Hyvän mielen aamutreenit

Edellisestä treenipostauksesta onkin jo pari viikkoa aikaa. Edellisen parin viikon ajalta ei ole ollut mitään oleellista raportoitavaa, joten blogikin on saanut elellä hiljaiseloa. Ohjatuissa ryhmissä on käyty ja nyt olen myös virallisesti ilmoittanut pitäväni kesän taukoa ohjatuista treeneistä. Jotenkin alkaa olla tauon tarpeessa. Toisekseen tahtoisin viedä Pörriä nyt eteenpäin ihan omin ajatuksin. Haetaan toukokuussa vielä vähän vinkkejä ja ideoita kesää varten, sillä ilmoitin itseni kuunteluoppilaaksi Christa Enqvist-Pukkilan tokokoulutukseen. Olisin saanut koulutukseen todennäköisesti myös koirakkopaikan, mutta en viitsinyt ottaa sitä, sillä en halua mennä sinne noin keskeneräisen koiran kanssa. Meidän pitäisi ensin saada ihan perusjutut kuntoon, jotta voitaisiin edetä. Heinäkuulle olisi tiedossa myös shelttien tokoleiri, jossa sitten haetaan loppukesälle uusia ajatuksia.

Eilen näin aamulla Facebookista ikävän uutisen, sillä aivan meidän lähistöltä oli karannut pieni ja arka shelttityttö edellisenä iltana. Aamulla tuli koirasta ensimmäiset havainnot ja se seikkaili moottoritiellä! Huh, että sai olla itsekin sydän syrjällään. Puolen päivän aikoihin tuli tieto, että koira oli nähty läheisen kauppakeskuksen pihassa ja kevyen liikenteen sillalla. Juuri ennen kuin lähdin töistä, tuli tieto, että koira oli nähty taas lähellä moottoritietä aivan meidän lenkkimaastojen kupeessa. Päätettiin töiden jälkeen lähteä poikien kanssa katsomaan, jos nähtäisiin shelttityttöjä. Kuljettiin mottoritien sivuja molemmin puolin ja käytiin tarkistamassa moottoritiellä olevan tunnelin suuaukot ja tähyilemässä moottoritielle. Ei kuitenkaan nähty mitään. Illalla tuli tieto, että koira oli nähty vanhan kotinsa rappusilla naapurikaupunginosassa. Koira oli kuitenkin luikkinut pakoon ihmisen nähdessään.

Aamulla koirasta ei ollut tullut havaintoja. Päätettiin heittää aamulla vähän normaalia pidempi aamulenkki naapurikaupunginosan puolelle ja käydä tähyilemässä, jos karkulaista näkyisi. Jotenkin tuli ihan yhtäkkiä treenifiilis. Ei olla pitkään aikaan juuri omatoimitreenattu. Olen ainoastaan pitoja tehnyt tunnarikapulan kanssa, sillä Pörri pureskelee pahiten juuri tunnaria. Olen viime aikoina palkannut Pörriä omatoimitreeneissä kepeillä kahden lelun leikkinä, sillä kepit tuntuu olevan sille ihan parhaita "leluja". Löysin kentänlaidalta pari sopivaa keppiä ja päästin sen irti hihnasta. Pörri oli heti messissä ja asenne oli, että "jee treenataan". Tehtiin pari luoksetuloa, sivulletuloja, vähän seuraamista keppi kainalossa ja harjoiteltiin vauhtinoutoja kepillä. Huh mikä asenne! En ole koskaan nähnyt Pörrin tekevän seuraamista sellaisella intensiteetillä. Lelu kainalossa -konsti ei Pörrille toimi, mutta keppi kainalossa näköjään toimii. Hieman pyrki edistämään, mutta muuten paikka pysyi hyvin myös juoksuseuraamisessa. Olen tullut siihen tulokseen, että mun on pakko laskea kriteeriä paikan suhteen seuraamisessa väliaikaisesti, että saisin sisäänajettua seuraamiseen lelupalkkaa ja sitä kautta parempaa motivaatiota ja sitä hullua asennetta, jonka siihen haluan. Hyvän asenteen lisäksi oli huippua, miten Pörri teki töitä mun kanssa ihan 110 prosenttisesti. Kentän ohi kulki ihmisiä, pyöriä, autoja, variksia ja ties mitä, mutta tuo koira ei kiinnittänyt niihin mitään huomiota, koska sen mielestä oli ihan huippua treenata mun kanssa <3. Kentältä lähtiessä hymyilin kuin hangon keksi ja leijuin ihan omissa pilvilinnoissa. Parasta oli se, että kotimatkalla luin Facebookista, että pikkuinen karkulainen oli löytynyt. Seikkailija oli löytänyt vihdoinkin oman kotinsa rappusille.