lauantai 11. lokakuuta 2014

Seuraamisen perusteet osa 2

Seuraamisen teemakoulutuksessa kouluttaja sanoi, että kaiken seuraamisessa tarvittavan voi opetella yhden neliömetrin alueella eli toisin sanoen olkkari riittää kaiken oleellisen treenaamiseen. Matkaa ei kannata ahnehtia vaan matkaa kasvatetaan pikku hiljaa, kun muut palaset on treenattu. Seuraamispostauksen toisessa osassa ajattelin keskittyä käännöksiin.

Kun yhden askeleen ottaminen eteen alkaa onnistua, voidaan pikku hiljaa aloittaa kääntyminen. Aluksi käännökset kannattaa olla 90 asteen sijaan esimerkiksi 45 astetta. Tämän jälkeen käännöstä pikku hiljaa jyrkennetään koiran kehittymisen mukaan. Vauhdissa otettavat käännökset kannattaa tehdä siten, että koiralla on tarpeeksi aikaa kääntyä. Eli käännöksiin kannattaa kuluttaa muutama askel.

Alla olevat käännökset eivät ole sellaisia käännöksiä, joita tehtäisiin vauhdissa, vaan nämä ovat paikallaan käännöksiä, jotka tehostavat takapään käyttöä. Takapään käyttöä on hyvä harjoitella laatikon avulla. Teinkin laatikkotouhuista postauksen, johon kannattaa tutustua ennen kuin alkaa tehdä näitä harjoituksia.




Paikallaan käännöksissä aloittaa aina oikea jalka. Kun oikea jalka aloittaa, kroppaa kääntyy huomaamatta, jolloin koira saa vihjeen käännöksestä ja pysyy paremmin käännöksissä mukana.

Tässä oikealle käännös paikallaan:

Vaihe 1. Koira perusasennossa.

Vaihe 2. Siirrä oikea jalka 90 asteen kulmaan vasempaan nähden.
Vasemman jalan kantapää koskee oikean jalan sisäsyrjään.

Vaihe 3. Siirrä vasen jalka oikean viereen ja koira siirtyy mukana.

Vasemmalle käännös:

Vaihe 1. Koira perusasennossa.

Vaihe 2. Siirrä oikea jalka vasemman jalan eteen 90 asteen kulmaan vasempaan nähden.

Vaihe 3. Siirrä vasen jalka oikean jalan viereen ja koira siirtyy mukana.
Tein eilen agilityharjoituksissa omaa vuoroa odotettaessa seuraamisharjoituksia ja voi että Pörri teki hyvin. Me päästään jo kaksi askelta siten, että Pörri seuraa innokkaasti. Kolmannen askeleen kohdalla alkaa jo motivaatio vähentyä. Lisää siis rahaa pankkiin.

Alla vielä Jannen ottamaa timelapse-videota mun ja Pörrin kotitreeneistä menneeltä viikolta.

6 kommenttia:

  1. Mahtavaa, että teit tämän perusasento-ohjeistuksen juuri tähän saumaan! Mulla on ollut liki pieniä hermoromahduksia, kun Tiuhtin sivulletulo tuntuu junnaavan paikallaan eli ihan ihan pielessä. Tietenkään tämä ei rally-tokossa ole ihan niin tarkkaa, mutta ehkä tästä on silti hyvä lähteä liikkeelle. Mekin taidetaan siis ruveta heti laittamaan rahaa pankkiin. (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos näistä postauksista on apua. :) Kunpa joku olisi kertonut nämä asiat silloin, kun Pörri tuli meille. Ehdittiin niin pitkään hinkkaamaan sivulletuloa namin kanssa, että Pörri tekee edelleen sellaisen ihme lenkin sivulletulossa. Rahaa täälläkin laitetaan kovasti pankkiin ja toivotaan, että tulosta syntyisi. :)

      Poista
    2. Hei apua, saanko kysyä vielä tyhmän kysymyksen? Miten sait Pörrin liikkumaan laatikon päällä? Tiuhti ainakin kaipais jotain vinkkiä siihen, sillä se seistä jöpöttää nätisti tassut laatikon päällä, muttei mitenkään tajua tarjota takajalkojen liikuttamista.

      Poista
    3. Mä tein niin, että aluksi vahvistin hyvin sen, että idea on laittaa etutassut laatikolle. Sitten lopetin namin antamisen ja ainoastaan kehuin, kun Pörrin etutassut oli laatikolla. Namin saadakseen se alkoi tarjota erilaisia asioita: hyppäsi laatikolta pois, tarjosi takatassuja yms. Lopulta se siirsi takajalkoja ja palkkasin nopeasti siitä. Parhaiten se ymmärsi tarjota takajalkojen liikuttamista, kun menin Pörrin sivulle ja sitten siirryin vähän ja jäin odottamaan mitä se tarjoaa. Melko nopeasti se tarjosi sitten jo takajalkojen liikuttamista. Pörrillä oli tässä jo taustalla melko vahva perusasento, joten se hakeutui mielellään perusasentoon.

      Yleisneuvona voisi sanoa, että pitää vaan jaksaa odottaa ja odottaa. Lisänä tehtiin myös paljon erilaisia laatikkojuttuja, joissa sen piti tarjota erilaisia asioita. Sillä saa aktivoitua koiraa ajattelemaan itse, eikä vaan passiivisesti odottamaan ohjeita.

      Poista
    4. Kiitos taas! Pitää siis vain odotella kärsivällisesti, mikä ei oo ihan mun ykkösvahvuus... :) Mutta tän laatikkoharjoittelun myötä rupesin kyllä ihan uudella tavalla uskomaan juuri tuohon koiran omaan ehdotteluun, eli eiköhän Timppakin sitä liikkumista jossain vaiheessa tarjoa.

      Poista
    5. Mulle on moni kokenut harrastaja ja kouluttaja huomauttanut, että Pörri on liian passiivinen ollakseen hyvä tokokoira. Olenkin nyt yrittänyt kannustaa ja rohkaista sitä ajattelemaan ja ratkaisemaan itse asioita. Nämä kaikki laatikkotemppuilut on oivaa puhaa koiran oman ajattelun kehittämiseen. :)

      Poista