tiistai 21. maaliskuuta 2017

Voltti 1 v video

Sain eilen 5 viikon tauon jälkeen Voltin takaisin meidän omatoimiryhmään, kun Voltin agilitykurssi Jannen kanssa loppui. Ilman ryhmää treenaaminen on ollut viime aikoina vähän rikkonaista, sillä hallilla on ollut paljon kisoja ja sinnekään ei ole oikein aina päässyt. Päätin pitkän tauon jälkeen ottaa videolle kaikkia meidän tekemisiä, jotta osaan taas suunnitella treenejä eteenpäin ja hahmottaa, että mihin pitää jatkossa kiinnittää huomiota.

Riitan ryhmässä puhuttiin viime viikolla siitä, että mistä Voltti oikeastaan palkkaantuu ja mikä sille on paras palkka. Voltti repii kivasti lelua, mutta silti se itse asiassa palkkaantuu paremmin siitä, että se saa jahdata ja saalistaa. Pallon viskominen kuulemma toimii selvästi paremmin palkkana kuin taisteluleikki, joten eilen sitten urakalla heiteltiin palloa.

Noin muuten videolta huomaa monia juttuja, joita pitää vielä työstää. Esimerkiksi Voltti siirtää tassuja jokaisessa jätössä. Oma asento seuraamisessa on ihan jotain muuta kuin haluaisin sen olevan. Muutenkin itseltäni tulee monessa kohdassa jotain tiedostamattomia maneereja. Palkkaaminen on välillä vähän epämääräistä. Pitäisi muistaa olla selkeämpi monessakin kohdassa. Noin muuten olen tyytyväinen Volttiin ja erityisesti Voltin työskentelyasenteeseen. Oli ihana huomata videolta, miten Voltin häntä heiluu vinhasti, kun se tulee hypystä perusasentoon.


Katselin vastaavaa videota Pörristä ja totesin, että ohjaaja on kyllä kehittynyt 2,5 vuoden aikana melko reipaasti! Koirakin on ihan eri osaamistasolla saman ikäisenä. Kiva ottaa itselle aina välillä muistoksi näitä videoita ja huomata, että jotain kehitystä tapahtuu aina, vaikka itsestä ei siltä tuntuisikaan.

6 kommenttia:

  1. Oi että Voltin seurausta on kiva kattella <3 Hieno pikkumiäs! Ja hirrrrmuisesti kehittynyt viime näkemästä!

    VastaaPoista
  2. Voltin seuraaminen on tosi kivan näköistä.:) Rakensitko sen pelkästää tarjoamisen kautta? Muistaisin, että sulla oli jotain pentuvideoita missä palkkasit, kun Voltti hakeutui seuraamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Voltin seuraaminen on rakennettu pelkästään tarjoamisen kautta ja itse asiassa videollakin seuraaminen perustuu täysin tarjoamiseen. Apuna olen käyttänyt myös luopumista. Voltti lähtee vielä hieman tahmeasti liikkeelle perusasennosta, joten tällä hetkellä meillä on menossa vaihe, jossa vahvistan perusasentoa ja koitan linkittää perusasennon osaksi seuraamista. Tärkeää tarjoamisen kautta koulutettaessa on palkan suunta.

      Poista
  3. Oi että toi seuraaminen on hieno! Tuun kysyyn sulta puolen vuoden päästä, kun on oma lehmä ojassa, että miten se rakennettiin noin hienoksi. Jotenkin videolla näkyy just se oikea mielentila, ei yli-yrittämistä eikä painetta van just se oikee! Terkuin Heidi S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Voltin mielentila seuraamisessa on kyllä kieltämättä tosi kiva omastakin mielestäni. :)

      Poista
  4. Onnea Voltti! Tosi hieno miehen alku! <3 Seuraus on upeata! Hienosti keskittyy vaikka toinenkin koira, samaan tunnetilaan mekin pyrittiin ja treenit oli tosi samankaltaisia. Ruudussa kiva vauhti, alustaa miettisin haluatko että oppii paikan niin että menee vähän yli nauhan, siinä on kahta tyyppiä tai sitten vaihdellaan. :) Merkin kierrossa vaihtelee palkan tulo hetkeä, nimim ekaa kertaa kun jätin palkkaamatta peruskohdan Gava jäi sinne hölmistyneenä "mihis sitten". :D

    VastaaPoista