieläpä hyvään asentoon. Seuraamista tehtiin muutamien askeleiden sarjassa ja Pörrin seuraamisen näytti näissä hyvältä. Saatiin Mikalta kehuja, että Pörri lukee erinomaisesti mun kropan liikettä. Nyt mun pitää vaan itse pysyä skarppina, että mun oma kroppa pysyy hallussa: ryhti hyvänä ja kädet oikeilla paikoilla. Myöhemmin entistä enemmän huomiota jalkoihin. Pörrin tekemisessä ei juuri ollut moitittavaa, vaan enemmänkin minussa.

Kirjasin alle muutamia kotiläksyjä, joita pitäisi tulevaisuudessa treenailla.

1. Palkkauskriteerit selville: Mieti, mistä palkkaat, sillä kaikki työ ei ole palkan arvoista!
2. Kontaktirikkeestä "huomautus" eli ohjaaja esim. karkaa sillä aikaa, kun koira katselee muualle
3. Rohkaistaan koiraa olemaan seuraamisessa aktiivinen palkitsemalla koiraa aktiivisuudesta
4. Luodaan hyvä motivaatio seuraamiseen tekemällä seuraamista lyhyitä pätkiä muutamia askeleita kerrallaan
5. Jos pidät kädessäsi namia, ole tarkka siitä, että oikealle käännöksissä koira ei ala seurata kättä
6. Kokeile seuraamista eri käden asennoilla (kädet selän takana, kädet ylhäällä, kädet viistosti sivuilla yms.)
7. Treenaa perusasentoon kestoa (rytmitä nameja siten, että joka toinen nami kasvattaa kestoa ja joka toinen parantaa motivaatiota eli ts. hidas nami - nopea nami - hidas nami - nopea nami jne.)

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus ja hyviä vinkkejä meillekin! :) kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuli itsellekin paljon hyviä vinkkejä tuolla kurssilla. Kiva juttu, jos näistä on apua muillekin. :)

      Poista
  2. Vitsi miten hyviä vinkkejä. Osaatko sanoa, mistä näitä tehokoulutuksia jostakin tietystä liikkeestä kannattaisi googlailla? Meilläkin on ongelmia seuraamisen kanssa, joten seuraamisen tehokoulutus tulisi enemmän kuin tarpeeseen. Jyväskylässä niitä ei järjestetä, mutta olisin kyllä valmis matkaamaan minne päin Suomea vain hyvien vinkkien perässä.

    mitteliriia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli Koirakoutsin koulutus. Vastaavan sisältöisiä Mikan pitämiä seuraamiskoulutuksia pyörii Koirakoutsille edelleen esim. http://www.koirakoutsi.fi/tuotteet.html?id=20790/285672. Tuo linkittämäni on 3 kerran kurssi, mutta mielestäni myös tällaisia yhden päivän seuraamiskoulutuksia on ollut, vaikka niitä ei ole nyt tarjolla. Kannattaa laittaa koutsille sähköpostia ja kysellä. :)

      Poista