tiistai 26. tammikuuta 2016

Lokakuun agilityt

Lokakuun treenit aloitettiin jarrutusharjoituksilla. Ensimmäinen veto meni pitkäksi ja toinen jäi vajaaksi. Jotta käännöksestä saa mahdollisimman nopean, ohjauksen ajoituksen täytyy osua kohdalleen, kuten videoltakin voi hyvin todeta. Jarrutusten jälkeen saatiin Pörrin kanssa tehtyä oikein mallikkaat takaaleikkaukset :) Kepit meni taas niinkuin ne meni. Ei kauheasti jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Niin, ja päätti Pörri tehdä taas, tapansa mukaan, hieman omatoimistakin treenausta..


Toisten treenien alkuun Pörri päätti laittaa mutkat suoriksi! Lopputuloksen näette videolta. Onneksi selvittiin säikähdyksellä. Alun toilailujen jälkeen saatiin kuitenkin tehtyä ihan hyvää ratapätkää. Näissä treeneissä huomasi taas pitkästä aikaa, miten hyödyllistä tämä treenien videoiminen ohjaustekniikan hiomisen kannalta on. Kouluttaja näytti aluksi, millaiset ohjauskuviot muurille ja kahdelle sen jälkeisille hypylle tulisi tehdä. Luulin tietäväni mitä tehdä, mutta eihän se nyt näin videolta katsottuna ollut sinnepäinkään! Toisaalta vähän jäi ihmetyttämään, miksei kouluttaja (tai Marja) kiinnittänyt asiaan sen koommin huomiota (tai en ainakaan muista näin), vaikka ohjaaminen näytti enemmän rivitanssilta kuin agilitylta. Menin lopulta itsekin niin sekaisin, että melkein kompastuin jo omiin jalkoihini! Noh saivatpahan muut ainakin jotain naurunaihetta, kun katselivat minun tyylikkäitä ohjauskuvioita!


Lokakuun viimeisissä treeneissä harjoiteltiin sylkkäreitä ja takaakiertoja. Takaakierrot onnistuivat Pörriltä tällä kertaa varsin mallikkaasti. Myös sylkkärit onnistuivat kohtuullisesti. Videolla nähtävästä A-esteestä näkee hyvin, miten Pörrin kontakti kyseisellä esteellä saataisiin varmasti paremmaksi etäpalkan tai kosketusalustan kanssa. Ainakin videon perusteella Pörrillä on mahdollista jarruttaa esteen alastulossa niin paljon, että 2on2off-kontakti on mahdollista tehdä. Tuntuu, että ilman etäpalkkaa Pörri ei malta jarruttaa kontaktille. Täytynee alkaa tehotreenaamaan Pörrin kanssa noita kontakteja taas täällä kotosallakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti