maanantai 30. kesäkuuta 2014

Pörri 8 kk

Pörri täytti lauantaina 8 kk. Koska oltiin lauantaina reissussa, kasvutiedot tulee nyt pari päivää myöhässä. Kuvia ottaessa Jannella ja Pörrillä hieman erimielisyyksiä, missä asennossa niiden korvien pitäisi olla. Pörrin mielestä paras asento olisi näin:


Koska asento ei ollut Jannen mieleen, Pörri kohensi korvien asentoa:


Totuus on, että Pörrin korvien asento vaihtelee mielentilan ja olosuhteiden mukaan. Ulkona Pörrin korvat on usein pystyssä. Sisällä ne on useimmiten alhaalla. Voisi sanoa, että 70 % ajasta Pörrin korvat on juuri oikeaoppisesti 1/3 taittuneet. 20 % ajasta on toinen pystyssä ja 10 % ajasta on molemmat pystyssä. Yleensä molemmat korvat nousee pystyyn vain, jos Pörri katsoo hieman ylöspäin.

Korkeutta Pörrillä on nyt piirun verran alle 43 cm ja painoa 13,9 kg. Kuukaudessa Pörrille on tullut korkeutta noin sentti ja painoa hieman vajaa kilo. Pörri alkaa olla sheltiksi siis melkoinen möhkäle. Pörriä on viikon sisällä jo pari kertaa luultu australianpaimenkoiraksi. En tiedä pitäisikö huolestua. Ehkä Pörri on kaveerannut viime aikoina liikaa australianpaimenkoirien kanssa ja alkaa jo muistuttaa uhkaavasti itsekin aussieta.

Pörri 8 kk.

Tässä vielä vertailun vuoksi Pörrin 7 kk kuva.

Pörri 7 kk.

Kuvista näkee, miten Pörri alkaa näyttää jo vähän sheltiltä turkkinsa puolesta. Valkea eturintamus on pörhistynyt paljon ja Pörri on myös kasvattanut mielenkiintoiset vatsakarvat, joita olen jonkinverran saksinut. Pörrille on myös kasvanut harmaat (?) peppukarvat, joihin jää välillä kivoja matkamuistoja metsälenkeiltä.

Pörri sai muuten viikonloppuna uuden nimen: sukkula. Kaverini mummo antoi sen Pörrille, kun Pörri luikahti ääntä nopeammin ovesta sisään. Sukkula-nimitys sopii mielestäni Pörrille oikein mainiosti, sillä sen verran näppärästi Pörri saa ujutettua itsensä tai pitkän puikulanokkansa joka paikkaan.

6 kommenttia:

  1. Veikkapuolelle terkkuja; Alkaa poju tulla miehenikään! T.Ykä

    VastaaPoista
  2. Pakko myöntää, että katoin itekkin Pörriä aussieksi kun nopeesti menin seisotuskuvan ohi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. :D Pikkupentuna Pörriä luultiin bordercollieksi, vähän vanhempana collieksi ja nyt siitä on tullut aussie. Kaikki mun suosikkirotuja, joten sikäli ei haittaa. :)

      Poista
  3. Lunalla on kanssa ihan harmaanruskeat peppukarvat, ihanaa kiharaa karvaa, joihin jää kanssa mm. sammal kivasti kiinni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin valokuvasta, että Pörrin isällä on myös tuollaiset tuuheat harmaat peppukarvat. Ilmeisesti trikeille tyypilliset. :)

      Poista