Joanna Heweltin tokokoulutus osa 1

Torstai-illalla meillä oli Voltin kanssa koirakkopaikka Joanna Heweltin tokokoulutukseen. Joanna on Puolan lahja tokomaailmalle. Hän kuului tänä vuonna Puolan tokomaajoukkueseen molempien koiriensa kanssa. Olin viime kesänä kuunteluoppilaana Joannan koulutuspäivässä ja sain sieltä yhden hyvin tärkeän ajatuksen, joka johti suureen läpimurtoon mun ja Pörrin tokouralla. Tiesin, että tänäkin vuonna Joannan koulutukseen on päästävä, kun on mahdollisuus.

Nyt kaikki tietenkin miettii, mikä tämä läpimurto oli. Kyse oli häiriöistä ja niiden hallinnasta. Siitä, että häiriöitä ei saa nähdä pahana mörkönä, vaan joskus häiriöistä voi olla jopa apua, kun niitä oppii hyödyntämään. Eli esim. jos koira jää kiinni johonkin taustalla olevaan häiriöön esim. kentän reunalla juoksevaan lapseen, ohjaaja voi tehdä itse jonkun paljon suuremman häiriön esim. heiluttaa lelua, jolloin koira unohtaa lapsihäiriön, kun se keskittyy luopumaan leluhäiriöstä.

Kuva Helmi Salmiheimo

Tänä vuonna olin koirakkopaikalla Voltin kanssa. Kysyin neuvoja kahteen asiaan: Voltti on herkästi taipuvainen passiivisuuteen, miten saan sitä aktiivisemmaksi ja miten Joanna opettaa seuraamisen käännökset. Pennun aktiivisuutta Joanna pyrkii vahvistamaan leikin keinoin. Ensimmäiseksi Joanna kertoi, että hän käyttää lelulle ja namille eri palkkasanoja ja tekee niillä vaihtoleikkiä. Nami-sanan kuultuaan koiran pitää pyrkiä tavoittelemaan namia ja lelu-sanan kuuluaan lelua. Koiran pitää osata vaihtaa sujuvasti palkasta toiseen, eikä se saa jäädä kiinni kumpaankaan palkkaan. Kun Joanna kuuli, että Voltilla on eri palkkasanat lelulle ja namille, hän pyysi näyttämään, miten me ollaan treenattu. Joanna sanoi, että Voltti vaihtaa hyvin namista leluun ja lelusta namiin. Hän toivoi, että laittaisin leikkiin lisää intesiteettiä, sillä lelulla saisi olla Voltille enemmän arvoa. Nyt Voltti on ehkä enemmän namimies, kun palkat pitäisi saada pidettyä tasapainossa.

Joanna pyysi meitä tekemään harjoituksen, jossa Voltille syötettiin monta namia putkeen ja tämän jälkeen vaihdettiin leluun. Voltti leikki kivasti, mutta vaihtoi hieman hitaammin leluun kuin jos palkat tulee nami-lelu-nami-lelu. Palkkojen ollessa hyvin tasapainossa koira vaihtaa salamannopeasti leluun. Tämä harjoitus antaa hyvin pohjaa myös vireensäätelytreeniin. Ensin koira syötellään nameilla rauhalliseksi ja rentoutuneeksi, tämän jälkeen sitä riekutetaan lelulla, kunnes taas syötellään nameja, jotta koira rauhoittuu. Voltilla on luonnostaan todella hyvä vireensäätelykyky, joten meille tämä harjoitus on sikäli helppo, mutta Voltillekin voisi vahvistaa erityisesti sitä, että se oppisi nopeasti nostamaan virettään.

Toinen sovellus nami-lelu-vaihdoista oli se, että koiraa leikitetään ja sitten sille sanotaan namipalkkasana. Ohjaaja voi laittaa kättä taskun suuntaan, mutta namia ei anneta, vaan koiran odottaessa namia sille sanotaankin lelupalkkasana ja jatketaan leikkiä. (Samaa harjoitusta voidaan tehdä myös toisinpäin. Voltille tehtiin näin päin, koska lelu heikompi.) Tällä tavalla voidaan jo pennulle tehdä kuuntelutreeniä positiivisella tavalla, mutta erityisesti tämä harjoitus opettaa koiraa päästämään irti ajatuksistaan (rikkoo odotusarvoa) ja vaihtamaan suunnitelmaa lennosta. Tämä on tärkeä harjoitus erityisesti koirille, joilla on tapa agilityssä lukita joku este ja mennä sinne vaikka ohjaaja ohjaisi mitä tai koirille, jotka tokossa jäävät kiinni vaikkapa ruutuun. Tällä harjoituksella koira oppii, että vaikka sen päässä pyörisi vain "ruutu, tuolla on ruutu", se kykenee päästämään tästä ajatuksesta irti ja juoksemaan merkille ohjaajan niin pyytäessä. Kun tätä treeniä tehdään jo heti pennusta lähtien, voidaan pienentää riskiä kiinnijäämiselle aikuisena.

Nami-lelu-vaihtojen lisäksi voidaan tehdä vaihtoja leluista toisiin. Joanna pyrkii leikkimään pennun kanssa mahdollisimman monenlaisilla leluilla, jotta pennusta ei aikuisena tule valikoivaa lelujen suhteen. Ei-niin-kivojen lelujen arvoa saa nostettua näillä lelu-lelu-vaihdoilla (ei-niin-kivalla lelulla leikkimisestä saa palkkioksi leikkiä kivalla lelulla, jolloin ei-niin-kivan lelun arvo kasvaa). Lelu-lelu-vaihdoilla saa myös opetettua leluja omivalle koiralle, ettei leluja kannata omia. Leluja omivalle koiralle Joanna tekee harjoituksia, joissa ohjaajalla on ensin käsissään kaksi lelua, joilla koiraa leikitetään vuorotellen. Pikkuhiljaa toinen lelu siiretään lattialle ja kun tämä sujuu, voidaan lattialla olevaan leluun ottaa etäisyyttä ja koira tietää, ettei sillä ole syytä omia lelua, sillä ohjaajalla on toinen lelu, johon tulee vaihtaa käskystä. Katri on selittänyt tämän hyvin blogissaan, joten kannattaa katsoa sieltä, jos harjoitus kiinnostaa. Voltille en osannut opettaa tätä järkevästi, vaan sössin jotain ajoituksessa. Tämä johti siihen, että Voltti tiputti lelun heti, kun en pitänyt siitä kiinni (odotti minulta vaihtolelua). Tämän vuoksi olen kotona tehnyt Voltille harjoitusta, jossa annan Voltin voittaa lelun ja sen jälkeen menen passiiviseksi. Jos Voltti tulee lelun kanssa askeleenkin minua kohti, kehun sitä. Jos se tiputtaa lelun kehusta, lähden kisaamaan sen kanssa lelulle. Jos se tuo lelua minua kohti, alan sanallisesti hetsata sitä ja kun se on tarpeeksi lähellä tartun lelusta ja alan leikkiä. Tällä tavalla olen saanut Volttia tuomaan lelua minulle leikkiä varten.

Koiran aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan voi lisätä leikin keinoin myös siten, että koiran kanssa leikitään hurjasti. Tässä vaiheessa sekä ohjaaja ja koira ovat aktiivisia. Kun koira leikkii hyvin, ohjaaja passivoituu, mutta pitää edelleen lelusta kiinni. Jos koira vähänkään kiskoo lelua, ohjaaja muuttuu taas aktiiviseksi ja jatkaa hurjaa leikkiä. Näin koira oppii heti pennusta lähtien, että olemalla aktiivinen koira saa passiivisen ohjaajan muuttumaan aktiiviseksi. Liian usein käy niin, että koiran passivoituessa ohjaaja aktivoituu, mistä tulee helposti itseään ruokkiva noidankehä.

Leikkimisestä Joanna sanoi myös, että hän pyrkii leikkimään pennun kanssa mahdollisimman monenlaisissa tunnetiloissa (vihainen, ahdistunut, jännittynyt, surullinen...). Näin pentu oppii, että kummallinen ohjaaja on kiva juttu. Erityisesti tämä harjoitus on hyvä kisajännittäjille, sillä harjoituksella saadaan koiralle luotua mielikuva, että ohjaajan jännittäessä tapahtuu jotain mukavaa ja koira tarjoaa aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan. Itse olen hyödyntänyt esimerkiksi Pörrin tokokisat ja leikittänyt Volttia ennen Pörrin kisakehää, kun olen pahimman jännityksen kourissa. Samalla oma mielikin on rentoutunut ja jännitys helpottanut.

Kuva Helmi Salmiheimo

Tykkäsin kovasti Joannan ajatuksista ja koulutus antoi taas niin paljon insipiraatiota. Päällimmäisenä koulutuksesta jäi mieleen se, että leikki ei ole vain koiran palkkaamista, vaan leikin varjolla koiralle saa opetettua ihan hurjan määrän tokossa tärkeitä taitoja eli niitä niin sanottuja pohjataitoja. Monesti ihmiset sanovat, että pohjatyö kannattaa tehdä kunnolla tai että ollaan pennun kanssa tehty vasta pohjia, mutta ne pohjat oikeastaan ovat? Olen huomannut, että eri ihmisillä on todella erilaiset käsitykset siitä. Joannan koulutus avarsi taas omia ajatuksia sen suhteen, että mitä sinne pohjatyökalujen pakkiin oikein kuuluu.

Koska kaikki asiat eivät mahdu samaan postaukseen, teen vielä toisen postaukseen koulutuksesta. Toivottavasti näistä on iloa teillekin!