Pörrin ekat rally-tokokisat

Viisi viikkoa sitten tein jotain hullua: ilmoitin mut ja Pörrin elämämme ensimmäisiin virallisiin kilpailuihin. Ensi kosketus rally-tokoon saatiin alkuvuodesta ja huhtikuussa meidät valittiin seuran potentiaalisten koirakkojen tehoryhmään, jota koulutti rally-tokon valmennusryhmä. Tehoryhmässä ja rally-tokoleirillä ovat monet potkineet meitä kisaamaan, sillä rally-tokon alokasluokka on hyvin matalan kynnyksen kisa, jossa tokotaustainen koira pärjää hyvin melko vähäiselläkin treenimäärällä.

Kisailmoittautumisen jälkeen alkoi kaikki hajota. Vasta kisailmon jälkeen tajusin, että koira osaa liikkeet teknisesti, mutta entä se kokonainen ratasuoritus ilman palkkaa?! Eipä onnistunut. Aloin kuumeisesti treenata palkattomuutta. Treenattiin Pörrin kanssa todella paljon, mikä alkoi selvästi näkyä motivaatiossa. Seuraaminen alkoi hajota ihan käsiin. Eteentulo hajosi. Ratasuoritukset hajosi. Vihasin itseäni, kun ilmoitin Pörrin kisoihin. Heikoilla hetkillä kirjoittelin kisajärjestäjälle sähköpostia, että perumme osallistumisemme, mutta onneksi en lähettänyt sitä. Heinäkuussa Pörrille iski yhtäkkiä teinikausi ja kaikki kävi päälle naapurin koirasta aidan tolppaan ja kaikelle piti puhista ja pöhistä. Unissa kävin läpi kauhuskenaarioita siitä, että miten Pörri päättää yhtäkkiä kesken radan lakata tekemästä mitään ja ilmoitan tuomarille, että me keskeytämme ratamme tai miten Pörri yhtäkkiä alkaa ärripurrata jollekin toiselle koiralle ja Pörristä lähetetään Kennelliittoon tieto, että aggressiivinen muita koiria kohtaan ja meidän suljetaan kilpailuista.

Vielä 2-3 viikkoa ennen kisoja meinasin oksentaa, jos näinkin jossain rally-tokokylttejä. Päätin iloisilla ja reippailla liikkeillä alkaa kohottaa Pörrin motivaatiota ja treenattiin seuraamista niin paljon, että hierojakin oli kiukkuinen (Pörrillä hieman niskat jumissa...). Samalla aloin opettaa Pörrille etäpalkkaa ja tehtiin paljon häiriötreeniä. Pörri omaksui idean etäpalkasta todella nopeasti ja oppi työskentelemään hyvin etäpalkalla. Seuraaminen alkoi pikkuhiljaa parantua.

1,5 viikkoa ennen kisoja seuramme valmennusryhmä järjesti epikset tehoryhmäläisille. Meidän ensi esiintyminen epiksissä oli varsinainen farssi. Pörri ei ollut yhtään kuulolla ja olisi vain halunnut pissaamaan puskaan. Lisäksi Pörriä ahdisti, kun iso uroskoira oli meidän treenirepun vieressä (repussa oli etäpalkka). Jätettiin suoritus kesken ja vein Pörrin autoon. Sain hyviä neuvoja valmennusryhmäläisiltä ja päätettiin kokeilla rataa uudelleen. Ei se toinenkaan rata ihan putkeen mennyt, mutta siitä jäi hyvä mieli. Vihdoin tiesin, mitä mun pitää tehdä, jos Pörri alkaa jähmiä kesken radan. Meidän tuomarin kommentti oli paras ohje pitkään aikaan: "Vie sinä koiraa, ei toisinpäin!"

Kisaviikolla käytiin tiistaina tekemässä kokonainen rata meidän tulevalla kisakentällä. Tuo rata meni hyvin. Vihdoin ensimmäistä kertaa tuli tunne, että me selvitään kokonaisesta radasta ilman palkkaa. Ilokseni huomasin myös, että Pörri ei ole enää yhtälailla kiinni etäpalkassa vaan työskentelee kuin sitä ei olisikaan, vaikka takaraivossa tietää sen olevan repussa. Kisaviikon torstaina meillä oli kisakentällä tehoryhmän treenit, joissa teemana oli häiriöharjoittelu ja häiriöitä riitti, sillä samalla kentällä oli tokon näyttökoe samaan aikaan. Pörri ei puhissut yhdellekään koiralle, vaan teki hommia ihan tolkuttoman hyvin. Palkkasin Pörriä paljon kesken radan ja huomasin, että se oli tosi iloinen. Saatiin vuolaita kehuja kouluttajalta ja itseluottamus kasvoi. Tuli tunne, että me selvitään lauantain kisoista. Perjantain pidettiin pitkästä aikaa vapaapäivä ja oltiin vaan.

Kisoja edeltävän yön nukuin hyvin ja levollisin mielin. Aamulla oli vähän vatsa kipeä ja hieman jännitti. Syötiin aamupalaa ja ajeltiin kentälle. Pörri oli aamulla ärsyttävällä päällä ja puhisi kaikelle. En pystynyt menemään sen kanssa ilmoittautumaan. Päätin mennä sen sijaan sen kanssa lenkille. Lenkillä palkkailin sitä kontaktista ja tehtiin erilaisia kontaktiharjoituksia. Pikku hiljaa puhinavaihe meni ohi ja tultiin uudelleen kentälle. Käytiin ilmoittautumassa. Kävin katsomassa kisaradan kyltit ja sen jälkeen treenailtiin pienesti sivulla. Leikitin Pörriä ja hulluteltiin niin, että ihmiset vahtasi. Pörri tarjosi auliisti kontaktia, mutta vein sen puun juurelle istumaan ja katselemaan kentän tapahtumia. Seurailtiin kentän tapahtumia ja juuri ennen rataantutustumista vein sen autoon. Rataan tutustumisen jälkeen hain Pörrin autosta ja treenailin sen kanssa vielä vähän. Oltiin vuorossa neljäsinä, joten siitä mentiin kehän laidalle odottelemaan. Palkkailin Pörriä kontaktista, jota se tarjosi. Se ei välittänyt muista koirista tai ihmisistä vaan oli vain mun kanssa. Ratasuoritus näkyy videolta.

Tehtiin pari aika kallista virhettä, jotka laskivat yhteispistemäärän 77 pisteeseen. Alhainen pistemäärä jäi vähän harmittamaan, sillä pistemäärä ei ollenkaan kuvasta sitä, miten hyvin Pörri teki töitä. Se keskittyi epäpörrimäisen hyvin, se seurasi hyvin ja sen asenne ja mielentila olivat kivat. Kuten videolta näkyy, Pörri tykkäsi tehdä mun kanssa hommia ja se oli kisoissa ilonen, vaikka se ei saanut palkkaa kesken radan. Radan jälkeen leijuin ihan omissa euforioissani. Olin niin onnellinen, että melkein tuli tippa linssiin. Ne kaikki vaikeudet ja vastoinkäymiset, joita meillä on ollut ja sitten tuo koira tekee noin hienon suorituksen kisoissa. Pörri ei keskittymiskyvyttömyytensä takia ole todellakaan mikään helppo harrastuskoira, mutta nyt se päätti skarpata. Suorituksen jälkeen valmennusryhmäläiset tulivat kehumaan, että hyvin meni. Meinasin haljeta ylpeydestä.

Parasta kisoissa oli ehkä se, että musta tuntui, että Pörri ei missään vaiheessa tajunnut, että me oltiin kisoissa. Tehtiin samat ruutinit kuin treeneissä ja kenttäkin oli sama. Kokeen koehenkilöt ja tuomari olivat minulle ja Pörrille entuudestaan tuttuja ja kisakumppanit treenikavereita. Pidettiin palkkareppua saman puun alla kuin missä se on meillä aina treeneissäkin. Epäilen, että Pörrin mielestä kisat olivat vain helpot treenit, sillä rata oli aika lyhyt (12 kylttiä) ja aksaajat loistivat poissaolollaan. Itsekään en osannut kisoissa jännittää ollenkaan, sillä kaikki oli jotenkin niin tuttua ja turvallista. Tämä oli hyvä ensimmäinen kisakokemus meille molemmille.

Kisojen jälkeen oli niin hyvä fiilis, että vaivihkaa katselin jo seuraavia kisoja kisakalenterista. Seuraavan kerran kisataan todennäköisesti vuoden vaihteen tienoilla. Sitä ennen pitää edelleen jatkaa treenejä meidän vakioaiheilla: motivaation kasvattaminen, häiriöharjoittelu ja keskittymisen opettelu. Itse haluan oppia rytmittämään rataa vielä paremmin ja ojata Pörriä vielä selkeämmin. Jos Pörri ei olisi uponnut omiin ajatuksiinsa ja jäänyt kiinni häiriöihin, oltaisiin tältäkin radalta saatu 98 pistettä. Häiriökestävyyteen tulee siis edelleen satsata paljon paukkuja. Sen verran näiden kisojen myötä innostuin rally-tokosta lisää, että päätin sittenkin hakea jatkopaikkaa rally-tokon tehoryhmästä talveksi, vaikka treenikavereille ehdin muuta tiedottaa.

Tänään Pörrillä oli kiva päivä. Lastattiin auto täyteen nättejä tyttöjä ja ajeltiin Iskelään höntsäaksailemaan Millin & Priyan ja Emmin & Mistin kanssa. Emmi pyöritteli Pörrin kanssa vähän takaakiertoja ja muita ohjauskuvioita. Itse tein Pörrin kanssa nopsaan keppejä ja rengasta. Treenien lopuksi koirat saivat juoksennella ja painia sydämiensä kyllyydestä. Pörrillä oli tosi hauskaa ja se oli niin onnellinen.