tiistai 3. huhtikuuta 2018

Videoita Tacosta

Talvinen sää jatkuu edelleen. Ollaan kyllä otettu tästä talvesta kaikki irti ja hiihdetty useampi kerta viikossa tunnin lenkki. Olisipa täällä etelässä joka vuosi tämmöinen talvi <3


Olen tehnyt nyt molempien koirien kanssa paljon Noseworkkia ihan vain nenänkäytön vahvistamiseksi. Tacolle en ole vielä esitellyt tunnaria ollenkaan, vaan ajattelin aloittaa tuolla Noseworkilla. Taco on kehittynyt nenänkäytössä ihan huimaa vauhtia ja on jo yhtä pätevä kuin Pörri. Tykkään tosi paljon Tacon tavasta työskennellä. Tuntuu, että Tacolla on tosi iso motivaatio hajun löytymiseen ja se jaksaa työskennellä pitkiäkin aikoja tarkasti ja huolellisesti löytääkseen hajun, kun taas Pörri alkaa nopeasti kysellä minulta apuja, jos hajua ei löydy. Tacon kanssa pitäisi päästä jonnekin kurssille, että saataisiin lisää oppia ja sitten jonain päivänä sen voisi viedä hajukokeeseen.

Tokoa ollaan myös tehty edelleen tavoitteellisesti Tacon kanssa. En ole hoppuillut sen kanssa, eikä sillä ole vieläkään yhtäkään valmista liikettä, mutta moni liike alkaa olla palaa tai paria vaille valmiita. Monessakin asiassa se on osoittanut sellaista työskentelyä, mistä tykkään ihan tosi paljon ja edelleen uskon, että siitä tulee hieno tokokoira.

Tässä videolla on vähän Tacon kaukojen tilannetta. Olen alokasluokkaa varten opettanut sille kaukoja takapää paikallaan, mutta ajattelin alokasluokan jälkeen vaihtaa sille etupääkaukot, joten vien rinnalla eteenpäin tätä etupääprojektia. Tässä vaikeimpia vaihtoja Tacolle ovat maahanmenot, sillä sen luonnollinen tekniikka mennä maahan on napa paikallaan. Se myös usein vetää etutassut tosi pitkälle eteen. Sillä on nyt ollut kriteerinä vain pitää etutassut tuossa laudalla ja kuten videolta huomaa, sen tassut liikkuu aika paljon. Kun saan sen tarjoamaan kaikkia vaihtoja ok tekniikalla, alan enemmän rummuttaa tuota etutassujen paikallaan pysyvyyttä. Nyt erityisesti takapään liike vaatii siltä vielä niin paljon ponnisteluita, että olisi vähän epäreilua vaatia täyttä liikkumattomuutta etutassuille.



Tässä video myös Tacon agilitysta. Taco on kehittynyt paljon hyppyjen kanssa, mutta edelleen se välillä hyppää hassusti ja tässäkin tiputtaa viimeisen riman. Meidän seurassa on onneksi ilmeisesti tulossa hyppytekniikkakurssi, joten pitää mennä sinne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti