lauantai 20. helmikuuta 2016

Muistiinpanoja valmennusrenkaan treeneistä

Tokon valmennusrengas treenaili pari viikkoa sitten meidän kotihallilla ja pakkohan treenejä oli mennä seuraamaan kuunteluoppilaana. Treeneissä ei ollut ulkopuolista kouluttajaa, vaan valmennusrenkaaseen kuuluvat koirakot treenasivat keskenään. Paikalla oli kymmenkunta koirakkoa, jotka jakaantuivat kahteen ryhmään. Kummastakin ryhmästä treenasi yksi jäsen kerrallaan (eli kaksi koirakkoa kerralla kentällä) ja muut auttoivat treenaavaa ryhmäläistään esimerkiksi liikkuroimalla, tekemällä häiriöitä ja antamalla palautetta ja kehitysideoita. Kuunteluoppilaat seurasivat treenejä kentänlaidalla, joten treenaajien keskinäisiä keskusteluja ei kuullut, elleivät ihmiset olleet sattumalta tarpeeksi lähellä kuunteluoppilaita. Alla olevat huomiot ovat siis pääosin minun omiani.


Seuraaminen
-Yllätyksellisyys
     -> esim. liike seis ja ohjaaja kääntyy 90 astetta

Kaukot
- Yllätyksellisyys
    -> sekaan esim. peruuttamista, kurrea ja pyörähdyksiä
- Häiriöitä
- Istu-maahan-istu -vaihdot usein nopeita, muut vaihdot hitaampia
- Osa koirista varsinkin seisomisessa jännittyneen oloisia

Eteenlähetys
- Eteenlähetys kaikille vaikea
- Koiralle pitää saada törkeä motivaatio juosta poispäin ohjaajasta
- Monta erilaista tapaa:
    * Lelu
        - Lelut aina seinän vieressä
        - Lelu mielellään niin kaukana, ettei koira nää sitä lähtiessään
    * Nenäkosketus seinään
        - Miten toimii ulkona? Toimii, jos koira on hoksannu idean ennen ulkokautta
    * Alusta
        - Joillekin alusta ei ole toiminut, vaihtanut leluun tai toisinpäin
        - Osalla namialusta
    * Lähetys tyhjään
        - Kun koira lähtee, pallo lentää
        - Sopii vain tyhmille koirille. Fiksu kääntyy katsomaan joko pallo lentää
- Käskysanoista yleisin eteen
- Kotona toimii, muualla ei -> vaatii paljon treeniä eri paikoissa


Kierto-hyppy-nouto
- Kierrot yllättävän löysiä
- Löysyys ilmeisesti monelle ongelma, koska monilla kierrossa apuna esim. verkkoja ja siivekkeitä
- Yhdellä apuna kosketusalusta, joka 2 m päässä tötterön etupuolella
    -> koiran pitää koskea alustaan ennen ja jälkeen kierron
    -> koske -> kierrä -> koske
- Kierrossa saa vahvistettua takaisintuloa siten, että vie koiran lähelle tötteröä ja käskee kiertää

Tunnari
- Jos koiralle tekee paljon opetusvaiheessa epämääräisiä kasoja tunnareista, koira ei opi haistelemaan järjestyksessä
- Appari voi auttaa koiraa ja näyttää koiralle, mistä kannattaa aloittaa haistelu
- Myös ohjaaja voi näyttää, mutta riskinä, että koira alkaa kokeessa kysellä ohjaajalta apua

Ohjattu nouto
- Kapulan palautuksessa paljon apuna käsitargettia
    -> kun koira tulee sivulle, käsitarget ennen kapulan luovutusta
- Osalla koirat sai katsoa kapuloiden viennit ja osalla ei
- Jos koira ei vielä osaa merkkiä tai sitä ei halua opettaa esim. ennen avoluokkaa, koiran voi seurauttaa merkille tai tehdä luoksetulon siten, että koira jää merkille ja tästä nouto

Paikallaolot
- Jotkut ohjaajat kehuivat koiria piilosta käsin
- Moni kävi välipalkkaamassa koiraa

Muuta
- Yllättävän paljon vinoja perusasentoja, joita ei korjattu
- Ohjaajat olivat koirille parasta maailmassa (motivaatio kunnossa)
- Tosi moni koira tuli eteen ja siitä sivulle (ei takakautta)
- Jes = naksu, lelu = lelu
- Moni kehui koiraa kesken liikkeen "hieno hyvin"
- Aika vähän palkattiin taisteluleikeillä. Enemmän niin, että koira haki lelun ja riehui sen kanssa yksin
- Tosi moni palkkasi tennispallolla
- Jos koira tekee väärin, heti keskeytys ja ohjaaja auttaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti