lauantai 30. heinäkuuta 2016

Pukalan virkistysmetsä

Meidän Lapin vaellus alkaa lähestymään ja päätettiin kesäloman kunniaksi lähteä poikien kanssa minivaellukselle Pukalan virkistysmetsään testaamaan varusteita. Lauhavuoren jälkeen Pukalan maastot oli hieman pieni pettymys. Maasto oli osittain todella vaikeakulkuista rinkan kanssa ja onnistuttiin heti alkumatkasta hakkuuaukealla jopa eksymään polulta, koska mitään selkeää polkua ei näkynyt. Kauneimmat maisemat oli Pukala-järven ympäristössä ja sinne myös majoituttiin teltan kanssa iltahämärässä.

Reiteillä sai kulkea aika ylhäisessä yksinäisyydessä, sillä ei tavattu yhtäkään vastaantulijaa. Ihanaa luonnon rauhaa häiritsi vain sitkeä hyttysarmeija, joka oli koko ajan kimpussa karkotteista huolimatta. Käveltiin yhteensä kahtena päivänä rinkkojen kanssa noin 20 kilometriä. Maastoon ja ilmastoon nähden meillä oli liian vähän ruokaa ja juotavaa mukana. Onneksi maastosta löytyi runsaasti mahan täytettä ja syötiinkin niin mustikoita, suomuuraimia, vadelmia kuin ahomansikoitakin reitin varrelta.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti