sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Agilitykuulumisia

Pörrin agilityn alkeiskurssi Tähtitekniikalla alkoi viime viikolla. Menimme mukaan vasta toiselle käytännön treenikerralle. Pörri ehti saada agilityn tutustumispäivänä jo hyvät perusteet, joten alun luento ja ensimmäinen käytännön treenikerta oli mahdollista jättää väliin.


Viime viikolla ohjelmassa oli putkeen, pussiin, renkaaseen ja puomiin tutustumista. Putki ja pussi olivat Pörrille jo tutustumispäivästä tuttuja ja herra sinkosikin niihin melkoista kyytiä kun sai luvan. Renkaan läpi menemistä harjoiteltiin moottoripyörän renkaalla, jota pidettiin maassa pystyssä. Näin saadaan koira opetettua kulkemaan juuri oikean reiän läpi, sillä virallisessa renkaassa on koiranmentäviä reikiä enemmän kuin yksi. Renkaan läpi kulkeminenkaan ei tuntunut Pörrille tuottavan sen suurempia hankaluuksia. Puomiin tutustuttiin asettamalla toinen nousuluiskista matalan pöydän päälle. Tämän harjoituksen tarkoitus oli opettaa koira hakeutumaan ja kulkemaan puomia pitkin ylöspäin. Myöskään tämä harjoitus ei tuntunut Pörrille tuottavan mitään ongelmia.


Pussista ja putkesta yritimme aluksi saada valokuvia, mutta totesimme Pörrin kameraa nopeammaksi. Päätimme vaihtaa valokuvat videoksi, jolle Pörri ei ollut liian nopea.  Lisäksi harjoittelimme hypyn hakemista, jossa mentiin hyppyesteen sivulle ja yritettiin saada koira hakemaan nami kulkemalla esteen läpi. Alla videomateriaalia viime viikon treeneistä.



Tämän viikon treeneissä alettiin harjoittelemaan kontakteja. Ohjaaja esitteli keinot opettaa kontaktin naksuttimella ja ilman naksutinta. Kokeilimme ensin opettaa kontaktia Pörrille ilam naksutinta, mutta tuntui että Pörrin lihapullanhimo ylitti keskittymiskyvyn (ainakin treeneissä), eikä kontaktit sujuneet toivotulla tavalla. Ajattelimme koittaa toimisiko naksutin paremmin. Se vaatii tosin enemmän toistoja ja pidempää pinnaa, mutta pitäisi olla loppupeleissä helpompi tapa. Kertasimme myös renkaan läpi menoa ja kahden peräkkäisen esteen suorittamista. Lopuksi kokeilimme vielä kolmen perättäisen hypyn suorittamista. Parilla ensimmäisellä kerralla Pörri ei osunut kaikkiin hyppyihin, mutta lopulta saatiin pari onnistunutta suoritusta.




2 kommenttia:

  1. Hih, ihana agilitypikkumies :) En tiedä miten teille on neuvottu, mutta me tehtiin tuota hypylle hakeutumista niin, että palkka heitettiin aina maahan ohjaajan taakse eikä annettu kädestä. Meille onkin paljon puhuttu siitä, ettei saisi palkata kädestä, jotta koira ei hakeutuisi kohti kättä vaan keskittyisi esteisiin enemmän. Meillä oli Novan kanssa meno myös aikamoista poukkoilua, mutta kun hypylle hakeutumista tehtiin paljon ja lisättiin koko ajan vaikeusastetta, jo kuukauden jälkeen se keskittyi enää vain esteisiin ja palkan Nova saa aina maasta (nami siis heitetään esteen jälkeen maahan ja itse jatketaan juoksemista).. Tsemppiä treeneihin, täälläkin on puraissut vähän isompi agilitykärpänen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Eipä itse tullut ajateltua asiaa tuolta kantilta, vaikka olinkin tietoinen ettei palkkausta saisi tehdä kädestä. Täytyypä melkein vaikka kysäistä ensi kerralla ohjaajalta, oliko kädestä palkkaukseen jokin erityinen syy. Ollaan sen verran aloittelijoita tuon agilityn suhteen vielä, ettei ihan kaikkea pysty ajattelemaan pidemmällä tähtäimellä :D Kiitos! :)

      Poista