Taas kotona

Blogissa on ollut viime aikoina pientä hiljaiseloa. Instagram-seuraajat tietävätkin jo, että olimme ruskaretkellä Pohjois-Suomessa. Ajoimme Jämin kautta Ouluun, Oulusta Saariselän kautta Utsjoelle ja Utsjoelta Nuorgamiin päiväreissu. Paluumatka tehtiin Kuusamon ja Kajaanin kautta. Reissusta on tulossa oma postaussarja, kun olen saanut kuvia käytyä tarkemmin läpi. Tässä yksi kuva maistiaisiksi Kaldoaivin erämaasta.

Pidettiin reissussa myös lähes täydellinen treenitauko. Jämillä treenasin hieman rally-tokoa Pörrin kanssa sillä aikaa, kun Janne juoksi puolimaratonin, mutta muuten pysyttiin visusti erossa treenikamppeista. Pörri ei treeniä kaivannut millään tavalla, enkä kyllä minäkään. Treenitauko tuli kaikille ihan tarpeeseen. Meidän päivät kuluivat autolla ajelusta ja tuntureissa kiipeilystä.

Sain reissulla myös yhden ilouutisen, sillä saimme talvikaudeksi paikan meidän seuran rally-tokon kisaavien koirien ryhmästä. Tehoryhmää vetää rally-tokon valmennusryhmä. Tehoryhmän vuoksi tullaan Pörrin kanssa todennäköisesti keskittymään tuleva talvi enemmän rally-tokoon ja toko jää sivummalle. Olen vähän pohtinut, että mitä jos Pörristä tulisi kokonaan rally-tokokoira.

Miten koiran hankinta vaikutti liikuntatottumuksiini?

Kohta on kulunut viisi vuotta siitä, kun aloin kerätä ylös kaikki liikuntani Endomondo-nimiseen nettipalveluun. Toki aineisto ei ole ihan täysin aukotonta, sillä aina välillä unohtuu merkitä joku lenkki ylös tai puhelimen akku on illalla jo niin tyhjä, etten enää saa dataa iltalenkistä. Seuraavassa tulee melko syväluotaavaa analyysia mun liikkumisesta. Sori kaikille ei-insinööreille!

Vuosi 2011 oli itselleni ennen kaikkea hiihtovuosi, sillä hiihdin talven aikana yhteensä 535 km. Ostin v. 2011 kesällä myös maastopyörän, joten maastopyöräilykilometrejä kertyi useita satoja. Yhteensä liikuttuja kilometrejä tuli 3086 km, joka on paras tulos seurantavuosien aikana. Vuonna 2012 liikuin hyvin samalla tapaa, mutta hiihtokausi jäi surkeaksi ja siten koko vuoden km-saldo hieman edellistä heikommaksi. Joulukuussa aloin kärsiä akillesjänneongelmista ja jouduin loppuvuoden viettämään levossa. Vuosi 2013 meni enemmän ja vähemmän pahojen akillesjänneongelmien kanssa painiessa. Talvella huhkin paljon salilla, mutta sitten ongelmaksi tulivat kyynärpäät, olkapäät ja polvi. Jouduin viettämään kesän ja syksyn enimmäkseen levossa. Tämän vuoden aikana söin tulehduskipulääkkeitä ja kortisonia enemmän kuin aiemmin elämässäni yhteensä.

Pörri muutti meille joulukuussa 2013. Pörrin ollessa pieni pystyin kävelemään ilman lääkkeitä noin kilometrin yhtäjaksoisesti. Pahin akuuttitulehdus oli akillesjänteissä ohi, mutta ultraäänitutkimus paljasti, että jänteet ovat pahasti turmeltuneet tulehduksista. Ne olivat hauraat ja niiden pinta oli rosoinen. Jänteet olivat myös normaalia paksummat. Kevään ja kesän aikana aloin kuntoutua ja kesällä pystyin kävelemään jo 4-5 km ilman särkylääkkeitä yhtäjaksoisesti. Kävelin vuoden aikana enemmän kuin ikinä elämässäni 762 km.

Vuodesta 2015 on tulossa selvästi liikunnallisempi vuosi kuin kahdesta edellisestä vuodesta. Tälle on kaksi selkeää syytä: akillesjänteeni ovat olleet tänä vuonna selvästi paremmat kuin vuosina 2013-2014 ja toinen selkeä syy on Pörri. Ilman Pörriä en todellakaan olisi kävellyt tänä vuonna jo 1063 kilometriä (eli keskimäärin 4,2 km joka päivä!).

Liikkumiseni v. 2011-2015 kilometreissä mitattuna.

Kun tarkastellaan kuljettujen kilometrien sijaan liikuntasuoritusten yhteiskestoa huomataan, että itseasiassa olen tänä vuonna liikkunut jo saman verran kuin vuonna 2012 yhteensä. Koska vuotta on jäljellä vielä useita kuukausia, tulen tänä vuonna liikkumaan todennäköisesti enemmän kuin huippuvuonna 2011.

Liikkumiseni v. 2011-2015 kestolla mitattuna.

Kalorinkulutus on kolmas mittari, jonka mukaan tietoja saa ulos Endomondon ilmaisversiossa. Laitoin sen myös tähän, sillä se korreloi parhaiten liikunnan rasittavuuden kanssa. Vaikka olen tänäkin vuonna liikkunut paljon, liikunta on ollut selvästi kevyempää kuin ennen sairastumistani. Ennen liikuntani koostui paljolti aika raskaista lajeista: hiihdosta, juoksusta, maastopyöräilystä ja salitreenistä. Nykyään harrastan (terveyssyistä) paljon vähemmän hikoiluttavaa ja hengästyttävää liikuntaa ja enemmän rauhallisia liikuntamuotoja.

Liikkumiseni v. 2011-2015 kalorin kulutuksen perusteella.

Mutta yhteenvetona, miten koiran hankinta on vaikuttanut liikuntatottumuksiini? Oheisen aineiston perusteella ei voi vetää täysin suoria johtopäätöksiä, sillä terveysongelmani vaikuttavat edelleen paljon arkipäiväiseen elämääni ja erityisesti liikkumiseeni. Yksi selvä vaikutus on kuitenkin lajikirjon supistuminen. Ennen liikuntani koostui todella monesta eri lajista: juoksu, hiihto, pyöräily, sauvakävely, tavallinen kävely, kuntosalitreeni, sulkapallo, uiminen ja pilates... Pörrin tulon jälkeen en ole harrastanut oikeastaan mitään sellaista liikuntaa, johon en voisi ottaa Pörriä mukaan. Pyöräilykilometrit ovat tulleet puhtaasti hyötyliikunnasta: työ- ja asiointimatkoista. Kävelylenkit ovat 100 % lenkillä käyntiä Pörrin kanssa. Näiden lisäksi ollaan Jannen kanssa joogattu säännöllisen epäsäännöllisesti kotona (tätä ei muuten näy graafeissa).

Toinen suuri näkyvä muutos on kävelyn lisääntyminen. En ole koskaan aiemmin ollut mikään kävelijäihminen, vaan yleensä olen aina juossut tai pyöräillyt. Mielestäni käveleminen on ollut tylsää. Pörrin myötä käveleminen on muuttunut yhdeksi lempiliikuntalajeistani. On kiva, kun enää ei tarvitse mennä ikinä yksin lenkille. Koiran myötä tulee liikuttua myös silloin, kun itseä ei huvittaisi (myöhäinen ilta, aikainen aamu, vesisade, pimeys, kovat pakkaset..) Veikkaan, että ilman Pörriä tämän vuoden liikuntasaldo jäisi paljon pienemmäksi.

Laumaviettiseminaari

Vietettiin Millin ja Priyan kanssa viime sunnuntai Juha Korrin pitämässä laumaviettiseminaarissa. Olin jo pitkään tahtonut päästä Juhan suosittuihin seminaareihin, joista olen lukenut monista blogeista. Varmaan osa lukijoistakin on ollut joskus Juhan viettiseminaarissa. Laumaviettiseminaari on samantyyppinen, mutta siinä keskitytään ainoastaan laumaviettiin. Seuraava teksti perustuu seminaarista tekemiini muistiinpanoihin ja tekstissä saattaa olla ymmärrys- tai asiavirheitä! En ole ihan jokaista asiaa avannut kovin tarkasti, joten kannattaa lukaista myös muita aiheeseen liittyviä tekstejä esim. Millin postaus samasta seminaarista.

Yleisesti ottaen viettejä on viisi: ruuan hankinta vietti, saalisvietti, laumavietti, sukupuolivietti ja puolustusvietti. Yleensä koiran koulutuksessa on käytössä kolme ensimmäistä viettiä. Lisäksi suojeluharrastajat hyödyntävät puolustusviettiä. Paimenvietin voidaan ajatella olevan yksi muoto saalisvietistä.

Miksi laumaviettiä kannattaa hyödyntää?

Jos koira joutuu valintatilanteeseen, koira valitsee aina laumavietin (tai puolustusvietin). Jos koiralle on opettanut luoksetulon namilla, luoksetulo ei ole yhtä vahva kuin laumavietillä opetettu. Jos saalisviettinen koira havaitsee juoksevan jäniksen, se joutuu valintatilanteeseen. Jos valittavana on nakki tai jänis, koira valitsee yleensä aina jäniksen, mutta jos koiralla on valittavana lauma tai jänis, laumavietti vie voiton.

Optimitilanteessa koiran suoritus perustuu laumaviettiin. Toisin sanoen koira tekee asioita päästäkseen laumanjohtajan suosioon. Nami tai lelu on koiralle kiva lisäbonus, mutta koira tekee suorituksen myös ilman lelua tai namia. Jos koiran suoritus perustuu namiin tai leluun, koira toimii kisoissa hyvin niin kauan, kun kisataan harvoin. Jos kisataan useammin, koira oppii, ettei kisatilanteissa tule namia tai lelua.

Jos koira tekee töitä namille tai lelulle, ääntelyn riski kasvaa. Hyvähermoinen koira yleensä kestää palkattomuutta kisatilanteissa, mutta jos koiran hermorakenne ei ole riittävä sen muihin ominaisuuksiin nähden, riski ääntelyyn ja levottomaan käytökseen kasvaa koiran turhautuessa. Kun suoritukset perustuvat laumaviettiin, huonompi hermoinenkin koira selviytyy yleensä äänettä kisatilanteista. Laumavietillä toimiva koira palkkaantuu jo kisasuorituksen aikana ohjaajan kehuista, eikä palkan odotus raasta koiran hermoja.

Jos koira ääntelee ja sitä käsketään olla hiljaa, koiran vire yleensä laskee hieman. Tällöin koiran viettitaso voi laskea juuri sen verran, että koiran hermot riittävät hallitsemaan tilanteen. Jos koira ei toistuvista kielloista huolimatta ole hiljaa, koiran hermot ei vain riitä. Jos ohjaaja tällaisessa tilanteessa suuttuu ja alkaa kiukutella, koira stressaantuu ja tilanne tulee koiralle entistä ikävämmäksi.

En ole pomo, en ole pomo..

Laumanjohtaja

Jotta laumavietti toimisi, tulee ohjaajan olla laumanjohtaja 24/7. Joillakin ihmisillä on luonnostaan niin vaikuttava olemus, että heistä tulee koiran silmissä laumanjohtajia ilman erityisempiä kikkoja. Suuri osa ihmisistä ei kuitenkaan ole luonnostaan tällaisia, vaan heidän pitää omalla käytöksellään ansaita laumanjohtajuus. Laumanjohtajuutta ei saa koskaan lähteä perustamaan henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan. Laumanjohtajan asema pitää perustua koiran haluun kunnioittaa laumanjohtajaa, ei väkivallan pelkoon. Koiran turva ja hyvä olo pitää aina olla ohjaajan luona KOIRAN MIELESTÄ.

Laumanjohtajuutta voi vahvistaa monilla arkisilla asioilla. Esimerkiksi koiralle voi opettaa, että sen pitää pyytää laumanjohtajalta lupa ottaa ruokansa tai kulkea ovesta ulos/sisään. Laumaviettiä voi vahvistaa jo ihan pienestä pitäen arkisissa tilanteissa, vaikka varsinaisia toko-/tottisliikkeitä opettaisi lelu- ja namipalkalla. Yleisesti ottaen ohjaajan laumanjohtajan asemaa vahvistaa se, että koira saa kaikki palkkiot aina ohjaajan kautta (ohjaajan luvalla).

Kun koiralle pienestä pitäen opetetaan asioita laumavietillä, koira oppii oppimaan täysin uudella tapaa. Laumavietillä opetettaessa koira oppii lukemaan ohjaajaa tarkemmin ja koira tietää, milloin menee hyvin ja milloin ei. Koira osaa parantaa suoritustaan saadakseen ohjaajan tyytyväiseksi.

Kuuntele koiraasi!

Koira tekee AINA sellaisia asioita, joista se kokee OMASTA MIELESTÄÄN saavansa menestystä. Koiran kokemus ei ole sama ihmisen kanssa. Ihminen voi kokea antavansa koiralle epäsuosiota, mutta oikeasti koira palkkaantuu. Esim. koira kärkkyy ohjaajalta huomiota haukkumalla, ohjaaja menee koiran luo ja kieltää koiraa haukkumasta -> koira koki onnistuvansa, kun sai ohjaajan luokseen, vaikkakin kiukkuisena -> koira jatkaa haukkumista. Ohjaaja voi myös kokea antavansa koiralle menestystä, kehumalla ja taputtamalla koiraa hyvän suorituksen jälkeen. Koira voi kokea koskettelun epämieluisaksi, eikä palkkaannu kehusta.

Kaikessa koiran koulutuksessa keinot tulisi valita sen mukaan, miten ne vaikuttavat koiran käytökseen. Ohjaaja joutuu etsimään kullekin koiralle sopivat oikeat keinot yrityksen ja erehdyksen kautta.

Laumaviettiharjoituksilla ei voi olettaa tuloksia tulevan nopeasti, vaan kyse on monien vuosien pitkäjänteisestä työstä. Vaatiminen on tärkeää, mutta koiralta ei saa koskaan vaatia ennen kuin se oikeasti osaa asian. Jos koiralta vaaditaan liikaa liian nopeasti, asiat voivat tulla koiralle epämieluisiksi.

Pääosa (95 %) harjoituksista pitää olla sellaisia, että koiralla on kivaa ja se saa onnistumisia. Vain 5 % vaaditaan ohjaajan puuttumista. Jotta koirasta saadaan varma suorittaja, koira vaatii paljon epäonnistumisia ja ohjaajan puuttumista niihin. Koska epäonnistumisia voi olla kuitenkin vain 5 % harjoituksista, oppiminen varmaksi suorittajaksi vie paljon aikaa.

Lihapullaa!

Kisasuoritus

Tottista/tokoa opetettaessa, koiralle opetetaan ko. liikkeiden olevan ihan superkivoja. Sen lisäksi, että liikkeet ovat kivoja, koiran pitää ne tehdä, vaikka ei aina huvittaisi. Pelkällä laumavietillä koulutettu koira ei todennäköisesti ole riittävän nopea, kiihkeä tai vietikäs. Tämän vuoksi koulutuksessa kannattaa käyttää myös nameja ja leluja, joilla koiralle haetaan vauhtia ja intoa. Paras tulos koulutuksessa yleensä saadaan, kun käytetään sekä laumaviettiä että nameja/leluja.

Jos koira laamailee kisasuorituksissa, koiralle pitää kasvattaa sitkeyttä. Sitkeyttä voidaan kasvattaa ylipitkien treenien avulla. Tällöin kisa tuntuukin vain normaalilta (tai jopa helpohkolta) treeniltä koiran mielestä.

Koiran odotusarvo palkalle pitää olla lähtökohtaisesti nolla. Koira siis tekee töitä asenteella, ei tästä palkkaa tule. Kun palkkaa tuleekin, koira kokee todellista onnistumista.

Kisajännitys

Jos koira reagoi negatiivisesti ohjaajan kisajännitykseen, ohjaajan kannattaa ensisijaisesti pyrkiä hillitsemään omaa jännitystään esimerkiksi mentaalivalmennuksella. Tämän lisäksi kannattaa luoda sellaisia harjoitustilanteita, joissa ohjaajaa jännittää. Jos jännität herkästi, älä missään tapauksessa vie kisoihin keskeneräistä koiraa, jotta et itse ota enää siitä ylimääräistä painetta. Pieni jännitys kuitenkin kuuluu asiaan. Jos ei koskaan yhtään jännitä kisoja, onko harrastamisessa enää mukana tunnetta?

Arkiluoksetulon kouluttaminen laumavietillä

Juha kertoi luennolla myös miten hän opettaa pennulle arkiluoksetulon. Juhan koirien tottisluoksetulossa käytetään avuksi nameja/leluja, mutta arkiluoksetulon hän opettaa puhtaasti laumavietillä. Aivan ensimmäiseksi hän opettaa pennulle, mitä luoksetulo tarkoittaa. Kun koiralla on käsitys, mitä luoksetulosana tarkoittaa, hän vaikeuttaa harjoitusta ja tekee sitä ulkona pitkässä liinassa. Kun koira näkee jotain kiinnostavaa, Juha kutsuu koiraa luokseen. Jos koira tulee, sitä kehutaan -> laumanjohtajan suosio. Jos se ei tule, koiralle kerrotaan, että nyt ei mennyt ihan niin kuin piti -> lauman epäsuosio. Aluksi pentua voi kehua jo siitä, että se alkaa tulla ohjaajaa kohti, mutta tästä ei saa tulla pysyvä tapa, vaan kliimaksi pitää olla ohjaajan luona. Muuten koira alkaa viihtyä liikaa matkalla, eikä sen päämääränä ole tulla mahdollisimman nopeasti ohjaajan luo. 

Kai sulla on lihapulla kädessä?!

Ajatuksia koulutuksesta

Milli ehti hyvin jo blogissaan avaamaan minunkin ajatuksia. Olen itse aika varovainen käyttämään laumanjohtaja termiä sen negatiivisen sävyn vuoksi. Kyllähän jokaisen omistajan periaatteessa pitää olla laumanjohtaja: johtaja, joka kertoo koiralle, mikä asia on oikein ja mikä ei ja opastaa oikeisiin käytösmalleihin. Tykkäsin siitä, että Juha painotti koko ajan sitä, että pitää olla reilu omalle koiralleen ja kuunnella koiraa. Laumanjohtajan pitää olla huomioonottava ja rakastava koiran tuki ja turva, ei pelkkä auktoriteetti.

Seminaarin loppupuolisko käytettiin kahdeksan esimerkkikoirakon suorituksiin. Iso osa esimerkkikoirakoista oli pk-harrastajia ja se näkyi selvästi harrastajien otteissa. Olen vissiin elänyt jossain positiivisen vahvistamisen kuplassa, sillä olin lievästi sanottuna järkyttynyt siitä, miten ko. ihmiset käsittelivät koiriaan. Ainakin näiden pk-harrastajien keskuudessa näytti olevan yleistä, ettei koiraa juuri osattu kehua, mutta kovakouraista hihnapakotetta tuli senkin edestä. Käytän itsekin Pörrille hihnapakotetta, sillä se toimii sille hyvin. Pidän itse kuitenkin oleellisena, että hihnapakotteen lisäksi mielellään hetkeä ennen sitä, koiralle selvästi sanallisesti kerrotaan, että nyt ei mennyt putkeen. Osa ohjaajista käytti hihnapakotetta hyvin epäjohdonmukaisesti ja epäreilusti koiraa kohtaan, eikä omaan silmääni ainakaan näyttänyt siltä, että koirat olisivat tajunneet, mistä pakote tuli. Erään koirakon kohdalla Juha myös puuttui epäreiluun käytökseen, mutta päällisin puolin mulle jäi esimerkkikoirakoista vähän huono maku. Tuntui, ettei sitä ole oikea harrastaja ollenkaan, jos ei jokaista ongelmaa ratkaise nykimällä hihnasta. Itse kuitenkin ajattelen, että Pörrille riittää usein epäsuosioksi vain se, että jätän sen huomiotta tai käyttäydyn sitä kohtaan korostetun ylimielisesti esimerkiksi tilanteissa, joissa se kärkkyy huomiota haukkumalla. Olen todennut, että Pörrille usein mikä tahansa huomio on positiivista.

Hieman jäi harmittamaan se, etten ole pennusta lähtien opettanut jotain asioita pelkästään laumavietillä. Toisaalta minulla ei ollut pentuna Pörriin sellaista auktoriteettia, että olisin voinut kouluttaa sitä pelkällä laumavietillä edes arkisissa asioissa. Koska oma auktoriteettini ei riittänyt tarvitsin tueksi joko pakotteet tai nakin. Valitsin (onneksi) nakin. Toki Pörrille on jotakin asioita opetettu puhtaasti pakotteiden avulla, kuten esim. hiljaa oman vuoron odottaminen agilityssä. Pörri on kuitenkin niin fiksu koira, että tykkään haastaa sitä usein älyllisesti. En aina kerro sille suoraan, etten tykkää sen käytöksestä, vaan jätän sen täysin vahvisteetta. Annan sen itse aktiivisesti etsiä keinoa päästä mun suosioon. Yksi tällainen esimerkki on odottaminen rally-tokossa, kun treenaamme kahden. Jätän Pörrin usein hihnasta kiinni johonkin tolppaan ja menen rakentamaan rataa. Sen sijaan, että karjuisin sille, että maahan, eiku maahan, ei, ei käy, maahan jne. Olenkin ottanut tavaksi sen, että haen Pörrin treenaamaan vasta siinä vaiheessa, kun se makaa maassa rauhallisena. Kun se on tajunnut homman juonen, se tarjoaa maassa makoilua todella nopeasti, eikä minun tarvitse sitä erikseen ohjeistaa.

Seminaarin jälkeen jäi sikäli ihan positiiviset fiilikset, että huomasin harjoittaneeni laumaviettiä jo paljon tahattomasti esim. sosiaalisen palkan muodossa. Tunnen kuitenkin, että Pörri on aika paljon palkkioissa kiinni ja meinaa välillä melkein syödä mut elävältä, jos palkkaa ei tule. Sain seminaarin kautta lisää rohkeutta ja työkaluja siihen, miten voin viedä palkattomuutta taas askeleen eteenpäin. Sain myös uusia ajatuksia siihen, miten voin pönkittää omaa asemaani Pörrin silmissä, sillä edelleen koen omassa auktoriteetissani puutteita.

Paljon ajatuksia

Paljon ajatuksia. Niitä on pyörinyt viime aikoina päässä. Ajatukset ovat liittyneet niin koiriin, niiden kouluttamiseen, kisaamiseen kuin myös omaan elämään ja erityisesti työelämään. Pahin vastoinkäyminen viime aikoina on ollut töissä ja se on laskenut mielentilan ihan pohjamutiin vähän joka elämän osa-alueella. Voitettiin meidän firmalle yksi suuri projekti, jossa olisin halunnut olla mukana. Johtoporras kuitenkin päätti, ettei minua valita projektiin mukaan, vaan minut kiinnitettiin toiseen projektiin, joka ei kiinnosta ja motivoi minua. Tiedättekö tunteen: haluat jotain asiaa oikein kovasti ja olet valmis panostamaan asian eteen kaikkesi. Sinulla on paljon motivaatiota, roppakaupalla ideoita ja loputon määrä intoa tehdä jotain asiaa. Haluat kehittyä ja näyttää kykysi. Sitten joku sanoo, että ei käy. Et saa tehdä sitä, vaan sinun pitää tehdä tätä. Vähän kuin, että olisit rakastunut johonkin koirarotuun. Rodulla on yksi ainoa potentiaalinen kasvattaja, mutta kasvattaja ei halua myydä pentua sinulle, vaan suosittelee muuta rotua. Onhan se toisenkin rotuinen koira ihan kiva, mutta ei sitä mitä halusit.

Tiedän, että pettymykset kuuluu elämään ja aina ei voi saada sitä, mitä haluaa, mutta tällaisten vastoinkäymisten jälkeen sitä joutuu aina hetken kasailemaan itseään sekä omia ajatuksia, odotuksia ja tunteita. Hankalinta on se pään sisäinen kamppailu, että löytää motivaation tehdä ja viedä eteenpäin sitä epäkiinnostavaa projektia. Samalla saa vierestä seurata, miten joku muu tekee haluamaasi asiaa.

Keväällä kohtasin samankaltaisen tilanteen koirarintamalla, kun sattumien kautta törmäsin yhteen pentuun. Pentu tuntui niin kaikinpuolin täydelliseltä minulle ja meille. Monien vaiheiden jälkeen pentu ei kuitenkaan muuttanut meille. Näin pentua aika paljon ja ehdin jo kiintyä siihen. Pennun näkeminen tuntui kuin joku kääntelisi veistä haavassa kuin oikein kunnolla muljutellen ja veivaten. Pentu tuntui toisaalta niin omalta ja meille tarkoiteltulta, mutta toisaalta tiesin, ettei se muuta meille koskaan. Pentu käy edelleen mielessä tasaisin väliajoin. Millainen siitä on tullut? Vieläkö se tunnistaisi minut? Olisiko se sittenkään ollut se elämäni koira, vaikka siltä joskus tuntui?

Olen viime kuukausien aikana kuluttanut aika paljon aikaa ja energiaa seuraavan koiran hankinnan suunnitteluun. Hyvän kasvattajan ja pentueen etsiminen tuntuu kuin neulalta heinäsuovasta. Kesän aikana on hieman asioita nytkähtänyt eteenpäin. Toisia ovia on sulkeutunut ja toisia avautunut. Välillä on iskenyt hieman masis, sillä kaikki (hyvät ja lupaavat) pennut tuntuvat olevan tällä hetkellä todella kysyttyjä. Olisi paljon helpompaa lähestyä kasvattajia, jos Pörrin kanssa olisi enemmän harrastusmeriittejä. Tämän vuoksi olisi hyvä odottaa jonkin aikaa, että omat taidot kehittyy ja saadaan lisää harrastus- ja kisakokemusta. Toisaalta en haluaisi pitkittää tilannetta, jossa Pörri joutuu treenaamaan enemmän kuin se haluaisi vain sen vuoksi, että kaksi ihmistä haluaa harrastaa tavoitteellisesti yhden koiran kanssa. Pörrille sopisi paljon paremmin verkkaisempi treenitahti, mikä väistämättä tarkoittaa sitä, että me tarvittaisiin toinen koira jakamaan meidän harrastusintoa.

Samalla sitä on alkanut miettiä, että milloin koiraharrastuksista tuli näin tuloshakuisia. Tuntuu, että jo nuoren koiran pitäisi olla saavuttanut sitä ja tätä, että olisi hyvä harrastaja. Miksi ei vain voi treenailla rauhassa ja mennä kisoihin vasta sitten, kun koira on oikeasti valmis? Miksi ei antaisi koiran kasvaa ja kehittyä rauhassa? Pörristä näkee vielä, että se on nuori koira. Jotenkin tuntuu täysin utopistiselta ajatella, että jotkut kisaavat tokon erikoisvoittajaluokassa Pörrin ikäisen koiran kanssa. Minne kaikilla on niin kiire? Itse arvostan huolella tehtyä perustyötä ja sen kantamaa hedelmää enkä niinkään nuorena suoritettua tittelirivistöä.

Mun ja Pörrin yhteistyö on parantunut todella paljon viime aikoina ja ollaan saatu treeneissä siitä hyvää palautetta. Tuntuu kuin jotkut asiat olisivat loksahdelleet paikoilleen ja oltaisiin alettu ymmärtää toisiamme (ainakin jollakin tasolla). Verkkaisempi treenitahti ja kivemmat lelut ovat auttaneet Pörriä paljon paremman motivaation saavuttamisessa. Ollaan yhtäkkiä saatu seuraamiseen rutkasti lisää kestoa ja moneen liikkeeseen kivasti lisää asennetta. Huomenna meillä jatkuu toko Riitan valkkuryhmässä Koirakoutsilla. Riittaa ja Riitan treenejä on ollut 3 kk tauon aikana ikävä. Odotan innolla, mitä meidän pään menoksi on kesän aikana keksitty.