keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

12 kysymyksen haaste

Saatiin Milliltä ja Priyalta haaste, jossa piti vastata 11 koiramaiseen kysymykseen (joita tosin olikin 12). Tässä vastaukset:


1. Tämä on lempikysymykseni jonka kysyn kaikilta koiraihmisiltä jonka saan juttelemaan kanssani tarpeeksi kauan: mikä on tarina koirasi nimen/koiriesi nimien takana? Tarkoittaako se jotain?
- Siinä vaiheessa, kun oltiin maksettu Pörristä varausmaksu, aloitettiin nimen pohdinta. Selattiin jotain yleisimpiä koirien nimiä sängyssä iltamyöhään, mutta tuntui, ettei mikään oikein tuntunut sopivalle. Yhtäkkiä sanoin Jannelle, että miten olisi Pörri. Janne kysyi: "ai Pörrö". Sitten pohdittiin, että kumpi se olisi Pörri vai Pörrö ja päädyttiin Pörriin. Pieni ja pörröinen. Sellainen Pörri oli vauvana.

2. Millä nimellä lepertelet koiraasi?
- Pörpör, Pörriäinen, mamman kulta, kultarakaspieni<3

4. Millä nimellä kiroat koiraasi?
- Kakara taitaa olla vakionimitys.


3. Jos koirasi oppisi yhtäkkiä puhumaan, mikä olisi sen ensimmäinen sana?
- Onpas kinkkinen kysymys. Tosi vaikea keksiä ensimmäistä sanaa, mutta ensimmäinen lause voisi olla: "Joko mennään lenkille?"

4. Jos voisit kertoa koirallesi yhden asian suomeksi niin että se ymmärtäisi sen, mikä se olisi?
- Koska rakkaudenosoitukset voi kertoa ilman sanoja, sanoisin, että "mä en tykkää, että sä haukut aina."

5. Jos koirasi voisi kertoa sinulle yhden asian suomeksi, minkä luulet sen olevan?
- Mä en aina jaksais mennä sinne tokotreeneihin.


6. Jos koirasi olisi ihminen, millainen hän olisi?
- Mä oon itseasiassa pohtinu tätä usein. Pörri voisi olla joku taiteilija tai keksijä, joka kuohuttaisi aikansa ihmisiä. Hieman oman tiensä kulkija, josta voisi kehittyä jotain suurta, kunhan löytäisi oman juttunsa. Pientä auktoriteettikammoa ja kapinallisuutta voisi olla ilmassa. Vahva itsetunto ja luotto omaan tekemiseen ja menestymiseen, vaikka kaikki muut arvostelisi. Sydämeltään ystävällinen kaikkien kaveri, mutta välillä ottaisi omaa aikaa eikä vastaisi ystävienkään puheluihin.

7. Jos koirasi osallistuisi kykyjenetsintä-kilpailuun, mikä olisi hänen esityksensä? (saa valita kaikesta maan ja taivaan väliltä)
- Haukkuminen keppi suussa!

8. Kaikki koirat ovat yksilöitä. Millä tavalla koirasi on perinteinen rotunsa edustaja ja millä lailla se poikkeaa massasta? 
- Sheltin rotumääritelmässä sanotaan, että "Shetlanninlammaskoira on valpas, ystävällinen, älykäs, sitkeä ja aktiivinen. Omistajaansa kiintynyt ja kuuliainen, vieraita kohtaan pidättyväinen, ei koskaan hermostunut." Mielestäni ensimmäinen lause pitää Pörrin kohdalla hyvin paikkansa. Sen sijaan toinen lause ei sitten pidäkkään paikkaansa. Pörri on kiintynyt siihen, jolla on parhaat namit. Se ei ole todellakaan kuuliainen, vaan enemmänkin tekee, mitä itse haluaa. Vieraita kohtaan se on pusupoika, joka tyrkyttää pyllyään rapsuteltavaksi jokaiselle vastaantulijalle. Hermostuakkin se osaa välillä varsinkin, jos muilla on hauskaa ja Pörrillä ei. Ulkoisesti Pörrihän on normaalia shelttiä isompi, lyhytkarvaisempi ja pystykorvainen.



9. Mitä koirasi tekisi koko päivän jos se saisi valita ihan vapaasti? 
- Juoksisi kavereiden kanssa metsässä ja sen jälkeen nukkuisi pitkät päikkärit.

10. Miten päädyit valitsemaan juuri sinun koirasi? Miten valitsit rodun, kasvattajan ja sopivan pennun? 
- Mietittiin ensin australianpaimenkoiraa, mutta sitten ajaltiin, että halutaan hieman pienempi koira. Meidän entisellä naapurilla oli trikkisheltti, johon ihastuin kovasti, joten päädyttiin sitten shelttiin. Olin vaihtamassa työpaikkaa ja tiesin, että minulla olisi tulossa lomaa. Katseltiin sitten vapaita pentuja, jos löytyisi sopiva. Toinen vaihtoehto oli odottaa kesään. Otin yhteyttä muutamiin kasvattajiin, mutta pennut olivat varattuja. Pörrin kasvattajalla sattui olemaan vielä yksi urospentu vapaana ja sovittiin treffit. Rakastuin Pörrin äitiin ja varattiin Pörri. Kun mentiin uudelleen katsomaan pentuja päätös vahvistui, kun oven avatessa jaloissa pyöri kolme rohkeaa, sosiaalista, reipasta ja elinvoimaista shelttipentua.

11. Mikä on koirasi motto?
- Aina on hyvä sää lenkkeillä!


Uudet kysymykset jää nyt keksimättä, kun pitää lähteä lenkittämään tuota himolenkkeilijää, mutta Milli oli keksinyt niin hyvät kysymykset, että voisin haastaa Nopan omistajineen vastaamaan samohin kysymyksiin.

4 kommenttia:

  1. Kiva kun vastasit haasteeseen! Mullekin tuli mieleen että Pörri voisi ihmisenä olla sellainen hieman röyhkeä keksijä joka tietää sen oman jutun olevan kaikista paras :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pörri vähän tommonen oman elämänsä sankari. Ainakin omasta mielestään. Ollaan nyt katseltu sarjaa Da Vinci's Demons ja oon vakuuttunu siitä, että Pörri on ollut jossain kaukaisessa elämässään Leonardo da Vinci. :D

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, otetaan se vastaan! :) hauskaa, saatiin nimittäin velipojan blogista samainen haaste, samoilla kysymyksillä :D eli Milli ollut asialla sielläkin!

    VastaaPoista